Eilisaamuna ei työpäivä alkanut hyvin. Alku oli ollut ihan suunnitelmien mukainen: herätyskello soi klo 5.55 ja olin lähtövalmis klo 7.10 mennäkseni lataamaan matkalla bussilipun. Iloisena lähdin kävelemään kotikatua, kunnes kahden talon päästä muistin, että astmalääke jäi ottamatta. Takaisin. Uusi lähtö. Kävely R-kioskille ja bussilipun lataus. Pysäkille. 

Odottelin bussia pitkän tovin. Reittioppaan mukaan sen piti tulla kuuden minuutin kuluttua, mutta bussia ei näkynyt. Reittiopas huomasi ilmoittaa, että bussi on kaksi minuuttia myöhässä. Oli enemmän. Viimein bussi tuli ja minä hyppäsin kyytiin. Ihmettelin, kun jollakin välipysäkillä meidän koulun oppilas ei tullut kyytiin. Mihinkähän mahtaa olla menossa, ihmettelin.  

Lueskelin aamun lehteä puhelimeltani. Liikenneympyrässä havahduin siihen, että bussi kaarsi liian pitkään. Nostin katseeni, ja voi kauhistus, bussi lähtikin väärään suuntaan! Olin väärässä bussissa! Luulin kyllä katsoneeni bussin numeron sen tullessa pysäkille, mutta mitä ilmeisimmin olin erehtynyt. Äkkiä käsi stop-napille ja kiihkeä odotus bussista poistumiseksi. Valitettavasti seuraava pysäkki on aika kaukana. 

Kun pääsin ulos, lähdin juoksemaan takaisin päin. Yllätyksekseni bussista lähti toinenkin henkilö ryntäämään takaisin juoksujalkaa. En ehkä ollutkaan ainoa asiasta erehtynyt. Juoksimme peräkanaa (hän nopeammin) takaisin liikenneympyrään ja sieltä seuraavalle kadulle. Mietin mielessäni, kummalle pysäkille minun kannattaisi mennä, kun seuraavan ison ristelyksen takana niitä oli kaksi. Päätin mennä kauemmalle, joka on työpaikkaani lähempänä ja johon pysähtyy useampia busseja. Pientä autoa kuljettanut iäkäs naishenkilö antoi minulle tietä, vaikkei hänen olisi tarvinnut. Varmaan sääli tämänikäistä hölkkääjää... 

Viimein pääsin pysäkille. Katsoin reittiopasta. Olisi kuusi minuuttia seuraavan bussin tuloon. Laskin nopeasti, että sillä olisin koululla samaan aikaan, kun kello soi. Ei auttanut muu kuin odottaa. Mutta sitten kiisikin paikalle ihan muu bussi, josta reittiopas ei maininnut mitään. Hyppäsin siihen ja matkustin kaksi pysäkinväliä, jonka jälkeen päätin turvautua omiin jalkoihini, jolloin matkanopeutta voi hiukan säätää. Ripeästi askelsin metsän läpi kävelyteitä pitkin 12 minuutissa. Kuinka ollakaan, olin työpaikan sisäpuolella viisi minuuttia ennen kellonsoittoa! Huh. Oppitunnillenikin ehdin ajoissa. Tavallisesti tulen vähintään 30 minuttia ennen ensimmäisen tunnin alkua, mutta olin onnellinen, kun tälläkin kertaa olin kuitenkin riittävän ajoissa siellä missä pitikin. Samanlaista aamua en toivo kylläkään toista.

Nyt on polvi kamalan kipeä. Arvelen, ettei se johdu eilisiltaisesta kuntosalikäynnistä, vaan syy on asfaltilla juokseminen aamulla - enhän ole juossut vuosiin, ja eiliset kengät olivat aivan liian kovat juoksemiseen tällaisella polvella. Toivottavasti en saa tästä kuukausien riesaa niin kuin kesällä. Tämän illan olen lepäillyt onnellisena siitä, että pääsin kipeän polveni kanssa kunnialla kotiin.