perjantai, 21. huhtikuu 2023

Muutto

Viimein tämä blogini muuttaa uuteen paikkaan. 

Ei enää mainoksia ja muita kankeuksia... paitsi oma kömpelyyteni uuden edessä.

Tervetuloa osoitteeseen

hajamutina.blogspot.com

Pitkäaikainen lukupäiväkirjani jää tänne. Siirsin uuteen luetut tämän vuoden alusta alkaen.  

sunnuntai, 26. maaliskuu 2023

Mukavia viikonloppuja

Tässä jaksossa vapaapäiväni on ollut perjantai. Viikonloput ovat siis olleet pidempiä. Viime viikonloppuna kävin Jyväskylässä. Ehdin käydä ostoksilla, hautausmaalla, sushiravintolassa, kahden eri ystävän luona, veisaamassa talviveisuja, kirkossa ja lähtiessä vielä uudelleen ulkona syömässä. Oli tosi mukavaa. Sää oli perjantaina poutainen mutta lauantaina räntäsateinen. Ei haitannut sekään.Junamatkat sujuivat mukavasti paitsi että paluumatkalla sekä vieressäni että muuten lähistölläni oli yskiviä, aivastelevia kanssamatkustajia, joilla ei tietenkään ollut maskia. Se tuntui epämiellyttävältä, varsinkin kun juna oli tupaten täynnä.

Kuluneen viikon aikana olen lukenut yhden kirjan loppuun ja kuunnellut toisen. Luin Eero Huovisen omaelämäkerrallisen teoksen Sielujen puolustaja - piispana Helsingissä. Olen aiemmin lukenut useita muitakin Huovisen kirjoja ja pidän hänen tyylistään. Tälle en kuitenkaan antanut pisteitä kuin 3 / 5. Osa asioista oli muista kirjoista tuttuja, ja teologiset pohdinnat kuuluvat piispan kirjan sisältöön. Sitä sen sijaan ihmettelin, miten paljon piti muita ihmisiä nimeltä mainita ja selostaa. Se kuuluu elämäkertakirjallisuuden luonteeseen, mutta tällä kertaa tuli mieleen, että haluttiinko korostaa sitä, kuinka monien silmäätekevien kanssa oltiin kavereita. Muiden piispojen arviointi kai kuuluu asiaan, koska he ovat läheisin viiteryhmä ja tavallaan työtovereita. Yleensä ottaen arviot olivat myönteisiä, kilttejä, mutta John Vikström ja varsinkin Kari Mäkinen saivat kriittisempiä huomautuksia. Harhaoppisyytöksiä saaneet papit saivat armollisen kohtelun - ketään ei rangaistu - mutta Luther-säätiön miesten toiminta oli jäänyt kaivelemaan. Eero Huovinen on ollut suosittu, arvostettu piispa. Pari kertaa hänet ohimennen tavanneena ihailin hänen läsnäolokykyään - tuntui, että hän huomioi jokaisen yksilöllisesti. Se on hieno ominaisuus. Kirjoittajana hän on myös erittäin sujuva ja selkeä.   

Tällä viikolla myös kuuntelin yhden kirjan. Se oli Kari Hotakaisen Opetuslapsi. Siinä päähenkilö Maria esittää reipasta kritiikkiä keskiluokan elämäntapaa kohtaan ja omien traumojensa takia ryhtyy myös suoraan toimintaan. Hotakaisen kieli on taitavaa verbaalista tykitystä. Hän tekee teräviä havaintoja ja esittää ne lakonisella tyylillä. Ensi epäröinnin jälkeen pidin tästä kirjasta kovasti.  Tosin en ymmärrä, mihin kirjan nimi viittaa. Raamatullisia sanontoja ja uskonnollisia viittauksia vilisee Marian pohdiskeluissa, mutta miksi kirjalla on nimenä opetuslapsi?

On ihanaa voida taas lukea. Lyhennettyäni työaikaa neljänneksellä olen kuin muutkin ihmiset: työt mahtuvat melkein normaaleihin työaikoihin. Iltoihin ja viikonloppuihin jää vain kokeiden korjausta. Kaiken muun ehdin tehdä neljän viikoittaisen opetuspäiväni sekä yhden opetuksettoman päivän aikana. Ehdin tehdä kotihommia, ulkoilla ja lukea. Esimakua jo tulevista eläkevuosista?

 

tiistai, 28. helmikuu 2023

Ihana päivä

Viime sunnuntaina oli aivan mahtava päivä loma-asunnossamme. Ensin kiireetön aamu radiojumalanpalvelusta kuunnellen. Sitten hiihtelyä järviladulla auringossa kimmeltävällä ladulla, suksien suihkiessa ihanan talvisesti. Vastaantulijat hymyilivät iloisesti, nopeammat hiihtäjät ohittivat kohteliaasti. Erityisen paljon minua ilahduttivat perheet lastensa kanssa hiihtoladulla. Voiko parempaa mallia suomalaisen talvipäivän viettoon antaa kuin lähteä yhdessä hiihtoretkelle!

Hiihtolenkin jälkeen laitoimme ruokaa, lohimedaljonkeja. Sen jälkeen oli aikaa lueskella. Illalla saunoimme.

Vähän ennen puoltayötä satuin katsomaan ulos yötaivaalle ja huomasin, että siellä saattaa olla revontulia. Laitoimme ulkovaatteet päälle ja lähdimme kävelemään pois katuvalojen lähistöltä. Golfkentältä löytyi riittävän pimeä paikka, jossa toden totta avautuivat upeat näkymät taivaalliseen valoilmiöön. Vihreät revontulet loimusivat pohjoistaivaalla muuttaen koko ajan muotoaan. Pakkasta oli -12°C ja lumi narskui jalkojen alla. Mahtava elämys!  

En ollut osannut äkkiseltään pukeutua riittävän lämpimästi, joten seuraavan päivän kärsin aivastelupuuskista ja kovasta nuhasta, mutta oli se sen arvoista, ei kaduta. Ja tänään nuha olikin jo ohi. 

perjantai, 24. helmikuu 2023

Kirkoissa Hämeenlinnassa

Kävin tällä viikolla kaksi kertaa kirkossa. Tavallisesti olen enemmänkin radioseurakuntalainen. Olin lomailemassa Hämeenlinnan seudulla, joten halusin tutustua Hämeenlinnan seurakunnan toimintasn.

Keskiviikkona oli tuhkamessu Vanajan kirkossa. Se oli todella koskettava ja hieno tilaisuus. Kaikki halukkaat saivat tuhkaristin otsaansa paastonajan alkamisen merkiksi. Lopuksi oli myös ehtoollinen. Välissä hyvät alkupuhe ja saarna, joissa opastettiin paastoon. Kaiken kruunasi toisen papin todella upeasti laulama Herran siunaus. Sävel kuulosti minun korviini syyrialaiselta, mutta en oikeasti tiedä, mistä se oli peräisin. Jäi sellainen olo, että tilaisuus oli huolella suunniteltu ja toteutettu.
 

Tänään olin Hämeenlinnan kirkossa Ukraina-tilaisuudessa sodan vuosipäivän vuoksi. Väkeä oli erittäin paljon liikkeellä. Ensin sytytettiin kynttilöitä torilla kirkon edessä, ja sitten oli tilaisuus kirkossa.  Siihen olin vähän pettynyt. Alku venyi yli kymmenen minuuttia, koska osa ihmisistä alkoi virrata sisään vasta kun tilaisuuden piti jo alkaa. Sitten tiivistettiin penkeissä, sillä kirkko oli täpötäynnä. Kaupunginjohtaja piti loistavan, jämäkän puheen Ukrainan tilanteesta ja siitä, kuinka ukrainalaisia on kaikin tavoin pyritty auttamaan. Sen jälkeen nähtiin Antti Kurosen videotervehdys Åresta. Hän kertoi kuluneen vuoden tapahtumista Ukrainassa.

Sitten ohjelma alkoi piiputtaa: tekniikka ei toiminut kunnolla. Nuoren ukrainalaisneitosen piti laulaa, mutta taustanauhaa ei saatu tietokoneelta millään kuulumaan. Aikaa kului ja ihmiset alkoivat liikehtiä levottomasti. Lopulta tyttö lauloi siten, että hän kuuli musiikin mutta kuulijat eivät. Sama toistui jokaisen laulun kohdalla, ja joka välissä odoteltiin tekniikkaräpeltäjien ponnisteluja. Yhteensä kuultiin neljä laulua. Sen jälkeen suomalaisnainen luki rukouksen, jota ei myöskään saatu näkyviin ukrainaksi, vaikka se aluksi vahingossa oli näkynyt, kun etsittiin musiikkitaustoja...

Lopuksi Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan pappi ja kuoro toimittivat ehtoorukouksen. Sen alkaessa osa kuulijoista poistui! (Minusta olisi kohteliasta pysyä paikalla, vaikka ei rukoukseen haluaisikaan yhtyä.) Osallistuimme seisaaltamme, kun sellaista ehdotettiin, vaikka se ei ollut pakollista. Kuorolla oli suuria vaikeuksia pysyä äänessä - ehkä he eivät olleet varsinaisia kuorolaisia, tai sitten paikkakunnalla on niin vähän ortodokseja, että kaikki vähänkin laulutaitoiset oli kerätty yhteen. Kanttori oli ainoa, joka pysyi koko ajan oikeassa äänessä. Onneksi hänellä oli kaunis ja kantava ääni.  (Minulle kävi selväksi, ettei minusta missään tapauksessa olisi ortodoksiksi, sillä selkäni ei tahtonut kestää seisomista samassa asennossa pitkään.)
 

Kaiken kaikkiaan harmitti, että suuresti mainostettu tilaisuus oli niin kotikutoinen, ettei esimerkiksi tekniikkaa ollut varmistettu kunnolla etukäteen ja että jokaisen ohjelmanumeron välissä oli pitkä odotusaika, joka sai aikataulun heittämään ja ihmiset kärsimättömiksi. Sen kerran kun seurakunta saa kirkon täyteen väkeä, kannattaisi tehdä kaikkensa, että ohjelma sujuisi täsmällisesti ja harkitusti. Saattaisi jäädä sellainen olo väelle, että tänne voisi tulla toisenkin kerran. 
 

Ennen kynttilöiden sytytystä ja kirkkohetkeä olisi ollut Ukraina-kahvio seurakunnan tilassa torin toisella puolella, mutta paikka oli niin pieni ja väkeä niin paljon, ettei sisään mahtunut kuin murto-osa halukkaista. "Väkeä on kuin helluntaiepistolassa", totesi eräskin nainen yritettyään turhaan päästä sisään. Kirkossa mainostettiin, että kahvio on auki vielä klo 19 asti, mutta tilaisuus kesti 19.20:een, eikä kahviossa ollut enää mitään kirkkohetken loputtua. Ilmeisesti myynti ylitti odotukset moninkertaisesti.

Olipa kiinnostavaa käydä Hämeenlinnan kirkoissa ja nähdä aitoja hämeenlinnalaisia sankoin joukoin. 

keskiviikko, 15. helmikuu 2023

Liian paljon kyyneleitä

Maailmalla vuodatetaan ihan liian paljon kyyneleitä  joka päivä, joka hetki. Ukrainan ja Venäjän äidit, puolisot ja lapset itkevät kuolleita rakkaitaan, jotka ovat yhden miehen harhaisen suuruudenhulluuden takia kärsineet ja menettäneet henkensä. Syyriassa ja Turkissa itketään maanjäristyksen uhrien takia, Syyriassa muistakin syistä. Afganistanissa itkevät tytöt ja naiset, jotka eivät pääse kouluun, opiskelemaan tai töihin. Jokainen, joka seuraa uutisia, pystyy helposti jatkamaan murheiden ketjua.

Suurten uutisotsikoiden tapahtumat tiedetään kaikkialla, mutta yhtä lailla kauheaa on niiden yksittäisten ihmisten, perheiden ja sukujen murhe, joiden kohtalona on läheisen onnettomuus, vakava sairaus tai muu arjen nyrjäyttävä hirveä asia. Suru järkyttää myös lähipiirin.

Ihmisen elämässä ei voi välttää vastoinkäymisiä, menetyksiä eikä lopulta kuolemaakaan. Kohtuuttomalta tuntuu kuitenkin se, jos joutuu tahtomattaan luopumaan elämästä tai rakkaistaan liian aikaisin, ja joissakin tapauksissa taistelussa, jota pitää vääränä ja järkyttävänä.

Kun sota aikanaan loppuu - useimmat loppuvat joskus - nekään, jotka sieltä palaavat, eivät voi jatkaa elämää siitä, mihin jäivät. He ovat muuttuneet toisiksi. Samoin muuttavat ihmistä muutkin tragediat. Ja on ajanlasku ennen ja jälkeen.

Miksi-kysymyksiin ei löydy hyviä vastauksia.