keskiviikko, 15. helmikuu 2017

Luther-paneeli

Lukijan toivomuksesta (kiitos!) tässä vaikutelmia paneelikeskustelusta, joka pidettiin Luther-aiheisen luentosarjan huipennuksena eilen. 

Paikalla olivat kaikki neljä luennoitsijaa, jotka kaikki aluksi esittelivät vielä ensin itsensä ja kiteyttivät sen jälkeen oman luentonsa sisällön lyhyeksi yhteenvedoksi. Sen jälkeen juontajapastori esitti kysymyksiä, johon kaikki vastasivat vuorollaan. Lopuksi yleisöllä oli mahdollisuus tehdä kysymyksiä.

Tilaisuuden tunnelma oli kodikas ja miellyttävä. Oli ilo kuulla asiantuntijoiden vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Jokaisella oli jokin tietty näkökulma Lutheriin, joka myös selvitettiin alussa. Sen sijaan keskustelijoiden keskinäistä keskustelua ei juuri kuultu, vaan tilanne oli pikemminkin haastattelu, jossa asioita kysyttin neljältä henkilöltä vuorotellen. Myöskään väittelyä tai erimielisyyksiä ei ilmennyt.

Kukaan asiantuntijoista ei tuntunut olevan varsinainen Luther-fani, vaikka Samuli Korkalaisen väitöskirja käsitteleekin Lutherin virsiä ja Sini Mikkolan Lutherin käsityksiä mieheydestä ja naiseudesta. Todettiin, että Luther oli tilannesidonnainen kirjoittaja, jonka tekstit olivat välillä ristiriitaisia. Mikkola kutsui Lutheria "kipuilukumppaniksi". Sadinmaata ärsytti Lutherin esivaltauskollisuus ja juutalaisvastaisuus. Sadinmaa ja Antturi pahoittelivat sitä, että kirkolle oli annettu nimi Lutherin mukaan. Sehän ei ollut Lutherin omankaan mielen mukaista.

Hauska kysymys oli se, mitä Luther sanoisi, jos tänään tulisi meidän kirkkoon tai katoliseen kirkkoon. Tällaisia ajatuksia jäi mieleen: iloitsisi (myös) katolisen kirkon nykytilasta, luokiteltaisiin maanis-depresssiiviseksi ja pantaisiin lääkitykselle, mahdollisesti olisi hiukan imarreltu siitä, että 500 vuoden kuluttua hänet muistetaan, hämmästynyt, ihmeissään naisesta joka on pää peittämättömänä ja vielä alttarilla,  iloinen siitä, että kirkossa kuulee kaikkia musiikkityylejä... Lutherin ajatuksensa oli, että kirkon on jatkuvasti uudistuttava.

Kun sitten kysyttiin, mitä panelistit arvelevat kirkkon tilasta esim. 20 tai 50 vuoden kuluttua. Se kysymys hiljensi, ja vastaukset hajosivat aika lailla. Kuinka monta prosenttia kansasta mahtaa kuulua kirkkoon? Mitä jäsenkato tekee kirkolle? Pysyykö kirkko nykyisessä yhteiskunnallisessa asemassaan?  

Yleisöä oli 40 - 50 kuten aiemmissakin illoissa. Kuulijat esittivät kiinnostavia kysymyksiä, esimerkiksi Lutherin käsityksistä Neitsyt Mariasta.

Pidin illassa myös siitä, että se aloitettiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja lopuksi saatiin siunaus. Jokaisen illan aluksi juontaja myös luki hartauskirjasta kyseisen päivän Raamatun tekstin ja Lutherin laatiman lyhyen selityksen.  Paneelikeskustelun aluksi laulettiin Lutherin sanoittama uskontunnustusvirsi 208, ja lopussa kajautettiin Jumala ompi linnamme.  Ryhdikäs rakenne.

keskiviikko, 8. helmikuu 2017

Vanhurskauttamisoppi 2

Kas, edellisen mutinani aihe jatkuu julkisuudessa!

Eero Junkkaala, joka oli yksi Sadinmaan Luther ja vanhurskauttamisoppi -luentoa kuuntelemassa olleista papeista, kirjoitti maanantaina Seurakuntalainen-sivustolle blogijutun aiheesta otsikoiden räväkästi: Kuuntelin harhaoppista pappia. Juttu poiki   sekä keskustelua siellä että Kotimaa24-sivustolle uuden jutun aiheesta. Junkkaala syyttää Sadinmaata harhaoppisuudesta. Ja se taas sai aikaan kiperää keskustelua harhaoppisista papeista ym. 

Maallikko ihmettelee. Olin itse innoissani siitä, että kerrankin kirkossa tapahtuu jotakin älyllisesti haastavaa. Toki minäkin ymmärsin, ettei Sadinmaan tulkinta ole kenties klassisen kristinuskon mukaista, mutta juuri siksi siitä olisinkin toivonut keskustelua, en teilausta. Nettikirjoittelijat jo syyttivät kirkkoherraa, joka oli päästänyt Sadinmaan puhumaan, joku epäili julkisuustempuksi, jotta saadaan paikalle väkeä... Minä kiitän vilpittömästi luentosarjan suunnitellutta pappia ja kirkkoherraa ennakkoluulottomuudesta ja keskustelun virittämisestä. Sitä paitsi luentosarja jatkui eilen, ja paikalla olivat suunnilleen samat ihmiset, jotka ovat olleet läsnä kaikissa muissakin luentosarjan osissa. Mitään yleisöryntäystä ei ole missään osassa näkynyt, mutta kiinnostuneita on ollut joka kerta aika paljon, ja lähes kaikki varmaankin oman seurakunnan väkeä.  

Toki myönnän, ettei luento varsinaisesti kovin paljon käsitellyt perinteistä Lutherin vanhurskauttamisoppia, mutta se ei minua haitannut. Tuoreet tulkinnat ja uudet näkemykset haastavat punnitsemaan omia luutuneita käsityksiä ja pohtimaan sitä, mitä mieltä itse oikeastaan itse olen. Kirkossa ei kai sitten saisi ilmaista mitään puhdasoppisuudesta poikkeavaa. Siinä on vain se ongelma, että jos niin on, ei kukaan uskalla pian sanoa mitään, ellei ole teologisesti korkeasti koulutettu ja varma oikeista vastauksistaan. Tästä syystähän papit eivät kuulemma mielellään käy oppiin liittyviä keskusteluja - pelottimena on aina kantelu tuomiokapituliin, jos poikkeaa normeista.    

Eilinen luento sen sijaan oli hyvin perinteistä hengellistä opetusta aiheesta Luther ja rukous. Ensimmäiset luennot olivat aiheista Luther ja musiikki (jota en valitettavasti muistanut mennä kuuntelemaan) sekä Luther ja ihannekristitty, joka oli hyvin akateemisen oloinen teologian luento Lutherin nais- ja mieskuvasta. Niinpä voikin sanoa, että  kokonaisuus on ollut mainion monimuotoinen. Odotan innolla ensi viikon paneelia, johon osallistuvat kaikki luennoitsijat, sekä Luther-näytelmän uusintaa, koska en sitäkään huomannut mennä aikanaan katsomaan.

Tämän kymmenen vuoden aikana, jotka olen ollut tämän seurakunnan jäsen, olen usein mutissut siitä, miten täällä ei tapahdu mitään eikä ole mitään ajatuksia herättävää, pohdiskelevaa, haastavaa, ohjaavaa... Nyt on! Ja kuulemma tulossa lisää vielä syksylläkin. Alan olla suorastaan innoissani. Tähän kun lisää sen, että viimein olen myös saanut joitakin tuttavia kirkossakävijöistä, niin että voi nähdessään tervehtiä, niin valituksen aiheeni alkavat kuivua kokoon. Taannoin oli myös aivan loistava tarinateaterisessio messun jälkeen, joka kosketti syvältä. Elämän merkkejä!   

maanantai, 6. helmikuu 2017

Vanhurskauttamisoppi

Olin viime viikolla kuuntelemassa erinomaisen kiinnostavan Luther-luentosarjan osaa nimeltä Luther ja vanhurskauttamisoppi. Luennoitsijana oli kiistelty pappismies Kai Sadinmaa, jonka tyyli tuo jotenkín mieleen vanhan testamentin profeetat. Hänellä oli aika erilainen luento kuin mitä odotin, mutta kiintoisa ja ajatuksia herättävä kuitenkin. Kun lopussa koitti keskustelun aika, hämmästyin aika lailla, kun kokonaista kolme paikalla ollutta pappismiestä totesivat kukin peräjälkeen, että eivät ole samaa mieltä ja että kyse ei ollut nyt kristinuskosta perinteisen tulkinnan mukaan. Tänään osui vielä Twitteristä silmiin yhden kritiikkiä esittäneen pappismiehen kirjoitus aiheesta Olin kuuntelemassa harhaoppista. 

On aika hämmentävää, että kun kerrankin meidän kirkolla tapahtuu jotakin mielenkiintoista, se tyrmätään niin täydellisesti. Olen kovasti odottanut, että seurakunnassa olisi tarjolla keskustelua, ehkä väittelyäkin, nimenomaan teologisista aiheista. Nehän ovat kirkon erikoisalaa. Nyt kun sellaista järjestetään, ei kestetä eri mieltä olevia. En olisi niin tarkka opin puhtaudesta joka käänteessä, vaan ajattelisin, että on tärkeää keskustella ja tuoda esille myös tavallisuudesta poikkeavia näkökantoja. Ehkä tämä ajatus johtuu siitä, etten ole teologi - ei ole pakko olla aina oikeassa, pikemminkin päinvastoin. 

Entistäkin innokkaampana riennän huomenna kuulemaan luentosarja seuraavaa osaa. Ensi viikolla on vuorossa ehkä huipennus: Luther-aiheinen paneelikeskustelu, johon osallistuvat kaikki luennoitsijat. Toivottavasti eivät hymistele vaan löytävät toisistaan poikkeavia näkökulmia. 

sunnuntai, 5. helmikuu 2017

Laiskan sunnuntai

 

Viimeinkin päivä, jolloin ei ollut mitään pakollista tekemistä! Tällaista ei ole ollut naismuistiin!

Olisi pitänyt tehdä yhtä ja toista: korjata yhdet kokeet ja lukea yhden luokan kirjoitelmat, käydä Ateneumissa katsomassa viimein Modigliani-näyttely, joka on tänään viimeistä päivää nähtävillä, ulkoilla, hoitaa äidin paperiasioista, lukea kesken olevat kirjat loppuun, siivota työhuonetta...

Osasyyllinen päivän kulkuun on kylläkin Hesari. Siitä on tullut niin kiinnostava ja monipuolinen lehti, että lukemiseen ei päivä tahdo riittää. Nytkin luin päivän Hesaria aamupäivän (tai no, heti herättyä luin ensin eilisen loppuun, sillä se oli jäänyt kesken). Sitten leivoin kakun ja tein ruokaa. Sen jälkeen ruokalevon sijaan jatkoin Hesarin lukemista, ja latasin samalla uuden Kuukausiliitteen. Sitäkään en malttanut jättää lukematta, vaan aloitin hiukan. Loput on pakko jättää tuleviksi päiviksi ja viikoiksi.

Lopulta havaitsin, että vaikka päivä oli mennyt ja aurinko laskemassa, Modiglianit olivat edelleen näkemättä, ulkoilut hoitamatta, äidin asioista suurin osa myös, enkä ollut kirjojakaan juuri avannut. Kokeita ja kirjoitelmia en ollut jaksanut ajatellakaan, sillä eilisillalla myöhään korjasin erästä toista koetta ja jatkoin aamulla loppuun. Niinpä keräsin koko tahdonvoimani ja ponnistauduin ulos sauvakävelemään. Kyllä se onnistuu pimeässäkin, kun on hyvät katuvalot ja laajat kävelytieverkostot ympärillä. Puoli tuntia ripeää askeltamista pikkupakkasessa oli hyvin piristävää. Jospa illan mittaan pääsen vielä saunaan.

Tavallaan olen ollut ihan laiska, kun en saanut mitään näkyvää aikaan eivätkä suunnitelmat toteutuneet. Silti tiedän, että oikeasti tämä oli hyvin tarpeellista. Joka viikonloppu ei jaksa millään lähteä reissuun. Sielu iloitsee ja lepääntyy, kun saa olla kotona. On ollut mukavaa olla yhdessä Armaani kanssa, kun hän on viime aikoina ollut paljon pois kotoa. Itse asissa olen myös saanut aikaan muutakin kuin luettelemani asiat. (Äidin ääni mielessäni muistuttaa: "Laiska töitään luettelee!") Innostuin iltapäivällä etsimään netistä äidin puolen serkkujen yhteystietoja suunnitteilla olevaa sukutapaamista varten. Emme ole tavanneet 40 vuoteen, joten tunnistamisessa tarvitaan mielikuvitusta... Onnistuin löytämään muutaman kuvan, ja ihan hätkähdytti erään serkkupojan kuva  - kuin ilmetty isänsä! Ei voinut erehtyä, vaikka google esitteli kymmeniä samannimisiä. Opin myös pakottamaan ohjelman lopettamaan, kun Word jumittui toisesn sukujutun takia. Lisäksi kirjoitin kohteliaan kirjeen ilmoittaakseni äidin nykyisen osoitteen eräälle taholle. Ei siis päivä mennyt hukkaan, vaikka eivät hurskaat aikomukset toteutuneetkaan. Ehkäpä nyt riittää virtaa huomispäivään ja alkavaan viikkoon.    

 

perjantai, 20. tammikuu 2017

Tänään maailma muuttuu

Tänään alkaa uusi aika. Tulevaisuus näyttää, toteutuvatko kauheimmat skenaariot vai olivatko muutoksen valinneet oikeassa. Maailma on yhteinen, joten enää ei voi toivoa oman maan pysyvän syrjässä kaikesta. Seuraukset isojen päätöksistä vaikuttavat myös pieniin.

 

Harkitsevuuden tilalle astuu impulsiivisuus, kohteliaisuuden tilalle karkeus. Keskustelu korvautuu herjaamisella ja oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo vaihtuvat röyhkeyteen ja oman edun  tavoitteluun. Vai kuinka? 

 

Toivottavasti pahat aavistukset ja pelot ovat vääriä ja tulevaisuus on kuitenkin mennyttä parempi.