Kävimme maalla velipojan perheen luona. Oli tosi hieno tapa aloittaa loma! Hiukan hiihtelin eilen veljenpoikien kanssa, ja tänään kävin omalla mökillä katsomassa, mitä sinne kuuluu. 

Talvi on mökillä hiljainen ja liikkumaton. Hangella näkyi vain pikkuotusten ja lintujen jälkiä. Hirviä ei ole käynyt enää vuosiin - sen jälkeen kun alueen karhukanta on kasvanut suureksi. Harmitti, että lumikengät jäivät kotiin, sillä hangella upotti aika lailla ja jäällä oli lumen alla vettä. Selviydyin kuitenkin suksillakin. Tarkistin paikat, ja kaikki oli juuri niin kuin ne meiltä syksyn viimeisellä käynnillä jäivät. Ensi vuonna muistan jättää kuistille lapion talvikäynnin avittamiseksi! Armaani kahlasi pilkkipaikalta mökille myös ja pudotti liiterin peltikatolta lumet. Pikku liiterin kattoparka on ihan notkollaan jo ilman luntakin. 

Nukuin viime yönä tosi hyvin. Hyvä uusi tyyny ja täydellinenn pimeys auttoivat asiaa. Aamulla oli virkeä olo, ja sai nukkua pitkään. Nyt tuntuu mukavalta ajatus, että koko loma on vielä edessä.

Kuuntelimme paluumatkalla auton radiosta katolista messua. On tullut viime päivinä ajateltua katolista kirkkoa monta kertaa erinäisistä syistä. Paavin ero on tietysti kirkkohistoriallisesti merkittävä tapaus. Siitä on tullut keskusteltua sekä oppilaiden että kollegojen kanssa. Mielenkiintoista huomata, miten paljon se sai sijaa Suomenkin medioissa, vaikka täällä uskontoa ei enää pidetä tärkeänä uutisaiheena. Paavin vaikutusvalta maailmassa on merkittävä - Suomesta käsin sitä ei edes tajua. Erouutisen jälkeen on eri lehdissä julkaistu arvioita tilanteesta ja spekuloitu tulevan paavin henkilöydellä. Kovasti ihmetyttää paavin ja kirkkonsa täysin kielteinen kanta moniin tämänhetkisiin kuumiin keskustelunaiheisiin. Huomattava osa kirkon jäsenistäkin kun elää toisin kuin kirkko opettaa. Selibaatista pidetään kiinni, vaikka katoliset papit uhkaavat lopua Euroopasta ja osa kirkon ongelmista on selibaatin seurannaisongelmia. Naispappeudesta ei voi edes keskustella, muista kiistakysymyksistä puhumattakaan.

Toisaalta tuntuu hiukan ihailtavaltakin joidenkin katolisten (ja paavin) järkkymätön usko kirkon opin oikeellisuuteen. Toisaalta (muistaen vaikkapa Gaileo Galilein ja muut, joilla on tullut erimielisyyttä kirkon kanssa) tuntuu hyvältä, että meillä luterilaisessa kirkossa hyväksytään se, että kaikista asioista ei olla kirkon sisällä samaa mieltä.  

Aika näyttää, mihin suuntaan katolinen kirkko kehittyy. Samoin jää nähtäväksi, millaiseksi muodostuu uskontojen asema Euroopassa yleisemminkin kuten myös luterilaisen kirkon asema Suomessa. Elämme suuren muuutoksen aikaa. Seuraava sukupolvi voi sitten antaa nimen ja kiteyttää sen, mitä nyt ympärillämme tapahtuu. Me olemme liian lähellä ja osallisina, joten emme näe selvästi.