maanantai, 18. kesäkuu 2018

Roomassa

Olin viime viikolla Roomassa. Palasin viime yönä. Pää on täynnä muistikuvia ja kokemuksia, jotka ovat oivasti työntäneet työasiat sivuun. Edellisen kerran Roomassa käydessäni vuonna 2016 ei ollut mitään aavistustakaan, että olisin joskus sinne palaamassa. Viskasin kuitenkin kolikon oikealla kädellä vasemman olkapään yli Fontana di Treviin - sen pitäisi varmistaa, että palaa vielä Roomaan. Muistan samalla sanoneeni, että nythän se nähdään, toimiiko tämä, sillä en ole tietääkseni koskaan tulossa takaisin. No, nyt nähtiin: toimi se!

Edellisellä kerralla olin pyhiinvaelluksella. Nyt vierailin ystäväni luona, joka asuu tätä nykyä Roomassa. Oli hienoa tavata  kaikessa rauhassa ja myös nähdä, missä hän nyt asuu ja elää. Oli myös todella mielenkiintoista oppia, miten Roomassa eletään arkea: millainen koti, millaisella kadulla, missä käydään kaupassa, minne roskat viedään jne. Toki myöskin kävelin turistina ympäri kaupunkia katselemassa nähtävyyksiä sillä aikaa kun ystäväni oli töissä. Osaksi ajasta sain seurakseni ystävän tyttären, jonka kanssa oli hauska flaneerata yhdessä. 

Nautin siitä, että oli kuuma. Sain ulkoiluttaa hellevaatteitani monen vuoden jälkeen (siis niitä, jotka mahtuvat vielä päälle!). Tämänkesäiset helteethän tulivat niin etuajassa, että päivät menivät vielä töissä iltaan asti. Toivottavasti ne eivät olleet ainoat lämpimät tänä kesänä! Tämän päivän sää olikin iso kontrasti edelliseen päivään: Roomassa 29 astetta eilen ja hiki virtasi, täällä aurinkoista kylläkin, mutta navakka tuuli sai tiukentamaan otetta takista ja kohentamaan kaulahuivia. (Huomenna kuulemma sataa, ja juhannukseksi tulee ns. perinteinen juhannussää.) Öisin oli kuitenkin tukalaa, ja siksi nukuin aika katkonaisesti. Ilmastointi ei yltänyt minun makuuhuoneeseeni asti vaan olin hiestä märkä koko ajan. Valo sen sijaan ei häirinnyt niin kuin kotona (jossa myös on usein liian kuuma), sillä ikkunaluukut estivät tehokkaasti valostumisen.

Yön ääniäkin ennätin kuunnella valvoskellessani. Valtava lokki asusti lähikatoilla, ja se yltyi kirkumaan iltaisin ikkunani ulkopuolella. Kai se reviiriään ilmoitteli. Eräänä aamuna tuli mustarastas livertelemään ihan ikkunan lähelle. Se aloitti jo klo 2.30 eli hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Roska-autot kävivät kolistelemassa puolenyön jälkeen. Kerran taisivat käydä myös aamuvarhaisella ennen kuutta. Muuten liikenteen äänet eivät kuuluneet juuri lainkaan, sillä ystäväni asuu rauhallisella alueella toinen toistaan ihastuttavampien upeiden talojen keskellä, eikä sillä kadulla ole paljon liikennettä.  Sunnuntaiaamuna hämmästyin, sillä heräsin lapsiperheen ääniin jo seitsemän maissa. Olivat varmaankin lähdössä johonkin, kun niin aikaisin kolistelivat astioita ja puhuivat. Sitten hiljeni. Ehkä he lähtivät meren rannalle nauttimaan auringosta (tuskin kuitenkaan aamun messuun niin kuin ensin ajattelin).

Oli mahtavaa nauttia aamupalaa kattoterassilla. Silloin ilma oli vielä aika raikas ja viileä (= 22°C). Aamupäivän aikana lämpötila nousi nopeasti 28 - 30°C:een. Paikalliset viettävät puolenpäivän maissa siestaa, mutta turistille kaikki hetket ovat kalliita eikä välttämättä malta jäädä paikoilleen. Niinpä tuli monena päivänä käveltyä myös kuumimpaan aikaan. Askelten määrän ennätykseni muuten oli 16 900 askelta päivän aikana, ja se kertyi eilen. Ei ihme, että polveni alkoi kipuilla. Oli se kuitenkin sen väärti! Ihoni sen sijaan on yhtä kalpea kuin lähtiessäkin. Osuin ostamaan liian tehokasta aurinkosuojavoidetta! Katselin paluulennolla hiukan kateellisena tasaisesti ruskettuneita kanssamatkustajia. Onhan pigmenttimäärässäkin eroja, enkäpähän palanut.

Mitä sitten näin tällä kertaa Roomassa? Turistikohteista keskiviikkona Espanjalaiset portaat ja Villa Borghesen puiston, torstaina Vatikaanin museon ja Pietarinkirkon (jossa pidin sadetta ukkosella), perjantaina mm. Piazza del Popolon ja S. Maria in Trasteveren kirkon. Viimemainittu on todella kaunis. Se on ehkä lempikirkkoni Roomassa näkemistäni, jos pitää jokin valita. Siellä oli ensin hautajaismessu menossa, joten lähdimme pois, mutta palasimme myöhemmin uudelleen. Apsiksessa on huippukauniita mosaiikkeja, kuten myös ulkopuolella oven yläpuolella. Circo Massimon ohi kävelimme Trastevereen mennessämme.

Sunnuntaina kävimme Piazza Navonalla, Campo di Fiorilla, Piazza Farnesella (jossa oli majapaikkamme  pyhiinvaelluksella) sekä Santa Maria Maggioressa.  

Se hätkähdytti taas kerran, että monissa kohteissa oli sisäänkäynnin luona valkoinen telttakatos, jossa kaksi sotilasta konepistooleineen. Nykyaikana pitää koko ajan olla varuillaan. Kirkot, asemat, suurlähetystöt, valtion tärkeät rakennukset ym. ovat mahdollisia terrori-iskukohteita. Tärkeimpiin kirkkoihin kuten Pietarinkirkkoon ja Santa Maria Maggioreen on myös turvatarkastus.

Toinen toistaan hienommissa kirkoissa tuli moneen otteeseen mieleen: What would Jesus say? Aika kauaksi on tultu köyhän galilealaisen opettajan elämäntyylistä. Kirkossa on vuosisatojen aikana tapahtunut yhtä ja toista, eikä kaikkia vaiheita todellakaan voi pitää kristinuskon oppien mukaisina. Vallantavoittelua, juonittelua, ahneutta, riitoja... Eivätkä ne ole poissa nykyäänkään. Miten voi vaikkapa kardinaali itselleen perustella ylellistä elinympäristöä ja rikkauksia? Ymmärrän täysin Lutherin hämmennyksen ja suuttumuksen, kun hän saapui Roomaan ja näki kaiken rappion, joka silloin vallitsi. Onneksi nykyinen paavi on toista maata kuin monet aiemmat. Hän välttää ylellisyyttä ja puhuu köyhien puolesta.

Ruuhkaratikassa istuessa tuli mieleen ympärilleni katsoessani, että nämä ihmiset täällä ovat roomalaisia, siis sellaisia, joille Paavali aikanaan kirjeensä kirjoitti. Samanlaisia ihmisiä olivat sen ajan roomalaiset varmaan kuin nykyisetkin, sillä ihmisluonto on pysynyt aika samanlaisena. Miten Paavali asettaisi sanansa tänään, jos olisi nyt kirjoittamassa kirjettään? Sisältö voisi olla aika samanlainen!

Kulkuvälineistä täytyy lausua muutama havainto. Metro on kätevä missä tahansa, sillä sen linjat ja linjakartat ovat selkeitä. Metro ei kuitenkaan Roomassa kulje ydinkeskusteaan, sillä sinne ei ymmärrettävästi voi kaivaa tunneielita antiikkisten raunioiden alle tai sekaan. Siksi keskustassa kulkee iso määrä ratikka- ja bussilinjoja. Usein kuitenkin joutuu vaihtamaan, jotta pääsee kohteeseensa. Kulkuvälineet ovat usein täynnä, jopa tupaten täynnä. Joissakin busseissa ja ratikoissa on ilmastointi mutta kaikissa ei. Voi kuvitella, millaista on, kun valtava ihmismäärä tunkee sisään vielä sittenkin, kun vaunu on jo täynnä. On pakko sietää muiden ihmisten läheisyyttä.

Kolina ja räminä on myös melkoinen. Tuntuu, että vieläkin ovat korvat hellinä liikenteen mekkalasta. Lauantaina kävimme Tivoli-nimisessä pikkukaupungissa 27 km päässä Roomasta. Bussinkuljettaja ajoi reipasta vauhtia ja autoa säästämättä. Liikenne yleenskin on nopeatempoista. Kadunylityksissä pitää tietysti olla varovainen, mutta on myös osattava oikealla hetkellä syöksyä kävelemään tien yli, jotta pääsee eteenpäin.Tivolissa on hieno Villa d'Este, jossa on palatsi ja puutarha, jossa on lukuisia hienoja suihkulähteitä. Siihen tutustuminen olikin lauantain pääkohteemme, jonka jälkeen palasimme Roomaan.    

Söimme ulkona monta kertaa. Tuli maistettua mm. miekkakalaa, artisokkarisottoa, pizzaa, pastaa... Ruoka oli hyvää kaikissa paikoissa, joissa kävimme. Palvelu oli myös pääosin ystävällistä. Onneksi ystäväni puhuu italiaa, joten asiointi oli helppoa. Oma englantini (jota useimmissa paikoissa puhutaan kyllä myös) on aika ruosteessa, kun en ole käyttänyt sitä vuosiin.  Kurjaa kun ei enää opi nopeasti uusia asioita ja sanoja. Tarvittaisiin varmaan tuhansia toistoja ennen kuin oppisin italiaa enemmän kuin Buon giorno ja grazie. Ranskasta on kyllä hiukan joskus apua tekstien ymmärtämisessä, mutta eipä juuri muuten.

Jos lyhyesti kiteyttäisin, niin kyllä kannatti! Pääsin lomafiilikseen auringon, ystävien ja maiseman vaihdoksen myötä. Nyt voi nauttia raikkaammasta ilmasta (!), huomenna sateestakin, ja ajatella, että ei jaksaisi kovin pitkään sellaista hellettä kuin Roomassa nyt on. Tänään siellä on ollut 33 °C. Se aikaa jo olla terveydelle haitallista.

Ennen matkaa jännitin eniten lentokenttätoimia, sillä edellisestä itsenäisestä lentomatkustamisesta on jo vuosia. Pelkään koneita, joilla pitäisi itse osata hoitaa check-in ja muut toimet. Siltäkin osin matka meni loistavasti. Kotoa lähtiessä tein lähtöselvityksen netissä. Niinpä matkalaukku vain vietiin bag dropiin. Palatessa Roomassa check in hoitui Finnairin tiskillä, ja matkalaukku lähti siitä saman tien. Olin unohtanut, miten sujuvasti kaikki kuitenkin toimii. Nyt taas luotan enemmän itseeni, ja voin lähteä uudelleenkin yksin matkaan, jos sellainen mahdollisuus eteen tulee. Ei tämä edes ollut ensimmäinen kerta - olenhan käynyt Brysselissä ja Lontoossakin itsekseni,  yöpynyt ystävien luona silloinkin. Harmi, ettei Armaani ole innokas matkustamaan, varsinkaan lentäen ja varsinkaan ulkomaille.  

Fontana di Trevillä ei tullut tällä kertaa käytyä, mutta mielihyvin lähtisin Roomaan kolmannenkin kerran, jos sellainen mahdollisuus eteen tulisi. Sillä kertaa shoppailisin enemmän ja istuskelisin katukahviloissa vaikkapa päivittämässä blogia. :-)       

      

lauantai, 19. toukokuu 2018

Koepapereita ja häähumua

 

Tämän päivän istuin tiiviisti koepaperipinoja käsitellen. Kahdet kokeet tuli korjattua. Neljälle ryhmälle annoin myös arvosanat. Siitä se alkaa... Huomenna jatkan rästiaineilla (palautettu eräpäivän jälkeen useiden tivaamisten perästä), jonka jälkeen voin ruveta tosissani miettimään äidinkielen arvosanoja. Maanantaina pitää lähes kaikkien numeroiden olla jo valmiina ja tulosteet allekirjoitettuina klo 16 mennessä. Kolmen ryhmän arvosanoilla kalmanviiva on vasta keskiviikkona. 

Tätä aikaa vuodesta sävyttää aina kolme asiaa: arvioinnit, allergiat ja liian aikainen herääminen. Viimemainitulle on kaksi syytä: työstressi ja auringonnousu aamuyöstä. Herään valoon, vaikka suomalaisena minun olisi pitänyt tottua yöttömään yöhön jo kehdosta asti.  Lääkkeillä voi asiaa auttaa, mutta sivuvaikutukset harmittavat. Allergiaoireet sen sijaan ovat vuosi vuodelta helpommat. Siedätyshoito 25 vuotta sitten alkoi kai vaikuttaa viiveellä, tai sitten vanheneminen tekee kehon laiskemmaksi reagoimaan mihinkään, mutta selviän vähemmillä lääkkeillä kuin ennen, vaikka olisi yhtä runsassiitepölyinen koivuvuosi kuten nyt. Arvioinneista sen sijaan ei koskaan selviä helpommalla kuin ennen eikä niitä koskaan saa tehtyä aiemmin, vaikka kuinka niin päättäisi, sillä viimeisiä kokeita ei koskaan voi pitää kovin aikaisin, ja koepäivistä on aina pulaa, varsinkin jos näkee ryhmää vain kerran viikossa. Stressipisteet siis huipussaan. Toivon aina kuitenkin, että selviydyn terveenä ja kunnialla ruljanssista. Sitä myös, ettei kukaan ala päättäjäispäivänä perätä perusteluja jollekin arvosanalle. Toki ne löytyvät, mutta ulkoa en voi muistaa kaikkia noin 300 todistusarvosanaa puhumattakaan koenumeroista ja muista suorituksista.

En malttanut töiden keskeltä olla tähyilemättä myöskin telkkaria, niin kuin kai muutama miljoona muutakin. Kuninkaalliset häät houkuttelivat katsomaan, vaikka en monarkiafani olekaan. Hyvin järjestetyt juhlat olivat tietysti kaunista katseltavaa. Komea prinssi oli löytänyt sydämensä valitun (ilmeisen pitkän etsiskelyn jälkeen) ja vaikutti hyvin onnelliselta. Morsian oli kuvankaunis ja hänen pukunsa tyylikäs. Minua kiinnosti oikeastaan enemmän anglikaaninen hääseremonia. Siinä kysyttiin selkeäsanaisesti, onko varma, ettei avioliitolle ole mitään estettä, ja lausuttiin lupauksia puolin ja toisin. Kaikki sujui loistavasti. Prinssi herkistyi varsinkin tilaisuuden alussa, mikä ei ole mikään ihme. Tunteikas hetki. Yllättävin oli saarna! Eloisa amerikkalainen pappismies puhui palavaan sävyyn rakkaudesta. En ihan pysynyt mukana joka kohdassa (varsinkaan kun tarkistin samalla maantiedon  kokeita), mutta minusta saarna tuntui kovin epäbrittiläiseltä ja epäkuninkaalliselta. Eikä se ollut edes yhtään henkilökohtainen. Tosin minulta menivät myös vitsit ohi, mutta kuulijakunta hörähti pari kertaa. Niinpä hämmästyin, kun suomalaiset kommentaattorit tilaisuuden päätyttyä kovin kehuivat puhetta. Lehtitietojen mukaan puhuja oli episkopaalipiispa. En tiedä, mistä ja miksi hänet oli valittu. Meghan oli kuulemma kastettu vasta ennen häitä, joten ei kyseessä ollut ainakaan hänen rippi-isänsä. Huomisista lehdistä löytyvät varmasti vastaukset kaikkiin kysymyksiin...

Ennätin illalla töiden ja häiden lisäksi myös kävelylle. Ihastelin pientareiden lemmikkejä ja kahdenlaisia kukkivia pensaita, joiden nimeä en tiedä. Ei ollut kovin lämmin, sillä tuuli kävi pohjoisesta, mutta ei se haitannut. Pysähdyin rantaan soittamaan äidille. Hänelläkin oli ollut aika mukava päivä - tai ei ainakaan kamala. Hän oli juuri ollut muistelemassa isän kanssa tekemiään matkoja. Ihanaa, että hän vielä muistaa ne, sillä valitettavasti hänen näkömuistinsa on aika lailla kadonnut eikä hän tunnista enää edes läheisiä ihmisiä ulkonäöltä. Sen vuoksi myös muut asukkaat ja hoitajat ovat hänelle jatkuvasti uppo-outoja. 

Kotipihassa kukkivat kilvan  omenapuu ja kirsikkapuu. Valitettavasti pölyttäjiä näyttää olevan niukasti. Eilisiltana tarkkailimme asiaa, ja näimme yhden kimalaisen. Sillä oli iso urakka, jos se yksin yritti tuhannet kukat saada tarkistettua. Raparperi aikoi pian aukaista kukkansa, mutta armaani katkaisi kukat piis. Ruohosipulillakin on jo nuput. Kaikki kukkii nopeasti tänä vuonna muuallakin kuin Lapissa!

 

maanantai, 14. toukokuu 2018

Ihanaa...

On lämmin, viimeinkin! Kesä on tullut. 

Vuorenkilvet ja narsissit kukoistavat kilpaa pihallamme. Kirsikkapuu on puhjennut kukkaan!  Omenapuun ummut punertavat ja avautuvat minä hetkenä hyvänsä. Raparperit ovat niin isoja, että jos ehtisi, niin voisi heti piirakan tehdä. Oi tätä ihmettä, miten vauhdilla kaikki tapahtuu, kun vain on lämmintä.

Tänään oli niin helteinen päivä, että hiki virtasi vuolaasti kaiken aikaa, varsinkin ulkosalla. Luokassa menin avaamaan ikkunan, kun oli liian kuuma, mutta huomasin, että ulkoa tulee paljon kuumempaa ilmaa vastaan. Aamulla lähtiessäni klo 6.50 oli 12˚C, mutta palatessa klo 16 meidän mittari näytti 28˚C. Oli ilo nauttia päivällinen ensi kertaa ulkona.

Töissä on sisällä viileämpää. Siltikään oppilaat eivät tahdo jaksaa enää mitään. Kokeet sujuvat asiallisesti, mutta muu työskrntely on tuskaa. Täytyy yrittää keventää ohjelmaa. En tajua, mitä ne päättäjät ajattelevat, jotka haluaisivat siirtää kesäloman alun juhannukselle. Oppimistuloksille saisi sanoa hyvästit! Valo, lämpö ja lintujen taukoamaton konsertti ovat alkukesän parasta nautintoa, jota me pimeän ihmiset pitkän pimeän talven jälkeen tarvitsemme. 

Vielä kolme viikkoa aherrusta jäljellä, kolme erittäin tiivistä viikkoa. Kyllä sen jaksaa, kun tietää, että sitten alkaa vapaus ja loma. Ei enää työviikonloppuja ja -iltoja, vaan vapaa-aika on vapaata aikaa. 

Olen tuntevinani kaiken aikaa tuomen tuoksun. Voiko olla totta, että tuomikin jo todellakin kukkii! Enää puuttuvat satakielet, mutta ne ovat saattaneet joutua etsimään uusia paikkoja, sillä niiden pensaikot harvennettiin. Sääli. Satakielen laulu on niin kaunista ja kesäistä.

maanantai, 30. huhtikuu 2018

Vappuaaton kotimatka

 

Lähdin tänään töistä 17.30. Muistutin itselleni, että on vappuaatto. Päätin vilkaista bussissa puhelimesta iltapäivälehtiä päivän kevennykseksi. Hmm... ainahan siellä on kaikenlaista luettavaa. Jossakin vaiheessa nostin katseeni. MITÄ? Maisemat näyttivät vähän oudoilta. KÄÄK! Olin ajanut kaksi pysäkkiä yli vaihtopysäkkini! Ensimmäisellekin on reilu kilometri, joten tällä kertaa olin tosi kaukana. Voih. Ei auttanut muu kuin nousta pois kyydistä ja miettiä, mistä veisi suorin tie kotiin. Periaatteeni on, että jos ajaa ohi, joutuu kävelemään kotiin. No, puhelimen karttasovellus kertoi reitin ja sen, että kävely kestää 37 minuuttia. Ei muuta kuin marssimaan. Tulipahan ulkoiltua.

Alkumatka olikin mennyt varsin iloisissa tunnelmissa. Huomasin nimitttäin, että koulun lähimetsät ovatkin jo täynnä valkovuokkoja! Ihanan näköistä. Kävelyretkeni aikana näin myös ensimmäiset leskenlehdet. Niitä on kuulemma ollut jo jonkin aikaa, mutta minä en ole nähnyt. 

Kotipihalla riensin ihailemaan kukkapenkin krookuksia. Keltaisten lisäksi on noussut kaksi sinistä ihan hassuihin kohtiin. Kävin kurkkaamasssa myös raparperia, josta näkyy jo vähän lehteäkin. Sitten huomasin, että meillähän on omassa pihassakin jo valkovuokkoja. Mahtavaa. Kirsikkapuussa on isot silmut. 

 

Nyt on jo ilta - Mantan lakitus on ohi, ja mekin olemme jo ennättäneet aloitella wappujuhlintaa täällä kotosalla. Kuohuviiniä ja susheja. Polyteknikkojen kuoro laulaa perinteiseen tapaan juomalauluja. Sienipiirakka muhii uunissa. Jatkamme herkuttelua myöhemmin uusilla perunoilla, salaateilla ja graavilohella. Huominen piknik Ullanlinnanmäellä jää väliin, koska säätiedotus lupasi reippaita sateita. Sopii minulle. Ehdin miettiä opiskelutöitäni. Ja muita töitä.

Vappu on siitä erilainen juhla, ettei se ole pyhä eikä kirkollinen. Traditioita on, mutta tarvittaessa niistä voi joustaa. Tänä vuonna en ota ylioppilaslakkiakaan esiin, luulisin, kun en aio kaupungillekaan mennä. Torvisoittoa ja työväenlauluja toivon kuulevani huomenna radiosta, jotta pääsen perinteiseen tunnelmaan vesisateesta huolimatta. 

Hauskaa vappua kaikille!

 

torstai, 19. huhtikuu 2018

Vaara poikineen

Kävelin tänään metsässä kevyen liikenteen väylällä  palatessani töistä kohti bussipysäkkiä. Ohitseni pyöräili sinikypäräinen mies, jolla oli pieni lapsi takanaan turvaistuimessa. Lapsella oli myös sininen kypärä. Jonkin matkaa heidän perässään pyöräili pieni poika, päiväkoti-ikäinen, omalla fillarillaan, myös sininen kypärä päässä. Tähän asti kaikki hyvin, MUTTA: isä ohjasi pyöräänsä vain yhdellä kädellä, sillä toisella kädellään hän piteli kännykkää korvallisellaan. Näytti aika hurjalta. Sitten tuli teiden risteys. Isä jatkoi matkaansa, mutta perässä tullut poikanen kääntyikin vasemmalle. Isä alkoi kuikuilla olkansa yli vauhtiaan hidastaen, ja samalla hetkellä pikkukaveri turvaistuimessa päätti roikottaa itseään toiselle puolelle. Pyörä mutkitteli hiukan, mutta isän ote kännykästä ei herpaantunut. Poikapyöräilijä päätti sittenkin seurata isäänsä ja kaarsi takaisin suoraan kulkevalle tielle. Sen nähtyään isä jatkoi matkaansa jäämättä odottamaan. 

Mietin, kuinka kypsinä ja itsenäisinä kyseinen isä lapsiaan piti. Turvaistuintyyppi oli varmaankin alle kaksivuotias eikä toinenkaan ehkä edes esikoululainen vielä. Mikä puhelu saattoi olla niin tärkeä ja kiireellinen, että isä oli valmis vaarantamaan lastensa hengen (arvelen lasten olleen hänen omiaan) voidakseen hoitaa puhelun juuri silloin, pysähtymättä? Entä jos olisi joku tullut äkkiä vastaan? Koira juossut puskasta eteen?  Jonkun muun lapsi osunut tielle?

En voi käsittää.