Viime aikoina on ollut aivan liian kiire. Monia tärkeitä, kiireellisiä asioita on edelleen hoitamatta, kun en vain ole ehtinyt.Töissä tehdään opetussuunnitelmaa ja pidetään vanhempainiltoja monta tuntia viikossa, ja kaikki normaalit työt on tietenkin tehtävä niiden lisäksi. Niinpä en ole aikoihin ehtinyt istahtaa kirjoittelemaan tai lueskelemaan. Nyt raportoin kuitenkin pari arkista havaintoa omalta pihalta.

Eilen ajattelin käväistä pienellä kävelyllä illalla hiukan ennen auringonlaskua. Kun vilkaisin pihalle, huomasin rusakon lepäilevän rauhallisen näköisenä kasvimaalla maa-artisokkien edessä. Odottelin, kunnes se päätti lähteä liikkeelle, kun en halunnut häiritä. :-) (No, ehkä oma väsymyskin vaikutti vitkutteluuni.) Lopulta rusis päätti liikahtaa, ja se loikki omenapuun alle, ja kun menin pihalle, se poistui portin alta.

Päätin käydä tarkistamassa kesäkurpitsojen tilanteen: jokohan olisi tuoretta syötävää? Kasvimaalle mentyäni järkytyin: raparperin takana aidan vieressä makasi kuollut rusakko! Ei ihan pieni mutta ei ehkä täysikasvuinenkaan. Voi raukkaa! Mitään ulkoista syytä kuolemalle ei näkynyt. Koivet oikoisenaan se makasi kyljellään. Mietin, oliko kaveri pitänyt jonkinlaista vartiota sen vieressä,kun se niin kauan oli pysytellyt paikoillaan.Vai oliko huomannut vainajaa ollenkaan? Hain Armaani apuun, ja hän hautasi rusisparan syreenin alle.

Tänä aamuna menin keittämään kahvia kuuden jälkeen. Ikkunan takana istui kissa minua tuijottamassa! Kun se huomasi minut, se aloitti naukumisen, joka jatkui niin kauan kuin siinä olin. Vastasin samalla mitalla mutta äänettömästi, koska eihän se ikkunan läpi kuitenkaan olisi kuullut minua. Sitten minun oli lähdettävä hakemaan lisää kahvia kaapista. Kissa lähti samaan suuntaan, mihin näki ikkunasta minun siirtyvän. Se ei kuitenkaan palannut enää naukumaan ikkunan alle vaan meni kuopimaan maata Armaani fillarin alta. Huolellisen työskentelyn jälkeen se poistui pihasta. Kyseessä oli hännättömän, ihmisrakkaan kissan sisko tai veli - saman näköinen mutta hännällinen. Se on yleensä arempi eikä lähestuy ihmisiä kuten kaverinsa vaan tyytyy naukumaan pienen matkan päästä. Mahtavatko asua naapurissa?

Tämä samainen katti on joskus hätistellyt rusakkoa pihassamme. Toivottavasti sillä ei ole osuutta rusiksen kuolemaan!  Luonnossakin elämä ja kuolema vuorottelevat, mutta koskaan ei totu elämän päättymiseen, vaan aina se tekee surulliseksi.