tiistai, 19. marraskuu 2019

Lepra

Luin viime viikonloppuna Kirsti Ellilän tänä vuonna ilmestyneen kirjan Lepra. Se kertoo Orivedellä sijainneesta leprasairaalasta, jota kutsuttiin ytimekkäästi nimellä Lepra. Diakonissa Matilda saa sinne pikaisen kutsun sisareltaan Helmiltä, joka on myös diakonissa. Tapahtuma-aika on 1920-luku, ja sisar Matilda tulee Orivedelle suoraan Dragsvikin vankileiriltä, jossa hän on ollut auttamassa sukulaispoikaansa, joka toimi siellä lääkärinä.  Helmi on ollut Lepran johtajana, mutta nyt hän lähtee pois, ja lähdön syy on epäselvä ja herättää huhuja.

Kirja kuvaa Matildan kokemuksia ja ajatuksia pelottavan sairauden keskellä, johon ei tuohon aikaan ollut parannuskeinoa. Sairaalan lääkäri tohtori Alho on ottanut tavoitteekseen tutustua uusimpaan tietoon ja pyrkiä löytämään ratkaisun ongelmaan.

Kirja kuvaa hyvin Matildan kipuilua sekä erilaisten eettisten kysymysten kuin myös monien käytännön haasteiden keskellä. Kirjan kertoja ei ole Matilda vaan toinen, joka selviää myöhemmin.

Kirja oli kiinnostava ja mukaansatempaava. Aloitettuani teki mieli lukea se saman tien, ja viikonlopun illat riittivätkin sen lukemiseen. Siitä onkin aikaa, kun jokin kirja on samalla tavalla vienyt mukanaan ja houkutellut lukemaan loppuun asti mahdollisimman pian.

Etsin myöhemmin lisätietoa asiasta. Orivedellä on tosiaan ollut Lepra-niminen sairaala, joka on lopetettu 1950-luvulla ja jonka rakennukset on purettu. Henkilöillä on vastineita todellisuudessa, ja itse asiassa jotkut heistä ovat Ellilän sukulaisia. Tarina perustuu säilyneeseen kirjeenvaihtoon.    

Pidin myös tarinan hiukan vanhahtavasta tyylistä, joka vei ajatukset 1920-luvulle. Siihen aikaan diakonissojen elämä oli ankarasti säädeltyä, ja he olivat Diakonissalaitoksen jäseniä, jotka olivat sisarlupauksen antaessaan sitoutuneet mm. naimattomuuteen. Vähän kuin nunnia siis. Luin jostakin, että diakonissat saivat oikeuden avioitua vasta 1960-luvulla. Suuret kysymykset kärsimyksestä, elämän kunnioituksesta ja ihmisten välisistä suhteista ovat ajankohtaisia kaikkina aikakausina.

 

Ellilä Kirsti, Lepra. Arktinen banaani 2019. 304 s.

tiistai, 29. lokakuu 2019

Tervehdyksiä

Tänään kuljin poikkeuksellisesti keskustassa useampaan otteeseen. Aamulla ensimmäinen minulle kohdistettu tervehdys kuului: "Huomenta signorina! Iso numero?" En jäänyt ostoksille, sillä minulla ei taaskaan ollut yhtään käteistä rahaa mukana.

Puolilta päivin kävelin Senaatintorilla, jossa minut yhytti nuori varusmies: "Päivää, rouva! Haluatteko osallistua keräykseen?" Kun kerroin, ettei ole rahaa, mies tarjosi mobile pay -tai tekstiviestilahjoitusmahdolllisuutta, mutta en niistäkään innostunut.

Huomasin, että olin jotenkin oudosti iloinen, että minua tervehdittiin, vaikka tarkoitus olikin pohjimmiltaan kaupallinen. Huomatuksi tulemine tuntuu hyvältä. Siksi yksinäiset ihmiset käyvät mielellään kaupoissa, joissa saa palvelua: voi keskustella jonkun toisen kanssa vaikka vain hetkenkin. Entisaikaan varsinkin vanhukset kävivät myös pankissa ja vaihtoivat samalla tutun pankkineidin kanssa kuulumisia, mutta nyt heitä ei enää pankkiin kaivata - ei asiakkaita eikä liiemmin pankkineitejäkään. Pitäisi olla enemmän paikkoja, joissa sekä vanhukset että nuoremmatkin ihmiset voisivat ihan vain rupatella keskenään.  Toivottavasti myös naapurit kaikkialla huomaavat toisensa ja vähintäänkin tervehtivät, kun osuvat kohdakkain.

Aamuisin osun muutaman koirankävelyttäjän kanssa usein yhtä aikaa kävelytielle. On mukavaa, että jotkut heistä - naiset - toivottavat hyvät huomenet. Emme tiedä muuta toisistamme kuin että reittimme kohtaavat aamuisin. Joidenkin kanssa vaihdetaan joskus muutama sana säästä, jos on jotakin erikoista ilmassa. Tuntuu kodikkaalta.

 

 

torstai, 24. lokakuu 2019

Hajumuistoja

Oletteko huomanneet, että jokin haju voi hetkessä viedä toiseen paikkaan, toiseen aikaan? Se tuli mieleeni, kun iltapäivällä pikästä aikaa join Earl Grey -teetä. Yhtäkkiä muistin, missä olin ensi kertaa sitä maistanut. Olimme noin 45 vuotta sitten koulun jälkeen luokkakaverini Hannin luona, ja hän tarjosi teetä. Se maistui erikoiselta, hienolta, ja kysyin, mitä teetä se oli. Earl Grey, oli vastaus.

Toinen hajumuisto: Vuosikymmeniä sitten olin kesätöissä kehitysvammalaitoksessa. Minulle soitettiin sinne työpäivän aikana, että eräs ystävä oli kuollut. Kun illalla menin asunnollani suihkuun, tietoisuus siitä, etten enää koskaan tapaa tuota ystävää, iskeytyi tajuntaani. Käytin silloin Yves Rocherin suihkugeeliä nimeltä Chevrefeuille. Se toi mieleeni ajatuksen, että enää koskaan ystävä ei myöskään enää voi tuntea kukkien tuoksua. Sen jälkeen tuo suihkugeelin tuoksu toi aina sen hetken elävästi mieleen.

Vähemmän dramaattisiakin hajumuistoja on: mummolan vintin tuoksu, toisen mummolan vastapaistetun ohrarieskan tuoksu, bensan tuoksu, joka vie ajatuksissa sedän autotalliin, "kansakoulun haju", joka muistuttaa sekä omasta kansakoulustani että enon kyläkoulusta. Mahtaako lukijoilla olla vastaavanlaisia kokemuksia?

 

maanantai, 7. lokakuu 2019

Redissä

Kävin muutama viikko sitten Redissä, Kalasataman uudessa kauppakeskuksessa. Sitä on moitittu sekavaksi, ja johtajakin vaihdettiin huonon alun vuoksi. Päätin ottaa itse selvää siitä, millainen se on, ettei tarvitse uskoa kuulopuheisiin.

Menin metrolla Kalasataman asemalle. Sitä kautta kai Rediin toivotaan ihmisten tulevan. Ensimmäinen ongelma oli se, mihin päin pitäisi lähteä. Mitään opastetta en nähnyt. Huomasin liukuportaat, mutta niissä opastettiin BB-taloon, johon en ollut menossa. Päätin seurata samasta metrosta tullutta miestä, joka lähti kierreportaita alas. 

Kas, portaat veivät suoraan kauppakeskukseen. Katselin, löytyisikö mitään opastetta, karttaa tai valotaulua, josta voisi paikallistaa oman sijaintinsa ja katsoa, mitä liikkeitä missäkin päin olisi. Sellaista ei löytynyt. Niinpä lähdin kiertelemään ympäri. Olin etukäteen ottanut selvää, mitä liikkeitä siellä pitäisi olla. Samojahan ne pääasiassa ovat kuin kaikissa muissakin kauppakeskuksissa. Muutamaan olisi ollut asiaa.

Kävelin päämäärättömästi ympäri, kunnes tulin takaisin samaan paikkaan, josta lähdin. Päättelin, että kyseinen kerros ei ollut ainoa, koska en ollut löytänyt yhtäkään niistä liikkeistä, joihin olin ajatellut mennä asioimaan. Löysin alaspäin menevät liukuportaat ja siirryin alempaan kerrokseen. Samanlaista haahuilua harrastin sielläkin. Sitten löysin hissinoven, jonka vieressä oli A4-kokonen kaavio kauppakeskuksen kerroksista. Joitakin liikkeiden nimiäkin siinä oli, mutta niin pienellä, etten saanut niistä selvää. Sen ymmärsin, että alempana oli vielä ainakin yksi kerros kierreltävänä. Etsin siis taas liukuportaat ja laskeuduin alemmas. Viimein löytyi pari liikettä, joista olin ollut kiinnostunut. En tosin löytänyt mitään ostettavaa. 

Oikeastaan ainoa iloinen asia tässä tutustumiskäynnissä oli se, että satuin huomaamaan Telian myymälän, ja minulla oli sinnekin asiaa, jota en ollut saanut hoidettua kuukausiin, vaikka oli ollut tarkoitus. Menin siis sisään jonottelemaan vuoroani. Kun se tuli, asiani hoitui erittäin ystävällisesti ja miellyttävästi. Ei siis ollut turha tuo Kalasatamassa käynti sittenkään. Sen kuitenkin tajusin, ettei minun kannata toiste sinne mennä, sillä aika menee hukkaan etsiskellessä, eikä mistään löydy tietoa siitä, mitä liikkeitä on missäkin. En myöskään asu sillä suunnalla, joten voin helpommin ja tehokkaammin käydä muissa kauppakeskuksissa. 

Ideana Redin suunnittelijalla on kuulemma ollut keskieurooppalainen kylä, jossa on kauppoja vieri vieressä. Hän ehkä unohti, että kylä on yleensä syntynyt kirkon ympärille ja että keskusaukiolla on aina suihkulähde. Molemmat puuttuivat tästä modernista virityksestä. Suosittelisin myös ottamaan mallia vaikkapa Sellosta, jossa on selkeä kosketusnäyttöinen valotaulu, johon voi laittaa etsimänsä kohteen, ja se osoittaa reitin, miten sinne pääsee. Voi myös hakea liikkeen sijaintia sen nimellä tai katsoa eri kerrosten pohjapiirroksia. 

Ai niin, olihan siellä yksi iso opastekyltti. Toiseen suuntaan luki Redi ja toiseen Sköne. Olisikohan siellä ollut jokin ihan muu osa vielä, Sköneksi kutsuttu, jossa olisi ollut muuta nähtävää? Jäi arvoitukseksi. 

Pois pääsin menemällä hissiin, jossa oli opaste metroon. Siitä eteenpäin kotimatka sujui sitten ihan mallikkaasti hsl-sovelluksen opastamana. 

Noin viikkoa vierailuni jälkeen luin lehdestä, että Kalasataman opasteita aiotaan parantaa. Jo oli aikakin! En kuitenkaan aio enää mennä niitä testaamaan. Jos haluan uuteen kauppakeskukseen, jaksan odottaa Triplan aukeamista Pasilaan. Kaikkein mieluiten asioisin kuitenkin pienissä erillisissä kivijalkamyymälöissä kaupungin keskustassa tai oman kodin lähellä. Mitä järkeä on suurissa kaukana olevissa kauppakeskuksissa, joissa on jokaisessa samat liikkeet? Toki talvella ei tarvitse välittää loskasta vaan voi asioida kuivin jaloin ja kesällä nauttia ilmastoinnista. Vanhukset ja liikuntarajoitteiset varmaan arvostavat myös esteettömyyttä. Paras vaihtoehto lienee kuitenkin välttää turhaa shoppailua ja pysyä kaukana kaikenlaisista kauppakeskuksista. 

maanantai, 30. syyskuu 2019

Uutisten äärellä

 

 

Tänään uutisissa päivitellään suomalaisten vähenemistä - kuinka väkiluku kääntyy jyrkkään laskuun jo reilun kymmenen vuoden kuluttua, kun monet nykyiset nuoret aikuiset eivät halua hankkia lapsia. Ei riitä veronmaksajia! Ei riitä työntekijöitä! Eläkepommi laukeaa! Vaan kuinkas onkaan, toisissa uutisissa on painotettu, että paras ympäristöteko, jonka yksilö voi tehdä, on se, ettei hanki lapsia. Nuoriso on tiedostavaa ja maailman tila hälyttävä, joten ei liene ihme, että jos maailman ja oman tulevaisuutensa  haluaa pelastaa, on valmis tekemään mitä tahansa. Jos suurin teko on se, että jättää lapset hankkimatta, siihen ollaan valmiita. Syödään kasvisruokaa, matkustetaan maata pitkin ja pidättäydytään lasten hankkimisesta. Maailma pelastuu. 

On toki muitakin syitä lapsikatoon. Itsellänikään ei ole lapsia, sillä en oikeaan aikaan tavannut ketään, jonka kanssa olisin voinut lapsia hankkia. Periaatteenani oli, että lapsella pitää olla sekä isä että äiti. Niinpä haave viidestä lapsesta jäi toteutumatta. Aika monella on tälläkin hetkellä sama tilanne: kumppania etsivät naiset ovat korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia, vapaista miehistä taas suurin osa on maaseudulla ja matalasti kouluttautuneita. Jos joku akateeminen nainen haluaisikin muuttaa maalle, hänelle ei löydy sieltä töitä. 

Viime aikoina on julkisuudessa ollut myös esillä sellainen näkymys, että lapset sitovat liikaa, estävät itsensä toteuttamista, aiheuttavat kaiken kaikkiaan paljon käytännön hankaluuksia elämään. Onneksi toisenlaisiakin ääniä on alkanut kuulua: lapset ovat parasta, mitä on elämässä tapahtunut, lapset tuovat iloa, lasten kanssa on hauskaa... Ehkä ei kuitenkaan enää sitä väitetä, että lapsi toisi leivän tullessaan. 

*****

Yksi suurimmista viime viikkojen uutisista on ollut ilmastonmuutos. Uhkat ovat valtavat, vaikkakaan todellisuus ei ole vielä kaikessa kamaluudessaan kaikille edes paljastunut. Ehkäpä joissakin kuplissa uskotaan vilpittömästi, että oma etuoikeutettu tilanne on jotenkin tulevaisuudessakin turvattu. Ongelmat ja riskit ovat joillakin muilla jossakin muualla. Hälyttävää on se, että monet laskelmat ovat osoittautuneet liian optimistisiksi, siis ne jo hurjilta kuulostaneet. Tilanne saattaa olla jo ryöstäytynyt käsistä. Maapallo ei vain lämpene vaan suorastaan kuumenee, ja monet katastrofaaliset muutokset saattavat ollakin kymmenen, ei sadan vuoden päästä totta. Ilmastopakolaisuus ei ole vielä varsinaisesti käynnistynyt, mutta saatamme jo piankin nähdä valtavia ihmisvyöryjä slueilta, jotka ovst muuttuneet elinkelvottomiksi. Ja siellä ihmisiä riittää toisin kuin Suomessa. - Hm, löytyisiköhän siitä ratkaisu: tänne muuttaisi uusia ihmisiä väistyvien suomalaisten tilalle.

Yksi uskomattomimmista uutisklipeistä on ollut Greta Thonbergin esiintyminen YK:n ilmastokokouksessa. Hänen epätoivoisen vimmainen puheensa sai vastakaikua monelta suunnasta. Vaan olisiko voinut jokunen vuosi sitten uskoa, että yksi maailman merkittävimpien maiden johtajista katsoi asiakseen pilkata Gretaa ja hänen viestiään? Yleensähän valtioiden päämiehet ovat viisaita ja arvokkaita.  No, Greta osoittautui aikuisemmaksi kuin D-setä ja otti ikävät sarkastiset huomautukset kirjaimellisesti ja käänsi ne voitokseen. Hyvä Greta!