Vuosi 2018 on kohta historiaa. Omalta osaltani se on ollut hyvä ja rauhaisa vuosi. Maailman mittakaavassa se on ollut vuosi jolloin kaikki on mennyt ihan sekaisin, vastakkainasettelut ovat lisääntyneet ja toinen toistaan vaarallisemmat johtajat ovat saaneet vallan eri puolilla. Kiitollinen täytyy olla siitä, että Euroopassa on vielä pääasiassa rauhantila, eivätkä kaikki asiat ole kärjistyneet äärimmilleen.

Ilmastonmuutos on puhuttanut eniten. Tuntuu epätodennäköiseltä, että kaikki maailman ihmiset voisivat oikeasti alkaa ponnistella ilmastonmuutoksen hidastamiseksi - pysäyttäähän sitä ei enää voi. Ihme kyllä, asiaan on havahduttu muuallakin kuin länsimassa. Kaikki eivät köyhyyden ja kurjuuden keskellä voi tehdä juurikaan mitään, mutta jos riittävän monet oikeasti tekevät ratkaisevan suuria muutoksia ja hallitukset ajavat asiaa pontevasti, jotakin on oikeasti tehtävissä. Erityisesti meidän rikkaissa maissa asuvien pitäisi muuttaa omaa elämäntyyliämme. On dramaattista elää aikana, jolloin ihmiskunta todellakin voi tuhota itsensä monella tavalla. Jos ei ilmastonmuutos tee olosuhteita planeetallamme mahdottomiksi, niin asearsenaali eri maissa varmistaa sen, että täydellinen tuho voidaan varmistaa jopa moninkertaisesti. Tietämättömät, tyhmät tai psyykkisesti sairaat johtajat eivät näe tilannetta realistisesti vaan ovat valmiit tuhoamaan vihollistensa lisäksi myös oman itsensä ja kansansa saavuttaakseen omat päämääränsä. 

Kuitenkin maailmassa on paljon kaunista, herkkää, rakastettavaa, ihailtavaa. Toivoisi sen kaiken säilyvän myös seuraaville sukupolville. Minun ikäiseni ihmiset saattavat ehtiä pois alta ennen pahimpien skenaarioiden toteutumista. Tavallaan olen myös iloinen siitä, ettei minulla ole lapsia.  Ahdistaisi vielä enemmän, jos olisi.

Vuoden 2018 aikana on omassa elämässäni tapahtunut monenlaista. Tammikuussa käsileikkaus ja kolmen viikon sairasloma. Kevätlukukaudella opiskelua yliopistolla. Töissä uuteen opsiin totuttelua, syksyllä myös 75 minuutin oppitunteihin. Kesällä Rooman-reissu ja sen jälkeen polvivaivat. Mökin saunan kattoremontti paahtavassa helteessä. Erilaiset terveyshuolet ja uudet diagnoosit. Hautajaiset suvun piirissä. Hauskat uudet harrastukset kollegojen kesken. Paljon mahtuu yhteen vuoteen, kun jo yhden viikonkin tai yhden päivänkin aikana voi olla satoja kohtaamisia ja tapahtumisia.

Tosiasia on sekin, että näin "nuori" kuin tänään en tule koskaan tämä jälkeen olemaan. Väistämättä elämä on kääntynyt ehtoopuolelle, ja edessä on vähemmän aikaa kuin takana. Aika kuluu selvästi nopeammin kuin nuorempana. Vastahan oli edellinen joulu ja vuodenvaihde, nyt jo seuraava. Ympäriltä on alkanut edesmennä enemmän ihmisiä kuin ennen, myös ikätovereita tai nuorempia kuin itse olen. Se on hätkähdyttävää. Tajuaa, kuinka lyhyt on elinaika ja kuinka hauras on ihmisen elämä ylipäätään.     

Ajattelen kirjoittamalla, ja näköjään aika tummia mietteitä tämä vuoden vaihtuminen herättää. Enpä olisi huomannutkaan, ellen olisi alkanut nyt kirjoitella. Kuitenkin koen elämäni pääasiassa hyvin onnellisena. Suomalaisena saan elää maassa, jossa yhteiskunta on vakaa ja kaikista huolehditaan (vaikka helposti valitammekin, kun emme tiedä muiden olosuhteista). Minulla on mahdollisuus olla työssä, josta pidän, päättää itse omista asioistani ja ajankäytöstäni. Olen työkykyinen (terveysongelmani eivät estä työntekoa). Kaiken kaikkiaan olen varsin kiitollinen elämästäni ja sen olosuhteista. Olen myös kiitollinen mielenrauhasta, jonka luottamus Jumalaan antaa. Minulla on paljon läheisiä ihmisiä, sekä sukulaisia että ystäviä. Kunpa kaikilla voisi olla yhtä hyvin!