Mökillä on mukava tutkailla luontoa. Katsoipa mihin tahansa, aina näkyy jotakin mielenkiintoista. Tänään olen seurannut ruohikossa puuhastelevaa siiliä, laiturilla pyrstöään keikuttavaa västäräkkiä, kuikkaemoa poikasineen, omenankuorta imeskelevää muurahaisporukkaa, sadepisaroiden tanssia veden pinnalla, minua sitkeästi lähennellyttä hyttystä...
 
Kävin myös poimimassa niittykukkia maljakkoon. Jostakin muistin uumenista löytyi nimiä joillekin lajeille, mutta monet ovat myös unohtuneet tai tietämättömissä, kun ei ole koskaan varsinaisesti tarvinnut niitä opetella. Hevonhierakan kuitenkin tunnistin, samoin ohdakkeen ja pietaryrtin. Asiasta innostuneena otin kirjahyllystä esiin Otavan värikasvion, jota aina kesäisin tulee lehteiltyä. Selasin sen läpi ja löysin yhtä ja toista kiinnostavaa. Lajintunnistusta en hallitse, sillä olen liian laiska opettelemaan luokittelupiirteitä. Onko kukka huiskilo, terttu, tähkä, puikelo, sarja vaiko kenties mykerö? Ovatko lehdet vuorottaisia, ruusukkeisia, vastakkaisia vai kiekuraisia? Silposuonisia, sulkasuonisia vai kourasuonisia? 
 
Kukkien nimet herättävät ajatuksia. Jokaisella lienee tarinansa. Tässä esimerkkinä hauskoja nimiä, jotka eivät ennestään olleet minulle tuttuja: haarapalpakko, luoho, hina, röyhyvihvilä, hakarasara, nyylähaarikko, harmio, litulaukka, illakko, vilukko, närvänä, kyläkellukka, tähkä-ärviä, liekovarpio, porro, mehunimijä, kierumatara, lääte... Tunnistaisitko luonnosta?
 
Maljakkoon saunan kuistille keräsin mesiangervoja ja yhden ohdakkeen, mutta nyt en tiedäkään, oliko kyseessä huopaohdake vai pelto-ohdake. Pitäisi katsoa tarkemmin. Kasvupaikan mukaan päätellen ilman muuta jälkimmäinen. 
 
Kesä on ollut kolea ja sateinen, ainakin niissä paikoissa, joissa me olemme oleskelleet. Tänään aamupäivällä oli kuitenkin aurinkoista. Mustikat ovat kypsymässä (eivät ehdi meille, sillä huomenna lähdemme kotiin) ja kantarelleja on pihamaallamme sen verran, että huomenna niistä tulee kastike. Kesä kypsyy kohti syksyä.