Viikonloppu oli raskas pitkine junamatkoineen, huolineen ja huonoine yöunineen. Silti kaikenlaista hyvin myönteistäkin tapahtui.

Osuin junassa samaan hyttiin kahden muun keski-ikäisen ihmisen kanssa, ja loppumatkasta meille syntyi todella antoisia keskusteluja. Lähtökohta oli karmea: kanssamatkaajan kauhistuneisuus kahdeksanvuotiaan julmasta kohtelusta ja murhasta.  Sen jälkeen keskustelumme kulki kuitenkin myönteisempiä uria, ja olimme kaikki virkistyneitä saapuessamme määräasemalle. Parituntinen kului kuin siivillä.   

Tänä aamunakaan en nukkunut niin pitkään kuin olisin voinut. Herättyämme sattui hauska tapaus. Pihassa viihtyvät hyvin rusakot, ja tällä kertaa nuori rusakko oli pysäköinyt itsensä nurmelle keittiön ikkunaa vastapäätä (johon jätämmekin sille leikkaamatta apilamättään), ja siitä se tuijotti pitkään Armastani, joka laitteli aamukahvia. Viime viikon lopulla sama eläinystävä istuskeli kukkapenkissä, ja kun alkoi sataa, se siirtyi pionin alle sateensuojaan. Herttainen otus!  

Viime viikon alussa bussipysäkillä seistessä näimme päästäisen kipittävän nelikaistaisen kadun yli aamuruuhkan aikaan. Keskiviheriöön asti se pääsi hyvin, mutta sitten alkoi tulla liikaa autoja. Saattoihan sillä olla kolo siellä keskelläkin, kun se sinne niin määrätietoisesti riensi. 

Ilmssa on jo syyskesän tuoksu, vahva ja kypsä.