Vuoden rankimmat viikot menossa arvostelukiireineen. Sormet syyhyäisivät päästä naputtelemaan tänne blogeihin ja muuallekin, mutta on yritettävä taistella houkutusta vastaan ja siirtyä yhden koepaperipinon jälkeen seuraavaan. Nyt kuitenkin pikkuisen tässä nautiskelen...

Laitoin Sofi Oksasen reseptillä (Eeva 11/13) väsätyn borssikeiton porisemaan liedelle - ruokaa odotellaan tänään iltaan asti. Kirjastoon palautin kaikki loput, jo moneen kertaan uusitut lainat ja ruokaostoksilla ja kahvilla kävin Armaani kanssa. Kohta on maantiedon kokeiden korjaamisen aika. Aamulla lopettelin eilisiltana aloittamani ainepinon sekä laadin verbikokeen maanantaiksi. 

Aurinko on laskenut ajat sitten, mutta aamupäivällä ennätin vilkaista kuitenkin muutaman kerran ikkunasta ulos. Pihalla oli joka kerta jokin draama meneillään. Ensin kaksi harakkaa yritti saada lintujenruokintatornista otetta, mutta eivät onnistuneet. Armaani on viritellyt muovilankoja ja muita härveleitä esteeksi, jotta pikkulinnut saisivat ruokaa isojen rohmuamatta kaikkea. Toisella vilkaisulla paikalla oli neljä harakkaa ja orava, joka valitettavasti pääsee yhteen roikkuvaan lintulautaan käsiksi kaikista varotoimista huolimatta. Se venyy omenapuusta käsin käpälöimään pähkinäsekoitusta. Tällä kertaa se siirtyi maahan noukkimaan pudonneita jyviä ja pähkinöitä. Silloinpa harakat äityivät sitä härnäämään hyökkäilemällä kohti. Lopulta kurre sai tarpeekseen ja poistui. Kolmannella tarkkailukerralla pihalla oli seitsemän mustarastasta. Sana on näköjään kiirinyt, että meillä on parhaat tarjoilut, ja kulmakunnan kaikki mustarastaat olivat tulleet herkuttelemaan. Mikäs siinä.   

Edellisessä postauksessani valittelin, ettei postia ollut jaettu pitkään aikaan. Viime viikolla posti jaettiin meille joka toinen päivä. Toivottavasti pian palataan normaalirytmiin. Enhän minä tosin tällä hetkellä ehdi lehtiä lukemaan, kun pitää töitä paiskia päivät pitkät. Aikakauslehdistä on lukematta numerot reilun viikon ajalta. Hesarikin on viime aikoina uudistunut niin kiinnostavaksi. että saan päivän lehden yleensä luettua vasta iltateen aikaan, joskus en sittenkään. Torstaisivut lopettelen yleensä lauantai-iltana ja sunnuntaina menee Hesarin seurassa monta tuntia. Ei ole ihme, etten tätä nykyä ehdi lukea kirjoja ollenkaan. Jospa sitten joululomalla! Lukematta taitavat olla vielä viime joulun lahjakirjatkin. Miten muiden ihmisten aika riittäää vaikka mihin ja minun ei paljon mihinkään? Ulkoillakaan en juuri ehdi paitsi bussipysäkille kiiruhtaa aamuisin. En muista lapsuuden jälkeen sellaista aikaa tai hetkeä, ettei olisi ollut mitään tekemistä.

Nyt riennän hämmentämään soppaa... Tuoksu jo tulee tänne yläkertaan, mutta keittoaikaa on minimissäänkin vielä ainakin puoli tuntia.