keskiviikko, 5. tammikuu 2022

Korona leviää

Koronapandemiatilanne on ryöstäytymässä hallitsemattomaksi. Jo kohta kolmatta vuotta on yritetty erinäisin keinoin tukahduttaa taudin leviämistä ja vähintäänkin varjella kansoja vaarallisimmalta, tappavalta muodolta, mutta virus muuntuu aina uudelleen ja rokotusten kehittäjät ovat aina askelen jäljessä.

Nyt on menossa kolmas rokotuskierros. Olen harmissani siitä, että tuplasti riskiryhmäläisenäkään en ole onnistunut saamaan ajoissa kolmatta rokotusaikaa, vaikka nyt rokotetaan jo kaikenikäisiä, jopa lapsia. Helsinki ei ole hoitanut tätä hyvin. Espoolainen ystäväni, jolla on sama tilanne eli riski-ikä ja -sairaus, sai kolmannen rokotteen jo yli kolme viikkoa sitten. Minä saan sen huomenna eli alkuperäisen suunnitelman mukaan kuuden kuukauden kuluttua edellisestä, joten immuniteetti on voimassa vasta 20.1. alkaen. Aiemmin ei riskiryhmäläisellekään rokotusaikoja herunut, vaikka muille rokotusväliä lyhennettiin kuukausilla.  Ennen tammikuun loppupuolta ehdin altistua koulussa lähes kahden viikon ajan. Tapaan satakunta oppilasta viikossa ahtaissa luokkatiloissa, joita ei voi tuulettaa (ei ole ikkunoita). Oppilaista osa on matkaillut loman aikana Keski-Euroopassa tai Lapissa tai tavannut sukulaisiaan. Pienimmät oppilaat aivastelevat ja yskivät sumeilematta päin naamaa. Kuinkahan monta päivää pystymme koulua pitämään ennen kuin kaikki opettajat ovat saaneet tartunnan tai joutuneet karanteeniin? Mistähän saadaan sitten sijaiset? Seitsemänkymmentä sijaista päivässä? 

Kannatan lämpimästi muutaman viikon etäkoulua, vaikka opetusministeri siihen nihkeästi suhtautuukin. Kenen etu olisi se, että oppilaat ja opettajat olisivat seuraavat viikot sairaina tai karanteenissa? Mieluummin kunnossa ja opiskelemassa, vaikkakin vähän eri tavalla kuin tavallisesti. Muutama viikko ei myöskään romuta kenenkään opintoja sen enempää kuin karanteeni ilman opetusta.

Historiankirjoista on tullut luettua entisajan pandemioista kuten mustasta surmasta ja espanjantaudista. Aika jännittävää ja erikoista on nyt elää keskellä nykyaikaista, paljon laajemmalle levinnyttä pandemiaa. Silloin ei matkusteltu ympäri maailmaa kuten nyt, joten pandemiatkaan eivät kuitenkaan päässeet leviämään yhtä laajalle. Silloin ei myöskään ollut korkeatasoista terveydenhoitoa kuten (länsimaissa) nykyisin. Seuraavat sukupolvet, jos sellaisia vielä tähän maailmaan ehtii syntyä, lukevat covid-19:stäkin historiankirjoista. Ehkä he myös jälkiviisaina miettivät, miksi ei tehty sitä tai tätä. Nyt parhaat tieteiden edustajat yrittävät mahdollisimman nopeasti selvittää viruksen ominaisuuksia ja siihen tehoavia rokotteita ja lääkkeitä. Uutta tietoa onkin karttunut suorastaan hurjaa vauhtia.    

Jos olisi pari vuotta sitten kerrottu, että poikkeustila kestää enemmän kuin kaksi vuotta (kuinkahan monta lopulta oikeasti?), se olisi kuulostanut käsittämättömältä. Ehkä oli parempi, ettei tiedetty. Virheitäkin tehtiin, kun ei paikkansa pitävää tietoa viruksesta vielä ollut. Pahin oli se, että vanhukset jätettiin yksin eikä edes kuolevien luokse päästetty lähiomaisia. Siitä on tullut monille elinikäisiä traumoja. Onneksi oma äitini pääsi pois juuri ennen koronan alkamista ja sain olla hänen vierellään lähdön hetkellä. Sairaalan toiminta nopeutti hänen kuolemaansa: ei saanut kuukauteen nousta sängystä, vaikka kävelevänä meni sairaalaan, kunnes nostettiin ylös ja alettiin "kuntouttaa" kävelyttämällä, jolloin hän sai sydäninfarktin. Vasta sen jälkeen alettiin antaa verenohennuslääkettä uusien tulppien ehkäisyyn. Lopulta siirrettiin sairaalasta hoitokotiin kuolemaan. Kaikki tämä oli ihan hirveää, mutta jos kaikki olisi mennyt toisin, olisi ehkä korona ehtinyt alkaa levitä enkä olisi päässyt hänen vierelleen. Kuinkahan monia kauheita tarinoita muilla ihmisillä mahtaakaan olla omien rakkaiden vanhustensa kohtalosta?

Nyt näyttäisi siltä, että omikron-variantti ei aiheuta vakavaa tautia niin usein kuin aiemmat versiot. Tehohoitopotilaiden määrä ei ole noussut samassa suhteessa kuin tartunnan saaneiden. Se on hyvä. Sairaalahoidon tarve kuitenkin on lisääntynyt samaan aikaan kun hoitohenkilökuntakin sairastuu ja työntekijöistä on pulaa. Yhteiskunta saattaa tulevina viikkoina joutua kokemaan erilaisia ongelmia ihmisten jäädessä pois töistä joko sairastamaan tai karanteeniin. Jouduin itse tänään menemään lääkäriin bussilla. Odottelin bussia pysäkillä lähes vartin, sillä kaikki meiltä keskustaan menevät bussit olivat kymmenen minuuttia myöhässä. Onneksi olin lähtenyt ajoissa. Sellainen parannus oli tapahtunut ainakin tämän päviän kyytien osalta, että kummassakin bussissa oli vain yksittäisiä ihmisiä (vanhahkoja miehiä) ilman maskia. Viime viikolla heitä vielä oli joka bussissa viisi kuusi. En muuten ole vielä nähnyt yhtään raksamiestä maski päässä bussissa. Mikähän heitä estää käyttämästä maskia?

Onneksi on vielä tämä viikko lomaa ja onneksi saan rokotuksen huomenna. Ministerit ehtvät vielä katsella tartuntalukuja ja miettiä strategiaansa ensi viikon osalta. Rajoitustoimia tarvitaan, ettei koko kansa sairasta samaan aikaan. Kuulemma jokainen tulee taudin jossakin muodossa joskus saamaan ennen kuin siitä päästään eroon. Toivon lievää tai oireetonta tautia kaikille!  

 

lauantai, 1. tammikuu 2022

Vuodenvaihteen mutinoita

 

Vuosi vaihtui huolestuneemmissa tunnelmissa kuin vuosikymmeniin. Maailmankirjat tuntuvat olevan sekaisin. Pandemia kurittaa koko maailman väestöä edelleen, ilmastonmuutos tekee elämisen edellytykset hankaliksi monilla seuduilla ja pahempaa on tulossa, lajikato on tosiasia myös Suomessa ja sen seuraukset koko luonnolle näyttäytyvät pikkuhiljaa. Uusin ja yllättävin uhka on rauhantilan rapautuminen jopa Euroopassa. Uhkailua ja varustelua, epäröintiä ja  tulkintoja on ilmassa sakeanaan. Jopa Suomea on uhattu toimilla, jos ei tehdä niin kuin ulkovalta määrää. Samaan aikaan telkkarissa analysoidaan kylmän sodan ja suomettumisen aikaa oman nuoruuteni aikakaudelta. Vasta jälkeenpäin nähdään, ollaanko nyt jo seuraavassa vastaavassa tilanteessa tai jopa pahemmassa.

On ollut hyvin mielenkiintoista seurata Kylmän sodan Suomea ja Politiikka-Suomea, sillä ne kertovat ajasta, jota jo muistan. Tosin omat murkkuhuolet olivat silloin tärkeämpiä kuin poliittiset analyysit. Kouluneuvostovaalit ja Teiniliiton viimeiset ajat tulivat myös meille oppikoulun alaluokkalaisille tutuiksi. Pariin mielenosoitukseenkin osallistuimme. Äänestin kyllä kuitenkin protestina Tarzan-säätiötä eli "vapaiden hankien miehiä", koska en pitänyt politiikan tulosta kouluun. 

Nyt vanhoja uutisfilmejä katsellessa tulee outo olo: oliko silloin tosiaan noin vanhanaikaisen näköistä? Olivatko bussit, autot ja ihmisten pukeutuminen 70-luvulla tuollaisia? Ja 80-luvulla? Niistähän on vain vähän aikaa. Onpa maailma muuttunut myös ulkonaisesti!

Meidän luokalla oli poika, joka piti Olé porvari -nappia, ja tyttö, joka kuului Pioneereihin. Samoihin aikoihin kuulin äidiltä karmeita juttuja hänen työpaikaltaan, jossa taistolaiset uhkailivat niitä, jotka eivät heihin kuuluneet. Eräänkin kerran oli kerrottu, että heillä on listat ensimmäisenä ammuttavista henkilöistä valmiina, kunhan vallankumous alkaa. Se tuntuu nyt aivan absurdilta. Ja näillä taistolaissedillä ja -tädeillä oli minunikäisiäni lapsia. Mitähän he nyt miettivät saamastaan kotikasvatuksesta?

Lähdin ylioppilaskirjoitusten jälkeen interrailille. Siellä saksalaispoika kysyi meiltä, miltä tuntuu asua suomettuneessa maassa. Me vakuutimme kirkkain silmin, ettei Suomi ole suomettunut vaan täysin itsenäinen maa. Niinhän teille on opetettu, tuumi poika, ja te uskotte sen. 

Toivottavasti vuosi 2022 näyttää kuitenkin jälkikäteen paremmalta kuin mitä nyt pelätään. Jospa ihmiskunta löytäisi keinot hillitä ilmastonmuutosta ja maailman johtajat sopuisuutta ja keskinäistä luottamusta, jotta sodat vältettäisiin ja rauha saataisiin nykyisiin kriisipesäkkeisiin. Erityisesti toivon valaistumista Afganistanin talebaneille. Kunpa he osaisivat kaikki lukea ja löytäisivät Koraanista islamin todellisen hengen. Ja ymmärtäisivät, että maan tulevaisuuden rakentamisessa koulutetuilla naisilla ja tytöillä voisi olla merkittävä rooli. 

 

 

keskiviikko, 22. joulukuu 2021

Aatonaatonaaton tunnelmia

 

Joululoma alkoi - ihanaa. Eilen oli viimeinen työpäivä, ja sen jälkeen saimme sulkea koulun oven pariksi viikoksi. Hyvä niin, sillä korona-altistustiedotuksia on alkanut tulla entistä tiheämmin. Ikävä vain, ettei niissä kerrota, millä luokka-asteella tai missä tiloissa altistuminen on voinut tapahtua. Tiloissa on yhnteensä kuitenkin noin 400 henkilöä.

Olen ollut tehokas. Aloitin loputtoman, kauan siirtyneen ikuisuusprojektin eli työhuoneeni siivouksen eilen. Tänään jatkoin. Nyt on kolme kassillista materiaalia kannettu paperinkeräykseen. Pinoja riittää edelleenkin, mutta olen päässyt hyvään alkuun.Tavoite oli saada niin paljon järjestystä aikaan, että on mahdollista viedä matto ulos ja pestä lattia. Se on nyt tehty. Jes! Vähä vähältä aion tyhjentää työasioita sisältäviä mappejani ja tehdä tilaa muulle elämälle.Tänään lähti musiikinopetukseen liittyvän mapin sisältö - kokeet ja muut paperit - koska arvelen, etten enää urani aikana tarvitse niitä, sillä musiikinopetus on siirtynyt toisiin käsiin. Paljon erilaisia lehtileikkeitä lähti myös. Olen luullut perehtyväni niihin tarkemmin "joskus", mutta niin ei ole tapahtunut. Pari pinoa eli kiinnostavimmat toki mapitin, ja yksi iso laatikollinen vielä odottaa läpikäymistä.

Nyt illan mittaan on alkanut huolestuttava oireilu: aivastelen yhtä mittaa ja nenä vuotaa kuin olisi hana auki. EI KAI?.. Meille on tulossa jouluksi yövieraita, joista kuulin eilen, että heillä on vähän nuhaa. Olin heti varuillani ja mietin, kuinka voime estää, ettei tauti tartu, mutta nyt sain nuhan myös itse! Huomenna aion tehdä koronatestin kotona. Onneksi sain ostettua sellaisen varalta muutama päivä sitten apteekista. Se oli kyllä aika kallis, 8.90, kun markettihinta on kuulemma 4 - 5 euroa, jota sitäkin pidetään kalliina. Toivottavasti onnistun sen käytössä enkä tumpuloi. Testit ovat kuulemma loppuneet kaikista kaupoista ja kunnallinen testaus on täällä täysin ruuhkautunut.  

Olen saanut vasta kaksi rokotusta, vaikka olen kahdestakin syystä riskiryhmää. Aikoja ei vain ole saatavilla. Omani on 7.1.2022 eli suoja tulee voimaan vasta kaksi viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Ystäväni, joka asuu naapurikaupungissa ja on samalla tavalla riskiryhmää kuin minäkin (paitsi jo eläkkeellä), sai oman rokotuksensa jo kaksi viikkoa sitten! Täällä avattiin kolmannet rokotukset jo kaikille ikäryhmille, vaikka meille riskiryhmäläisillekään ei riitä aikoja. 

Kaikki joulupaketit olen jo saanut laitettua. Vuosi vuodelta on vähemmän ihmisiä, joille annan lahjoja, kun sukulaislapset ja kummilapset kasvavat vähitellen aikuisiksi eikä ystävienkään kanssa tavata joulunaikaan koronan takia.  Joulukortteja sen sijaan tulee lähetettyä kuutisenkymmentä minun ystävilleni ja sukulaisilleni, ja Armaani puolelta lähetettäviä tulee vielä parikymmentä lisää. 

Huomenna oli tarkoitus leipoa joulupullaa, mutta saapahan nähdä, kuinka kunto kestää. Toivottavasti tämä onkin vain jokin ohimenevä reaktio viime yön paleluun (makuuhuoneessa vetää kovalla pakkasella) tai työhuoneen pölyyn. AntiWiriä, Ecinaforcea ja Fluzinkiä olen heti ottanut siinä toivossa, että kyseessä olisi tavanomainen virus ja nämä tropit nujertaisivat sen nopesti. Jouluruokia emme tee itse vaan ostamme kaupasta. Huomenna kai sekin pitäisi hoitaa. Armaani on luvannut hankkia ja paistaa kinkun. Minä odotan eniten kalapöydän antimia.

Joulun sanomaan en ole ehtinyt vielä suuremmin syventyä, mutta eilisiltana lauloin ja soittelin pianolla vanhoja joululauluklassikoita. Niistä aina jokin kohta erityisesti alkaa puhutella: Syttyi siunattu joulutähti yöhön maailman raskaaseen.   

Uusista joululauluista puhuttelevin on tämä:

Jouluna he kaikki ovat täällä, joita kerran rakastimme niin. Näen tutut valokuvat kaapin päällä, ja muistot laskeutuvat sydämiin. On niin kuin jossain soisi tuttu ääni, ja jälleen kerran maa niin kaunis on. On kirkas Luojan taivas yllä pääni. Soi enkeleiden laulu loputon. Ja jälleen kerran joulu saapuu meille. Nyt loista, hento liekki kirkkaana. Tuo, seimen Lapsi, lohtu särkyneille. On lähellämme valon maailma.

On ympärillä ihmeellinen ilta. Yö muuri murtuu, raja katoaa. On keskellämme rakkauden silta, on taivas yhtä lähellä kuin maa. Nyt kynttilöiden meri loistaa heille ja tähtitaivas yllä kirkkomaan. He laulavatko tänään enkeleille nyt kirkkaammin kuin täällä milloinkaan?

Ja jälleen kerran joulu saapuu meille. Nyt loista, hento liekki kirkaana. Tuo, seimen Lapsi, lohtu särkyneille. On lähellämme valon maailma.

Sanat on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen, ja laulun on säveltänyt Jiri Kuronen. Se puhuttelee ainakin meitä, joiden rakkaat vanhemmat ovat jo poissa mutta jotka varsinkin jouluna ovat muistoissamme hyvin lähellä. Sniif.

     

perjantai, 10. joulukuu 2021

Järkyttävän hölmö uudistus

Suuri ongelma: monet suomalaiset nuoret syrjäytyvät jo varhain. Heillä menee koulussa huonosti alusta asti. Joillakin ongelmat ovat olleet näkyvissä jo päiväkodissa. Osan ongelmat ovat siirtyneet edelliseltä sukupolvelta, joka ei ole kyennyt pitämään lapsistaan kunnolla huolta. Käytännössä nämä lapset ja nuoret eivät koulussa opi asioita. Luku- ja kirjoitustaito saattavat olla olemattomat matemaattisista taidoista puhumattakaan. Koulu ei ole kiinnostanut, koska asiat ovat tuntuneet liian vaikeilta tai koska muu elämä on ollut niin sekaisin, ettei keskittyminen koulutyöhön ole onnistunut.

Päättäjät havaitsivat, että koulunsa päättävillä nuorilla ei ole tarpeellisia taitoja selvitäkseen elämässä. Monet eivät hanki peruskoulun jälkeistä tutkintoa, jota ilman he eivät kuitenkaan pärjää nykyisessä työelämässä. Opetusalan ammattilaisten suurista vastaväitteistä välittämättä tehtiin suuri uudistus: oppivelvollisuus määrättiin pakolliseksi 18 vuoden ikään saakka. Jokaisen nuoren on peruskoulun jälkeen hankkiuduttava lukioon tai muuhun toisen asteen koulutukseen. Samalla päätettiin, että koko toinen aste on nuorelle maksuton.

Mikä on seuraus? Ne, joilla menee hyvin sekä henkisesti että taloudellisesti, ovat tietysti iloisia maksuttomuudesta. He voivat käyttää rahojaan muihin asioihin tai laittaa säästöön.  Ne peruskoulunsa päättävät, joilla ei mene hyvin, ovat ongelmissa. He eivät osaa lukea ja kirjoittaa riittävän hyvin pärjätäkseen opinnoissa. Laskutaito saattaa olla jopa alle peruskoulun kolmannen luokan tason. Kuinka on opiskelumotivaation, jos sitä ei ole ollut peruskoulun aikanakaan? Sama häiriköinti, lintsaus ja muut ongelmat, joita oli peruskoulussa, jatkuvat nyt toisella asteella. Samalla estyy muiden, oikeasti opiskelusta kiinnostuneiden luokkakavereiden opiskelu, koska työrauha on huono ja opettajan aika menee näiden heikkojen kanssa puljaamiseen. Toisella asteella vaatimustasoa on laskettava kaikessa, koska muuten opiskelijat eivät valmistuisi. Matemaattisten aineiden opettajien on aloitettava alakoulun matematiikan opettamisesta.

Mitä olisi kannattanut tehdä? No tietysti lisätä tukea näille heikoimmille sinne alaluokille, jossa perusasiat opetetaan: kirjoitus-, luku- ja laskutaidon varmistamiseen. Tarvittaessa pienryhmissä, jos isossa ryhmässä opiskelu ei onnistu. Kun taidot karttuvat, opiskelumotivaatiokin kasvaa, ja oppija hyötyy yläkoulun annista, kun pohja on kunnossa. Toiselle asteelle siirtyessään hän on varmemmin kykenee seuraamaan opetusta ja on valmiiimpi miettimään omaa tulevaisuuttaan. Oppimiskokemuksetkin ovat myönteisempiä ja sen myötä ennuste opintomenestyksestä parempi.

Neuropsykologin, mielenterveysammattilaisten ym. sote-palvelujen saatavuus pitäisi myös saada kuntoon. Nyt jonot ovat kuukausien, jopa vuosien mittaisia, jos ylipäätään niihin on mahdollisuus päästä ennen kuin ongelmat ovat räjähtämässä käsiin ja hoito auttamatta myöhäistä - ja kallista.

Samalla kun toinen aste muuttui maksuttomaksi, kuntien on ollut hankittava opiskelijoille läppärit. Koska digikirjat ovat halvempia kuin painetut kirjat, lähes kaikki materiaali on diginä. Niinpä opiskelijat tuijottavat pientä näyttöruutua niskat kankeina aamusta iltaan, ensin koulussa ja sen jälkeen kotona. Vapaa-ajalla katsotaan sitten vielä pienempää näyttöä puhelimelta, koska halutaan olla yhteydessä kaveripiiriin. Seuraus: silmät rasittuvat, niska jäykistyy, opiskelu tuntuu raskaalta. Tämä koskee kaikkia opiskelijoita, ei vain niitä, joilla on muitakin ongelmia.

Millainen on nykylasten ja -nuorten tulevaisuus? Huolestuttavat uutiset lukiolaisten uupumuksesta ja lukion muuttumisesta yliopistojen pääsykoekurssiksi eivät ennusta hyvää. Mihin unohtui yleissivistys? Kuinka kalliiksi tuleekaan se, että nuoret uupuvat jo ennen kuin ehtivät aikuisiksi? Lukion monet päällekkäiset uudistukset ovat uuvuttaneet myös opettajat, joiden työmäärä on entisestään kasvanut eikä ole enää terveellisissä rajoissa. Tämäkö on se, mitä talouselämä haluaa? Olisiko pitänyt ajatella myös henkistä kehitystä, nuoruusajan itsensä etsimistä ja kasvurauhaa? Kalliiksi tulee se, että yhä useampi nuori jää mielenterveyssyistä eläkkeelle heti aikuiseksi vartuttuaan. Miten ihmeessä Suomellla on siihen varaa? Työikäisestä väestä on pulaa, mutta samaan aikaan nuoria eläkeläisiä joko uupumuksen tai syrjäytymiskehityksen seurauksena tulee kaiken aikaa lisää, useita joka päivä. Halvemmaksi olisi tullut tukea lapsiperheitä, koulussa heikosti menestyviä, pienryhmää tarvitsevia ja itseään etsiviä nuoria oikealla tavalla oikeaan aikaan.   

lauantai, 20. marraskuu 2021

Pimeitä tyyppejä

Palaan aiheeseen, josta olen kai mutissut jo aikaisemminkin. Kun pimeässä aamulla pyöräilen töihin ja pimeässä illalla palaan kotiin, tulee turhia tykytyksiä niistä hetkistä, kun musta hahmo hyppää varjoista eteen, eikä häntä huomaa ennen kuin on muutaman sentin päässä. Tarkoitan kävelijöitä mustissa vaatteissa ilman heijastimia. Yhtä lailla ongelmallisia ovat valottomat pyöräilijät, jotka myös saattavat putkahtaa eteen mistä tahansa aivan yllättäen. Eräänäkin aamuna joku tyyppi loikkasi bussipysäkiltä eteeni aivan yhtäkkiä. Onneksi hän huomasi minut (valot!) ja ehti pysäyttää liikkeensä ennen kuin jäi alle. Minä en häntä huomannut ennen kuin hän jo seisahtui pyörätien laitaan.

Ihmettelen sitä, eivätkö ihmiset todellakaan ymmärrä, kuinka näkymättömiä he pimeässä ovat. Sadepäivinä näkyvyys on, jos mahdollista, vieläkin kehnompi. Pimeä hahmo erottuu vasta metrin päästä ja säikäyttää pyöräilijän.

Oma lukunsa ovat tummiin pukeutuneet koiranulkoiluttajat. Heitäkään ei pimeässä huomaa, mutta joskus on koiralle laitettu pantaan tai talutushihnaan heijastin, jolloin voi ennakoida, että hihnan pääasä on ihminen. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta mieluummin hahmottaisi muut tiellä liikkujat vähän kauempaa. 
 

Sitäkin olen taas ihmetellyt, kuinka varhain tuleekaan pimeä jo marraskuun puolivälissä. Päiväthän lyhenevät vielä kuukauden verran. Tuntuu, ettei se voi olla mahdollista. Kuinkas vähän aikaa onkaan valoisaa talvipäivänseisauksen aikaan? Onhan pimeyteen tietysti totuttu näillä leveysasteilla ja tässä iässä, mutta aina se myös yllättää. Tavallisina vuosina ei tähän aikaan ole ollut aikaa asian havainnoimiseen ja ihmettelyyn, kun on ollut niin kiire. Nyt en ole vielä oikein päässyt edes kiirehtimisen alkuun, kaikki hässäkät ovat edessä.

Pimeään on joka tapauksessa paras tottua ja kiinnitellä omiinkin vaatteisiin riittävästi heijastimia. Mustia ulkoiluvaatteita ei valitettavasti voi välttää, sillä muunvärisiä ei  ole saatavilla. Tänään ostin uudet, entisiä lämpimämmät ulkoiluhousut pyöräilyä varten, mutta musta oli ainoa saatavilla oleva väri. Onneksi oli pieni heijastinnauha kiinnitetty valmiiksi toiseen lahkeeseen. Toivon näkyväni muille ja muiden näkyvän minulle.