perjantai, 8. tammikuu 2021

Talvipyöräilystä

Oi, miten ihanaa onkaan pyöräily myäs talvisäässä! Turhaan olen pelännyt. Tänään ensi kertaa ajoin lumella, ja hyvin meni Varsinkin hyvin auratuilla pyöräteillä kulki fillari vallan mainiosti. Pahin paikka oli ajoradan vieressä oleva pyörätie, jolle aurat tai autot olivat heittäneet loskaa - seassa ilmeisesti tiesuolaa. Siinä oli vaikea pysyä pystyssä, kun loska luisti alta joka suuntaan ja alla oli ehkä jäätä. Pahimmasa paikassa talutin erään risteysalueen yli. Tämä tapahtui aamulla menomatkalla seitsemän jälkeen. Palatessa iltapäivällä tilanne oli parempi ja ajoradan viereinen pyörätiekin puhtaampi En tiedä, oliko sille tehty päivän aikana jotakin vai oliko rapa vain roiskunut kauemmaksi. 

Lumipyryllä en taitaisi uskaltaa lähteä pyöräilemään enkä vastasataneella paksulla lumella. Silloin eivät nastarenkaaatkaan varmaan oikein pidä ja on suuri vaara kaatua. Metsässä olevat pyörätiet, jotka kiitettävän aikaisin yleensä aurataankin, ovat oikein mainioita väyliä pyöräilijälle. 

Normaalisti työmatkapyöräilyni kestää kotipihasta työpaikan pyöräparkkiin 22 minuuttia, siis koko päivän pyöräily yhteensä 44 minuuttia. Tänään lumikelillä meni kaikkiaan 54 minuuttia. Ajelin hiljaa ja rauhallisesti paitsi metsässä päästelin melkein entistä vauhtia, pienemmillä vaihteilla kylläkin. Ajamista helpotti myös lumen tuoma valoisuus. Ei tarvinnut pelätä, ettei pyörän valoissa ehdi nähdä vastaantulijaa riittävän aikaisin tai töksäytä kuoppaan. Aamulla sain myös ajella aika rauhassa, ei ollut kovin paljon vastaantuljoita. Iltapäivällä sen sijaan osuin taas koirantaluttajien kanssa samaan aikatauluun. Välillä piti odotella, että koira ja isäntä saivat päätettyä, kummalle puolelle väistetään sen sijaan että hihna tien poikki katkaisisi pyöräilijän matkan.

Jokin Murphyn lain alakohta varmaan määrää myös sen, että jos sattuu samaan aikaan tielle sekä vastaantulijoita että samaan suuntaan menijöitä, he kaikki kohtaavaat täsmälleen samassa paikassa, niin ettei siitä varmasti mahdu ohi. Tänäänkin oli kaksi kävelijää menossa kanssani samaan suuntaan ja vastaan tulossa pariskunta vauvanvaunujen kanssa. Ja juuri osuivat kaikki samalle linjalle eteeni, vaikka ennen ja jälkeen oli tyhjää tietä silmänkantamattomiin. 

Vaatetuksenikin on osunut kohdalleen, vaikka etukäteen pelkäsin, että palelisi. Kaikkea kanssa, yleensä on hiki viimeistään paluumatkalla. Sormet ja varpaat palelevat ensimmäisinä, jos oikein on kylmä, mutta tällä hetkellä riittävät käsiä lämmittämään rukkaset, joiden päällä on lapaset. Tarvittaessa voisin lisätä vielä päälle isot kuorihanskat, mutta niitä olen tähän mennessä käyttänyt vain kovalla sateella. Päässä  minulla on villakypärä, korvalaput ja pyöräilykypärä. Farkkujen alla villasukkahousut ja yllä kuorihousut. Hankalaa on se, että työpaikalla on tosi lämmintä, joten joudun poistamaan sukkahousut ja tietenkin vaihtamaan puseron. On siis oltava vaihtovaatekassi aina mukana. Jos työpäivän aikana on ulkovalvonta, ei tahdo millään ehtiä vaihtamaan ulkovaatteita ja kiitämään ajoissa välituntialueelle, jonne on matkaa. Ihailen myös niitä (miepuolisia) kollegoita, jotka myös pyöräilevät töihin mutta jotka eivät ole niin viluisia kuin minä vaan tarkenevat ajella kevyissä vaatteissa myös talvisaikaan. Selviävät vähemmällä vaatejusteerauksella.

Maanantain säätä vähän jännitän: tuleeko lumipyry yöllä vai ei? Sen mukaan valitsen, menenkö pyörällä vai bussilla. Turhia kaatumisriskejä en halua tietenkään ottaa. Maanantaina vaihdan kesken päivän toiseen toimipisteeseen ja matkalla on iso ylämäki, joten kivempi olisi huristaa sähköpyörällä kuin raahustaa jalan. 

Tähänastisen kokemukseni perusteella uskallan lämpimästi suositella talvipyöräilyä muillekin!

PS Kovia pakkasia ei täällä ole vielä ollut. Niiden aikaan ongelma on liian kylmä hengitysilma. Minulla olisi kyllä vanha ilmanlämmitin, joka laitetaan maskiksi suun eteen, mutta sen ja villakypärän yhdistäminen ei suju ongelmitta. Näyttäisin varmaan myös joltakin kommandolta. Saa nähdä. Luultavasti pakkasrajani olisi -8 - 10°C, jonka alittava lämpötila olisi keuhkoille liian vaarallinen.

torstai, 7. tammikuu 2021

Raju vuoden alku rapakon takana

 

Vuosi vaihtui mukavasti, ja nyt olemme saaneet myös lunta. Mahtavaa. Ulkoilusää on ollut vallan mainio viime päivinä. 

Vaan mitä kuuluu rapakon takaa? Kahelin johtajan sekopäiset kannattajat ovat viime yönä tunkeutuneet kongressiin. Aivan pöyristyttävää. Ja jos uutisiin on luottaminen (täällä päin hiukan varmemmin kuin siellä), niin turvallisuustyypit ja poliisit ovat sillä aikaa kaikessa rauhassa nauttineet eväitä. Jo on! Jotenkin on monta kertaa tuntunut viime vuosien aikana, että tilanne on niin absurdi, ettei se voi enää mennä pahemmaksi. Sitten kaikki on kääntynyt entistä hullummaksi. Miten yksi todellisuudesta ilmeisen irrallaan elävä ihminen voi saada mukaansa niin paljon seuraajia? Miten on mahdollista valehdella niin sumeilematta niin monessa asiassa ilman että joutuu siitä vastuuseen? 
 

Huolestuttavaa on se, että useassa maassa on sellainen johtaja, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, ei demokratiaa (no, tämänpäiväiset tapahtumat eivät ole hyvää mainosta demokratialle, niin kuin joku itsevaltias on ehättänyt jo lausumaankin), ei edes oman maansa lakeja. Yksittäinen ihminen on vain hauras hippunen tapahtumien pyörteissä, kun asiat alkavat mennä pahasti pieleen. Ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, mutta maan sisälläkään ei voi protestoida, jos haluaa säilyttää henkiriepunsa. Onnellinen saa olla omasta rauhallisesta maastaan, mutta ei täälläkään ksnnata tuudittautua siihen, että kaikki jatkuu ennallaan. Täälläkin on tahoja, jotka haluaisivat muuttaa yhteiskuntamme aivan toisenlaiseksi. Toivottavasti  tämänpäiväinen esimerkki rapakon takaa antaa ajattelemisen aihetta kotoisille ääriliikkeiden kannattajille ja mieluummin hillitsee kuin innostaa demokratian kaatamisyrityksiin.

 

Koronan kanssa ollaan liemessä kaikkialla. Suomen päättäjät ovat toimineet paljon viisaammin kuin monen muun maan valtaapitävät. Sääliksi käy amerikkalaisia ja brittejä, joilla muun sekasorron ja epävarmuuden lisäksi on vielä koronakin pahasti valloillaan. Niin paljon kuolleita ja perhepiirien surua! Huolestuttava on tilanne myös niiden maiden osalta, joissa terveydenhoito on muutenkin heikoissa kantimissa. Kuinka ne selviävät viruksesta? Rokotuksia ei heille liikene, kun amerikkalaiset varasivat pääosan itselleen. Meillä EU:ssa on vähän samanlainen tilanne, mutta meillä terveydenhoito kuitenkin toimii. 
 

Kaaos on vallassa monin paikoin. Täällä onneksi on rauhallista. Voimme keskittyä tarkkailemaan vaikkapa lumitilannetta ja säätä. Tavallinen arki, tervetuloa.
 

 

 

perjantai, 1. tammikuu 2021

Tervetuloa, 2021

Vuosi vaihtui, ja tässä vaiheessa on tapana varovaisen optimistisesti toivoa uutta alkua, parempaa vuotta kuin edellinen. Viime vuoden jälkeen toiveet ovat hartaampia kuin koskaan: kunpa tilanne paranisi, kunpa voisimme palata entiseen normaaliin, joka nyt näyttääkin erityisen onnelliselta - emme vain tienneet sitä silloin. Monet uudenvuoden toivotukset sisälsivät toiveen tavallisesta vuodesta.

Korona on saanut aikaan paljon harmia, joillekin pahempaakin. Pelko ja epävarmuus ovat ajatuksissamme. Siksi voikin sanoa, että jokainen päivä, jolloin saa olla terveenä, on suuri lahja. Kävi miten kävi, Kaikkivaltias pitää meistä huolta eikä mitään tapahdu hänen tietämättään ja sallimattaan.

Mitä odotan tältä vuodelta? Tiedossa ei ole mitään mullistuksia. Työt jatkuvat, väistötiloissa kuten nytkin. Muukin elämä jatkuu entisellään, ellei mitään yllättävää tapahdu. Tässä iässä sitä toivoo, ettei tulisi mitään yllätyksiä - ne kun eivät välttämättä ole positiivisia. Kunpa terveys säilyisi ja läheisetkin pysyisivät hyvässä kunnossa.

Koronan lisäksi ihmiskuntaa uhkaa ilmastonmuutos. Meillä Suomessa keskilämpötila on noussut jo 2,2 astetta, ja se merkitsee monenlaisia muutoksia luonnossa. Täällä etelärannikolla ei ole tänä talvena vielä ollut lunta kuin hetkellisesti, eikä hiihtokelejä ole ollut moneen vuoteen. Pajunkissat ovat puhjenneet viikkoja sitten ja ruoho viheriöi edelleen. Ilmaston aiheuttamia suuria mullistuksia on ihmiskunnalla edessä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä tosi paljon. Niiden kestämiseen tarvittaisiin yhteistoimintaa kaikkien kansojen kesken, ja sellainen näyttää tällä hetkellä vaikealta saavuttaa. Kunhan nyt edes maailman entinen johtava suurvalta saisi johtajansa vaihdettua asiallisesti, jotta hekin voisivat kantaaa kortensa kekoon.

Vuosi 2021 tulee siis olemaan täynnä haasteita isommissa ja pienemmissä ympyröissä. Omalta osaltani toivon, etten olisi ainakaan tekemässä kenenkään elämää hankalammaksi vaan mieluummin paremmaksi. Jumala siinä auttakoon!   

 

perjantai, 18. joulukuu 2020

Voittajafiilis!

 

Tänään on ollut voittajafiilis! Poljin nimittäin aamulla kovassa sateessa töihin seitsemän jälkeen, ja iltapäivällä edelleen sateessa takaisin. 44 minuuttia, 14 kilometriä. Vettä valuvana päältä päin ja hiki pinnassa sisältä päin pääsin turvallisesti perille molempiin suuntiin. Onneksi on hyvät varusteet: sadeviitta, sadehousut, goretex-kengät, kypärän sadesuojus, repun sadesuojus ja sadehanskat. Vain kasvot, hihansuut ja nilkat hiukan kastuvat. Eniten haittaa rillien kastuminen, kun ei oikein näe eteensä.

Töissä oli huomisen joulujuhlan kenraaliharjoitus. Aika hyvin meni, vaikka ensi kertaa pääsimme näyttämölle esitystä kokeilemaan. Mainio porukka. Eniten iloitsen tekniikkaa hallitsevasta kaverista, joka otti sujuvasti näyttämön valot ja kuvien vaihdot haltuun. Ei halunnut näytelmäroolia mutta onkin korvaamaton järjestäjänä ja valo- ja äänimiehenä. 

Kotona kaikki paikat ovat sekaisin, mutta toivon hartaasti saavani jotakin järjestystä aikaan, kunhan pääsen lomalle. Koulun loppurutistus on aina niin rankka, että on pakko jättää oman elämän asiat tauolle. Tänä vuonna on onneksi vielä useita päiviä aikaa omille jouluvalmisteluille. Se aina harmittaa, että joulukorttien kirjoittamiseen ei oikein olisi aikaa. Siihen haluaisi paneutua, joskus jopa itse jotakin väsäillä, mutta ei ehdi. Kerran kirjoitin kalenteriin lokakuun alkuun: tee joulukortit. Sekään ei toiminut. Ei ollut vielä joulufiilistä ja tuntui, ettei osannut vielä asettua joulumietteisiin.

Jotkut ovat luopuneet joulukorttien lähettämisestä. Minäkin jossakin vaiheessa hiukan harkitsin, mutta nyt koronajouluna tuntuikin, että korttien lähettäminen - edes pienten vaatimattomien - onkin erityisen tärkeää, kun muu yhteydenpito on hankalampaa. Tosin en ehtinyt enkä päässyt ostamaan kortteja, joten hyödynsin edellisten vuosien ylijäämäkortteja. Jotkut ehkä hämmästyvät siitä, millaisen kortin saavat...

Maanantaina hyvä Tuomas joulun tuopi. Siihen asti on hyvää aikaa valmisteluihin. Jospa sielukin pääsisi jonkinlaisiin joulufiiliksiin viimeistään ennen joulupäiviä. 

 

lauantai, 12. joulukuu 2020

Joulunalusmutinaa

Joulunalusaika on aina kiireistä, liian kiireistä. Töissä kaikki tuntuu kaatuvan päälle, kun samaan aikaan on valtava koeruuhka kaikilla luokka-asteilla ja sen jälkeen arvioinnit, ja joulujuhlaohjelmat pitäisi ehtiä myös harjoittaa samojen vähien tuntien aikana. Tätä nykyä tilanne on kuitenkin paljon helpompi kuin parikymmentä vuotta sitten, kun kaiken muun lisäksi johdin kuoroa, joka esiintyi joulukonsertissa, ja olin vastuussa joulukirkosta. Oppilasvaihtoprojektin suunnittelukin oli käynnissä tammikuuta varten. Miten ihmeessä olen pysynyt hengissä? Omaa joulua en ole päässyt suunnittelemaan ennen aatonaattoa, ja silloin on ollut itku herkässä. Olisinhan kuitenkin syvimmiltäni jouluihminen.

Tänä vuonna kaikki on erilaista kuin nykyvuosienkaan normaali. Ei vaihtomatkoja eikä kuoroa, mutta ei myöskään joulukirkkoja tai tavanomaisia juhlia. Joulujuhlaohjelmakin syntyi melkein itsestään, kun kirjoitin hetkellisessä inspiraatiossa lokakuussa näytelmän, jonka oppilat hyväksyivät tuon tien. Sitä on harjoiteltu riittävästi, ja esitys striimataan vain yhdelle muulle luokkatasolle, jonka oppilaat katsovat esityksiä omissa tiloissaan. Arvioinnit sain valmiiksi toissapäivävä, sillä osa yläkoulun ryhmistä arvioidaan vasta helmikuussa. Kaiken kukkuraksi joululoma alkaa muutamaa päivää tavanomaista aiemmin, joten leipomisia ja siivouksiakin ehdin tekemään, jos terveenä pysyn.

Aika kivaa. Nyt ehtii jo miettiä hiukan omiakin asioita.

Eilinen oli kyllä ikävä. Aamun labrakäynnin takia menin bussilla, joten päätin iltapäivällä mennä poikkeuksellisesti bussilla kaupungille tekemään muutamia välttämättömiä ostoksia. Olin päättänyt käydä Sacrumissa, joka on aika hankalan matkan päässä, mutta tiesin löytäväni sieltä kirjat ja muut jutut, joita tarvitsin. Lähdin töistä vähän ennen neljää, ja ennen viittä olin kaupan edessä. Näyteikkunat loistivat kirkkaan kutsuvina, mutta ovella oli tyly lappu: Suljettu sairastapauksen vuoksi. Ettäs harmitti! Sisällä myyjä näytti järjestelevän tavaroita, mutta ovi oli lukossa. Voi ei! Kävin kahdessa muussa kirjakauupassa etsimässä haluamiani kirjoija, mutta eipä niissä ollut enää juurikaan mitään uskonnollista kirjallisuutta, vain Raamatttuja, joogaa ja rajatietoa sekä uskontotiedettä. Näitäkin vain muutama nimike. Olisin ollut kiinnostunut myös yhteisvastuutuotteista, mutta jäivätpä nyt väliin. Useimmissa kirjakaupoissa uskonnolliset kirjat ovat jonkin hyllyn alla ilman kylttiä, ja nekin vähät löytyvät vain kysymällä. 

Nykyisin kai kaikki vähänkin erikoisemmat asiat pitäisi ostaa netistä, mutta minä haluan hypistellä ja katsoa ennen kuin ostan. Monesti mainoskuvissa hienolta näyttävät tuotteet ovatkin pettymys todellisuudessa. Tuotteiden palauttaminen tuntuu myös tosi hankalalta, enkä halua nurkkiini lisää tavaroita, joita en tarvitse.

Ihmeekseni olen jo saanut useita joulukortteja. Omani ovat ostamatta ja sen myötä myös lähettämättä. Aionkin hyödyntää aikaisempina vuosina yli jääneitä kortteja, olivatpa millaisia tahansa, ettei tarvitse viettää aikaa kauppakeskuksen korttihyllyillä. Tekee kuitenkin mieli lähettää joulukortteja, kun ei koronan takia ole edes sukulaisten kanssa nähty pitkään aikaan. Jospa se hiukan lämmittäisi mieltä, että saa sentään joulukortin merkiksi muistamisesta.