Tänään ajatukset ovat sirpaleisia (tavallistakin enemmän) kiivaan työviikon ja muiden huolien takia. Ärsytyskynnyskin laskee, kun ei ehdi hengähtää, levätä eikä nukkua. Siis urputan.

***

Olin harkinnut Lahden kirkkopäivillä piipahtamista. Jotenkin ajattelin, että siellä voisi olla "kansanjuhlan tuntua" ja kenties paljon tuttujakin.  Löydettyäni netistä ohjelman huomasin kuitenkin sen olevan ulkopuolisille maksullisen (30 e / päivä), joten into alkoi vähän laantua. Tapahtumahan on varsinaisesti tarkoitettu seurakuntien luottamushenkilöille ja työntekijöille, joiden osallistumisen seurakunnat maksavat. Kaiken lisäksi kaksi kiinnostavinta ohjelmaa olisivat olleet yhtä aikaa aamupäivällä. Matkoineen olisi ollut sen verran tyyris huvitus, että päätinkin laittaa sen rahan parempaan tarkoitukseen muiden hyväksi. En tiedä, olisiko siellä voinut ilmaiseksikin kokea jotakin kiinnostavaa, kun kaupunki on täynnä kirkkopäivävieraita, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Äkillisesti iskenyt kurkunpääntulehdus auttaa pysyttelemään visusti kotosalla, kun tänne viimein töistä pääsin! Koepaperipinoja on odottamassa viisi ja ensi viikolla tulee lisää.

***

Aamulla huomasin ärsyyntyväni tavallista enemmän samassa bussissa matkustavan kehitysvammaisen nuoren kantavalla äänellä esitetyistä uteluista kanssaihmisille. Hänellä ilmeisesti on myös huono kuulo, sillä hän toistaa kuuluvasti sekä kysymyksensä, jos ei saa heti vastausta, että kuulemansa vastauksen.

Tämän aamun utelu: "HEI, OOTSÄ RASKAANA?" Asianomainen hämmentyneenä: "Joo."  "MILLOIN? HEI MILLOIN SE SYNTYY?"  "Syksyllä", jonka jälkeen vastaaja sujahti seuraavalla pysäkillä ulos ja säästyimme yksityiskohdilta. Samaan tapaan on viime kuukausien aikana jouduttu kuulemaan kanssamatkustajista mm. työpaikkoja, lasten päiväkotien ja koulujen sijainteja, mihin kukakin on menossa ja miksi, millä pysäkillä vaihtaa bussia, mikä on nimi, onko vieressä istuva lapsi matkustajan oma, miksi valkoisen isän lapset ovat tummaihoisia sekä lukuisten ihmisten etunimiä: HEI MIKKO! MIKKO HEI! MIKKO!"  jne. Ja annas olla, jos joku ei jääkään vakiopysäkillään pois: "HEI, SUN PITI JÄÄDÄ POIS! HEI SINÄ, SUN PITI JÄÄDÄ POIS!"

Pitäisi olla ymmärtäväinen, mutta aamuisin ei aina tahdo vieteri venyä. On se vain niin mukavaa myöskin matkustaa ihan hiljaa ja incognito. Suomalaisittain on myöskin hämmentävää, jos suoraan kysytään, eikä haluaisi toisaalta kertoa kaikkea kaikelle kansalle muttei myöskään olla epäkohtelias tai epärehellinen.   

***

Tulin lukeneeksi peräkkäin kaksi kirjaa, jotka eivät olleet erityisen hyviä. Koska päätin olla sinnikäs, luin ne kuitenkin loppuun. Nyt tuntuu ihanan vapauttavalta, kun voin siirtyä kiinnostavampiin lukemisiin. Noista huonommista toinen oli nukkumakamarikirjana, joka kyllä auttoi unentuloon, ja toinen bussilukeminen, joka oli painoltaan kevyt ja käsitteli työelämän liiallista kiirettä. Aihe oli ajankohtainen, mutta oli koko ajan tunne, että olen kuullut nämä argumentit ja ohjeet jo monesti aiemminkin.

***

Kaikesta urp-puheesta huolimatta olen aivan hurmaantunut vihreydestä, joka metsissä melkein säveleinä soi, ja kesän tuoksuista, jotka aamukasteen mukana nousevat ilmaan. Valkovuokot, notkeat rusakot, autokatoksessa hautova mustarastasemo ja ihana valoisuus saavat hyvälle mielelle ja auttavat jaksamaan.

*** 

Loppukevennyksenä raskauttavaa sanaa lasten ja imeväisten suusta:

Lähdin eilen työpaikalta ja näin tutun näköisen pojan juttelemassa viereisen päiväkodin pihalla oleville tyttösille. Kun kyselin, miksei hän näin myöhään ole jo kotona, loihe lausumaan yksi tyttösistä: "Onks toi sun mummo?" johon poika oitis vastaamaan: "Ei, se on mun vanha opettaja."