Piipahdin tänään uudessa Kampin kappelissa, joka on design-vuoden kunniaksi noussut Narinkkatorin laitaan. Tunnustan heti, että olen suhtautunut hyvin kielteisesti moisen rahanmenoon monestakin syystä. Ensinnäkin: kaupunki on täynnä kirkkoja, miksei niitä voida avata hiljentymistä varten? Toiseksi: saattoi aavistaa jo etukäteen, kuinka kielteisesti ns. taistelevien ateistien ryhmä suhtautuu kirkon ja kaupungin yhteistyöhön samoissa tiloissa. Miksi ärsyttää tahallaan? Kuvittelisin kaupungin sosiaalityössäkin olevan kipeämpiä rahanreikiä kuin työntekijöiden hengailu kappelissa.  Kolmanneksi: kappeli on hiljentymisen tila, eikä siellä ole paikkaa keskustelulle ja vaikkapa sielunhoidolle. Missä työntekijät toteuttavat etsivän sosiaalityön tai seurakuntatyön kohtaamisia? Ilmeisesti ei ole mahdollista myöskään oikeasti hoitaa ihmisten konkreettisia tarpeita kuten esim. varata aikaa velkaneuvontaan tai tehdä toimeentulotukipäätöksiä. Sielunhoidon kanssa lienee samoin. Ne kohtaaamiset ovat pitkiä ja vaativat rauhallista tilaa ilman uteliaita ohikulkijoita tai keskeytyksiä. Kappeli taas ei ole enää hiljentymisen tila, jos siellä joku pulisee asioistaan. Neljänneksi hirvitti kappelin lopullinen hinta, joka oli aivan muuta kuin mistä oli päätetty, mikä sekin jo oli huima summa pelkkiin seiniin. 

No niin, tällaisia ennakkoajatuksia oli liikkunut mielessä. Kuvien perusteella kappeli näytti sisältä pienehköltä puutynnyriltä. Ulkoapäin se toi mieleen Nooan arkin. Mutta oli kaarevaa puuta, niin kuin jostakin syystä haluttiin.

Tänään liikuin Kampin suunnalla, joten päätin poiketa sisään katsomaan omin silmin, miltä siellä todella näyttää. Ovi löytyi plakaattien opastamana, ja siellä oli paljon trafiikkia. Kiinnostuneita ihmisiä riitti virtaamaan sisään ja ulos. Eteisessä seisoi pantakaulainen nainen ja maallikkonainen hymyillen iloisesti. He toivottivat ihmisiä tervetulleiksi. Kappelissa oli ainakin kymmenkunta ihmistä istumassa penkeillä ja muutamia seisoskelemassa takaseinustalla. Väkeä meni ja tuli kaiken aikaa, mutta oli kuitenkin hiljaista ja rauhallista. Ovi taitaa pitää eteismelun aika hyvin ulkopuolella. Istahdin hetkeksi, mutta voih, penkkien selkänoja oli todella epämukava ja painoi selkää. Siellä on parempi istua ryhdikkäänä penkin reunalla kuin yrittää nojailla. Auttanee keskittymään rukoukseen tai meditaatioon - tai  mitä siellä aikookin tehdä. 

Pelkäsin kappelin olevan suljetun tilan, joka voisi ihan ahdistaa. Onneksi ylhäällä oli valoaukkoja, joista ainakin näin valoisana päivänä tuli hiukan luonnonvaloa. Se kevensi tunnelmaa huomattavasti. Olin myös helpottunut sitä, että alttarilla oli pieni koruton risti. Olisi ollut todella kummallista, jos mitään kristillisä symboleja ei olisi sinne sallittu. Silti on hiukan erikoista, että on kappeli, jossa ei saa suorittaa kirkollisia toimituksia.

Ensimmäisinä päivinä viikkoina ja kuukausina varmaan riittää kävijöitä. Syyspimeiden aikaan ehkä todella punnitaan, onko kaupunkilaisilla tai muilla ohikulkijoilla tarvetta istahtaa hiljaisuuteen hengähtämään hetkiseksi kesken päivän tai ostosreissun. Toivon, että me skeptisesti projektiin suhtautuneet joudumme myöntämään, että tarvetta totisesti oli ja että kappeli on alkanut tehdä silminnähden hyvää kaupungin henkiselle ilmapiirille. Pysähtyminen, hiljentyminen ja asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen tekevät itse kullekin hyvää. Siksi toivotan mielessäni siunausta kappelille ja jokaiselle siellä kävijälle. Enkä lakkaa toivomasta, että oikeisiin kirkkoihinkin pääsisi arkena hiljentymään.