Sain Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin Hytti nro 6 lahjaksi jo vuosia sitten, mutta vasta nyt sain tartuttua siihen ja luettua. Odottamassa on niin paljon luettavaa... 

Kirja kertoo suomalaistytön pitkästä junamatkasta Moskovasta Ulan Batoriin. Samaan hyttiin hän saa matkakumppaniksi aika inhottavan, raakalaismaista kieltä käyttävän keski-ikäisen miehen, joka juo vodkaa ja suoltaa karkeita ajatuksiaan ilmoille kaiken aikaa. Tyttö pääasiassa vaikenee. Matkan kuluessa matkalaiset kuitenkin jakavat eväitään ja tutustuvat pysähdysasemien kaupunkeihin myös yhdessä. Mies on menossa työskentelemään Mongoliaan, tyttö haluaa nähdä vanhat kalliomaalaukset. Vähitellen myös kummankin elämäntarinat tulevat esiin. 

Kirja kuvaa Neuvostoliittoa 80-luvun lopussa. Se antaa ankean, rappeutuneen kuvan Siperian eri kolkista ja miehen myötä vastenmielisen kuvan myös venäläisistä. Toisaalta Liksomin kieli on verevän kuvailevaa, ja hän kuvaa yksityiskohtia ja maisemia suorastaan runollisesti.

En ole lukenut Liksomilta mitään muuta. Tiedän hänestä lähinnä lukuisien lehtihaastattelujen kautta. Tarina tuntui aluksi vastenmieliseltä juuri ällöttävän miehen takia. Sitten huomasin yllätyksekseni, että kirja alkoi oudosti kiehtoa, ja loppuosan luin suorastaan ahmien. Nautin runollisista luetteloista, joilla Liksom kuvailee paikkoja. Katsoin myös kartalta, missä juna milloinkin oli menossa. Ihan äsken tosin huomasin nettikommentin, ettei Ulan Batoriin olenkaan pääse kyseisellä junalla, joka menee Vladivostokiin. Hm, kummallinen kömmähdys - vaiko jostakin syystä tarkoituksellinen?

Takaliepeen esittelyssä kerrotaan, että kirjasssa on nimeä myöten useita viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen. Ne jäivät minulta huomaamatta, sillä en tunne sen enempää Venäjää / Neuvostoliittoa kuin venäläistä kirjallisuuttakaan. Se on suuri puute, mutta kaikkeen ei elämässä ole aikaa. Liksomin kuvaukset saasteilla tuhotuista ympäristöistä, välinpitämättömyydestä sekä kaikkinaisesta ankeudesta ja harmaudesta kyllä sopivat siihen kuvaan, joka minulle on naapurimaasta syntynyt. Toisaalta tiedän hyvin, ettei se ole koko totuus, vaan venäläinen kulttuuri ja kieli ovat rikkaita ja moninaisia. Puhumattakaan kielten moninaisuudesta, joka siellä aiemmin on vallinnut. Nykyisin tilanne taitaa olla aika kehno - miehen toiveiden mukainen.

PIdinkö kirjasta? Pidin ja en. Paremmin ymmärtääkseni aion vielä ottaa selvää, miten asioista paremmin perillä olevat ovat kommentoineet kirjaa.