Tänään olen kohdannut erityisen paljon ystävällisiä ihmisiä, palvelualalla oikealla asenteella. Ensin junan konnari: "Huomenta. Halusin varmistaa, että olette hereillä. Saavumme määränpäähänne 25 minuutin kuluttua."

Sitten Iittalan myymälän huippuystävällinen myyjä, jonka kanssa tuli pitkään rupateltua maailman menosta.

Urheiluvälineliikkeen poika oli ihan yliveto vakuuttavine katseineen, innostuksesta hehkuen.

Mielenkiintoista informaatiota iloiseen sävyyn saimme myös käsityökaupassa, joka oli lähes ainoa auki ollut putiikki täällä päin illansuussa. 

Varmaan jo arvasittekin, että olemme siirtyneet lumirajan toiselle puolelle pohjoiseen, jossa on aikaa olla ystävällinen ja jutustella kiireettömästi.

Kaikkein ystävällisin, lempein, herttaisin ja rakastettavin oli tietenkin arvokas punanuttuinen, valkopartainen herrasmies, joka tervehti kädestä pitäen ja halusi tietää nimemme ja mistä olemme tulleet... Lupasi tulla huomisiltana ihan tänne asti, missä nyt olemme. Kertoi lähtevänsä jo tänä iltana matkaan ehtiäkseen kaikkien lasten luo huomenissa. Kiva nähdä huomenna - saa nähdä, muistaako hän meidät. ;-)

*** 

En ole koskaan ennen ollut kaamosaikaan Rukaa pohjoisempana ja olen aina miettinyt, miltä se pimeys tuntuu. Nyt tiedän: ei täällä oikeasti ole pimeää! Kotona Helsingissä on ollut viime viikot niin pimeää, että esimerkiksi eräänä aamuna töihin kävellessäni törmäsin kadulle kaatuneeseen puuhun, kun en erottanut sitä mustasta asfaltista.  Täällä sen sijaan on lunta maassa, joten metsässäkään ei puihin törmäile. Keskipäivän aikaan oli pilvisenäkin päivänä niin valoisaa, että hyvin näki lukea autossa. Puoli kolmen kieppeissä tuli ihan pimeää, mutta silloinkin siis lumi heijastaa valoa. Nyt leijailevat kevyet pikku hiutaleet ja kävellessä lumi narskuu kivasti jalkojen alla.