keskiviikko, 20. lokakuu 2021

Koronarokotuskohua

Korona on nyt jyllännyt puolitoista vuotta. Monet ovat sairastuneet, jotkut kuolleet. Suomi on tähän asti pärjännyt suhteellisen hyvin verrattuna moniin muihin maihin, mutta tilanne on muuttumassa. Yleensä suomalaiset ovat olleet rokotusmyönteisiä ja ymmärtäneet, että rokotusten ansiosta meillä lapsikuolleisuus on maailman pienimpiä ja keskimääräinen elinikä korkeimpia. Ei tarvitse enää olla huolissaan poliosta, isorokosta, tuberkuloosista eikä monista muistakaan sairauksista, joihin entisaikaan kuoltiin joukoittain. Tätä nykyä lapset eivät rokotusten ansiosta sairasta edes meidän lapsuudessamme tavallisia rokkoja kuten vesirokkoa, vihurirokkoa tai tuhkarokkoa. Nehän aiheuttivat aikanaan jälkiseuraamuksina mm. aivokalvontulehduksia, kuuroutta ja lapsettomuutta. Onko nykyajan rokotekielteinen nuorisonosa ollenkaan ymmärtänyt, mistä on kysymys?

Ymmärrän kyllä epäluuloja, joita voi syntyä uutta rokotetta kohtaan, mutta perustelut rokotteen turvallisuudelle kannattaa lukea asiantuntijoilta, ei vainoharhaisilta nettikirjoittelijoilta. Tähän mennessä on rokotettu jo miljoonia ihmisiä, joten pahat sivuvaikutukset olisivat jo tulleet ilmi. Mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksia emme tiedä, mutta pahan koronan seurauksista on selvempi kuva: hengitysvaikeudet, keuhkojen pysyvä vaurioituminen, long covid työkyvyttömyyksineen, kuolema. On outoa, etteivät ne pelota niin paljon kuin rokotuskohdan lyhytaikainen kipu tai mahdollisesti päivän kestävä kuumereaktio. Kaksi kertaa rokotetuilla tehohoitoon joutuneilla on ilmeisesti lisätaakkana jokin pitkäaikaissairaus kuten syöpä. Silloin on kehon puolustusjärjestelmä kovilla muutenkin.     

Kaikkein eniten ihmettelen niitä, jotka vastustavat koronapassia. Sehän auttaa palaamaan turvalliseen normaalielämään ja mahdollistaa ravintoloiden ja tapahtumien toiminnan, toisin sanoen kauan lomautetuina olleiden ihmisten paluun takaisin työhön. Covid-19 on koetellut raskaasti ravintola-, matkailu- ja kulttuurialaa. Sääliksi käy myös koronapotilaita hoitavia hoitajia ja lääkäreitä. Käsittämättömän rankkaa työtä täydessä suojavarustuksessa kiireessä ja henkilökuntapulan keskellä, ja potilaita tulee enemmän ja enemmän siksi, etteivät nämä välitä suojautua rokotuksin. Ja kauheaa on ajatella, miltä tuntuu sydänsairaasta tai syöpäpotilaasta, jonka leikkaus siirtyy ja siirtyy, koska leikkauksen jälkeen tarvittavan tehohoitopaikan vie koronarokotukseen välinpitämättömästi suhtautunut kanssaihminen.     

Valtiovaltakaan ei ole hoitanut asioita kunnolla. Ensinnäkin velkaa on otettu rennolla kädellä: kaikki koronan aiheuttamat ongelmat luvataan korvata täysimääräisesti eikä velan takaisinmaksusuunnitelmasta ole tietoa. Mistään ei säästetä vaan kaikkeen otetaan uutta velkaa. Tässä ehkä näkyy hallituksen kokemattomuus ja nuoruus. Velkaa veljenpoikana ei tunnisteta. Jos jostakin jouduttaisiin kuluja vähentämään, yleinen älämölö saa nopeasti aikaan leikkausten perumisen. Hui, vaalit tulossa, ei uskalla riskeerata oman puolueen ääniä. Jos minä voisin päättää, niin ensimmäisenä huolehtisin tärkeimmistä: reilut palkankorotukset ja lisää työpaikkoja hoitoalalle ja varhaiskasvatukseen, joissa  työvoiman pahoinvointi ja joukkopako ovat jo menossa. Ei riitä pian ammattitaitoisia hoitajia rokotekriittisille tehohoitopotilaille tai päiväkotien henkilökuntaa hoitajien tai muidenkaan lapsille.  Mistä sitten voisi rahat ottaa? Minusta suureellisia rakennushankkeita tai niiden huippukalliita suunnittelutöitä voitaisiin lykätä. Sellaisessa, mikä ei ole elintärkeää, voitaisiin tyytyä vaatimattomampaan versioon. Muiden alojen palkankorotuksia voitaisiin myös siirtää. Jokainen supistus tai lykkäys osuu aina jonkun kukkaroon, mutta on ryhmiä, joilla on paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin ne, joila kyse on konkreettisesti jokapäiväisestä leivästä tai asunnon vuokrasta.

Erikoinen uutinen oli se, että jotkut, ilmeisesti keski-ikäiset naiset, ovat ryhtyneet häiriköimään koronapassin käyttöön ottaneita ravintoloita vastaan. Julkisuudessa oli tapaus Vääksyn ranskalaisesta kyläkaupasta ja ravintolasta.  Ravintoloille on aiheutettu muutenkin harmia varaamalla kaikki pöytäpaikat turhaan tai kirjoittelematta ilkeitä arvosteluja nettiin. Miten ihmiset kehtaavat?    

Mikähän mahtaisi olla paras tapa saada rokotekriittiset muuttamaan suhtautumistaan koronarokotukseen? Oikean, luotettavan tiedon saaminen ei tunnu kiinnostavan, vaan mieluummin luetaan omaa mielipiettä tukevia hörhösivuja. Raskain tie on se, että he itse tai heidän läheisensä saavat pahan covidin ja joutuvat sairaalaan - tai jopa tehohoitoon tai ruumishuoneelle. Yhdysvalloissa (jossa edellinen presidentti vähätteli koronaa ja sai aikaan epidemian leviämisen kulovalkean tavoin) ovat kuulemma rokotekriittiset sairastuneet lopulta rukoilleet rokotusta sairaalepedissä ennen tehohoitoa. Vähän myöhäistä! Täyden rokotussuojan saaminen vie useita kuukausia. HS haastatteli tänään kauhajokista nuorukaista, jonka perustelut rokottamattomuudelleen olivat, ettei virusta juurikaan ole Kauhajoella. Entä jos hänen isänsä tai äitinsä saa pahan covidin ja joutuu teholle? Poika ei siinä vaiheessa enää voi auttaa asiaa. Luultavasti hänelläkin on jo tartunta, ja mahdollisesti rokottamattoman vanhemman selviytymisestä ei ole takuita. Luulisi nuoren myös haluavan joskus kotipaikkakunnalta muuallekin käymään. Virus uhannee rokottamattomia vielä vuosia, jopa ainiaan tästä eteenpäin, kunnes kaikki ovat sen sairastanet tai saaneet rokotuksen. Eristäytyminen on yksi mahdollisuus mutta loppuelämän visiona karu.  

    

sunnuntai, 10. lokakuu 2021

Lehti puusta variseepi

Syksy on ja kesä on pois, siitä ei pääse  mihinkään. Kun aamulla katsahdin ulos, alkoi heti mielessä soida syksyinen laulu: Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee. Niinhän se juuri käy. Ruska on ollut harvinaisen komea myös täällä etelässä, ja olen nauttinut pyöräilystä keltaisten lehtien keskellä, kuin olisin ollut komeassa kultalinnassa. Nyt alkavat loputkin lehdet putoilla. Omenapuumme on tipahduttanut jo kaikki lehtensä, ja kirsikkapuussakin on enää puolet oransseiksi värjäytyneistä lehdistä kiinni puussa. Raparperit ja kesäkurpitsat ovat lamaantuneet maan pinnelle, ja vain maa-artisokat seisovat ryhdikkään vihreinä siellä täällä. Niillä on enemmän tilaa ja valoa, kun muut hiipuvat rinnalta. Ne ovat muutenkin olleet oman tiensä kulkijoita - ei, vaan omalla paikallaan seisojia - sillä niitä emme istuttaneet tänä vuonna lainkaan, vaan ne lähtivät kasvamaan itsestään edellisenä vuonna maahan jääneistä pikku mukuloista.

Kuuntelin ja katselin äsken Lotta Svärd -järjestön 100-vuotisjuhlan kunniaksi pidetyn tv-jumalanpalveluksen, jossa saarnasi tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio. Oli vallan erinomainen saarna. Koko messu oli hienosti suunniteltu, juhlava ja korkeatasoinen. Liturgilla tosin tuntui olevan ääni maassa, sillä ensimmäinen vuorotervehdys laulettin tosi matalalta ja hänen puheäänensäkin oli painoksissa. Kaipa hän oli käynyt koronatestissä ja saanut luvan tulla paikalle... Nuorisokuoro oli huippuhyvä, kanttori ja urkuri samoin. Oli ihmeellistä nähdä pitkästä aikaa kirkkosali täynnä ihmisiä. Monilla oli maskit päässä, mikä onkin vielä järkevää. Lottiakin oli aika monia paikalla, vaikka he ovat jo liki satavuotiaita. Yhdeksänkymppiset ovat olleet pikkulottia. Kadettien rivit toivat juhlavuutta ja muistuttivat, että noin nuoria olivat myös monet sotilaat ja lotat aikanaan, melkein lapsia, varsinkin jatkosodan aikaan. 

Satuin juuri eilen lukemaan loppuun lukupiiriämme varten Laila Hietamiehen teoksen Hylätyt talot, autiot pihat. Se oli varsin koskettava kuvaus Viipurin menetyksestä. Siinä puuhasi yksi toimelias lottakin, Kerttu Penttilä, jos pelasti tilanteen monta kertaa. Selväksi tuli, miten hirvittävää sota on, mikä suuri huoli oman turvallisuuden lisäksi on kaikista läheisistä rintamalla tai muuten tuntemattomasssa paikassa, isänmaan kohtalosta puhumattakaan. Eläydyin voimakkaasti siksikin, että kirjan henkilöt puhuivat karjalan murretta, joka toi elävästi mieleeni ukkini ja mummini, jotka olivat kotoisin Laatokan Karjalasta. Olen iloinen, että tulimme valinneeksi Hietamiehen luettavaksemme hänen elämäntyötään kunnioittaaksemme, sillä kukaan meistä ei ollut lukenut ainoatakaan hänen teostaan, vaikka olemme aika laajasti lukeneita. Kiinnostavaa kuulla illalla, millaisia kommentteja muiden lukemat Hietemiehen teokset ovat herättäneet.  

Ennen Hietamiestä kuuntelin kävellessä Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista osan Sotaleski, jossa siinäkin elettiin talvi- ja jatkosodan aikaa. Molemmissa kuvataan kotirintaman näkökulmasta sota-ajan tapahtumia. Varsinaisia sotakirjoja en pystyisi lukemaan olenkaan, niin ahdistavia ne varmaankin ovat. Nyt kaipaisinkin välillä jotakin ihan erilaista luettavaa. Toisen lukupiirini seuraava kirja käsittelee Ranskan vallankumouksen aikaa, toinen piiri on tänään, joten sen valinnasta ei vielä tiedä. Luureissa minulla on tällä hetkellä Merete Mazzarellan Syksystä syksyyn. Ehkä jotakin hilpeämpää välillä?

Kun ikkunasta katsoo, niin haikeat sävelmät toinen toisensa jälkeen tulevat mieleen: On suuri sun rantas autius... Vägen hem var mycket lång och ingen har ja mött... Mutta silti, pidän syksystä(kin). Tässä vuodenajassa on haikeutta ja dramatiikkaa, ja se vie väistämättä ajatukset myös elämän katoavaisuuteen: paljon enemmän on takana kuin edessä. Ja silti, päällimmäisin tunne taitaa olla kiitollisuus, kaikesta.   

 

perjantai, 24. syyskuu 2021

Ahdistaa

Kaiken hyvän keskellä ahdistaa, kun kuuntelen uutisia. Monin paikoin ihmiset elävät ihan kammottavissa oloissa. Viimeisimpänä on Afganistan, jossa joukko väkivaltaisia, lukutaidottomia miehiä pitää puolta kansasta panttivankeinaan. Naisia ei pidetä täysivaltaisina, ei sinne päinkään, vaan jopa huippukoulutuksen saaneet juristit, lääkärit ja opettajat joutuvat piileskelemään henkensä edestä. Suomelle on suuri häpeäpilkku, ettemme ottaneet kaikkia meitä siellä auttaneita turvaan. Kävimme myös kouluttamassa naisia toimittajiksi, poliiseiksi ja muihin tärkeisiin tehtäviin, mutta kun barbaariset joukot valtasivat maan, jätimme suomalaisten kanssa yhteistyössä olleet sinne oman onnensa nojaan eli täysin turvattomiksi.

Ei siellä helppoa ole niillä miehilläkään, jotka kuuluvat muihin kuin valtaapitävään joukkoon tai jotka ovat puolustaneet naisia. Heitäkin vainotaan. Ja lainsäädäntö on kaukana kristillisperäisestä länsimaisesta ajattelusta, jossa oikeudenmukaisen oikeusprosesssin jälkeen annetaan kohtuullinen rangaistus. Sikäläinen käsitys on, että varkaalta on katkaistava käsi, maantierosvolta jalka. En ymmärrä, miten he perustelevat omalla uskonnollaan tällaisia hirmumääräyksiä, kun kuitenkin islamin rukouksissa puhutaan armeliaasta armahtajasta. Armoa ei siellä tunneta.

Länsimaille oli kuulemma luvattu, että aiemmin tapahtuneet asiat annetaan anteeksi, mutta kun Yhdysvallat raukkamaisesti poistui maasta, jonka se oli saattanut sekavaan tilaan, alkoivat väkivallanteot, ja länsimaita auttaneita ihmisiä etsitään koko maassa valokuvat kädessä.  

Monet maat ovat edelleen jatkaneet evakuointejaan, mutta Suomi pysyy kannassaan, että vain niitä pelastetaan, jotka ovat palvelleet "Suomen lippu hihassa". Toivon hartaasti, että ulkoministerin lausunnot eivät pidä paikkaansa, vaan Suomi salassa järjestelee myös afganistanilaisten vaarassa olevien toimittajien ja portinvartijoiden tuomista turvaan.

Uutiset kertovat myös käsittämättömästä julmuudesta Ruotsissa. Kolmivuotias afrikkalaistaustainen poika, joka on huostaanotettu vastasyntyneenä ja jonka äiti on hylännyt ja isä tuntematon, on elänyt koko känsä ruotsalaisten sijaisvanhempien kanssa. Hänestä on siis kasvanut ruotsalainen. Maahanmuuttoviranomaiset ovat päättäneet, että lapsi karkotetaan Nigeriaan, jossa hän ei ole koskaan asuut ja jossa olevat sukulaiset eivät suostu häntä ottamaan vastaan. Poika joutuisi siis sikäläiseen lastenkotiin. Ruotsalaiset vanhemmat, joita poika kutsuu isäksi ja äidiksi, ovat yrittäneet adoptoida hänet, mutta eivät ole saaneet siiihen lupaa viranomaisilta. Aivan käsittämätöntä! Olen luullut, että vain Suomesssa tehdään epäinhimillisiä päätöksiä, joissa lain kirjain on tärkeämpi kuin ihmisen henki tai ihmisoikeudet, mutta näköjään Ruotsisssakin osataan. Voi poika parkaa. Ruotsalaiset ovat onneksi käynnistäneet adressin pojan puolesta, ja siinä on jo 155 000 nimeä.  Kunpa inhimillisyys voittaisi.

Aivan oma lukunsa ovat kristittyjen vainot ympäri maailmaa. He ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Pahin tilanne on Pohjois-Koreassa, mutta sen jälkeen seuraavina ovat Afganistan, Somalia, Libya, Pakistan, Eritrea, Jemen, Iran, Nigeria, Intia ja Irak. Näissä maissa vaino on äärimmäistä. Erittäin vakavan vainon listalla on 38 maata. Vetää hiljaiseksi.       

perjantai, 17. syyskuu 2021

Banaanikärpäsansa

Muutama viikko sitten oli omenasesonki. Vaikka omenoita ei tullutkaan tänä vuonna paljon, niiden myötä saapui valtava määrä banaanikärpäsiä, ilma sakeanaan. Niinpä piti etsiä keinoa päästä niistä eroon. Nettiä selaamalla löysin toimivan vinkin:

Sekoitin mukissa puoli desilitraa vettä, puoli desilitraa punaviinietikkaa, lorauksen hunajaa sekä tipan asitiapesuainetta. Mukin laitoin illalla keittiön työtasolle. 

Kun seuraavana päivänä katsahdin mukiin, hämmästyin: sen pohja oli mustanaan kuolleita banaanikärpäsiä. Laskin yli sata. Toimivaa!

Joidenkin päivien kuluttua heitin mukin sisällön pois ja latasin uuden erän ansa-aineita. Ja taas: satakunta kärpästä muutamassa päivässä, vain yksittäisiä (fiksumpia? kriittisempiä?) otuksia kaapin ovessa ja ilmatilassa. Silloin alkoi tuntua, että tilanne on hallinnassa. Kärpäset vähenivät samoin kuin omenatkin.

Vielä kerran viritin pyydyksen varmuuden vuoksi - se on keittiössä edelleen - ja nyt siellä killuu muutamia kymmeniä banaanikärpäsiä. Lisääntyminen lienee loppunut ja kärpäskausi muutenkin menossa ohi.  

lauantai, 4. syyskuu 2021

Ympäröivää luontoa

Kesä on kääntynyt syksyyn. Hurjan hellejakson jälkeen tuli sadekausi, ja nyt ollaan koko lailla tavanomaisissa syysolosuhteissa.Tänä aamuna on aurinkoista ja selkeää. Tunti sitten lämpötila oli +5°C, mutta nyt se on noussut jo 11:een.

Kävin aamukävelyllä kokovihreässä asussa, kuulokkeet korvillani, äänikirjaa kuunnellen. Useita koiria tuli vastaan taluttajineen, mutta kaksi jäi mieleen. Ensimmäinen oli niin häkeltynyt minun olemuksestani, että se nauliutui niille sijoilleen ja tuijotti. Häntä kyllä heilui, ja ehkä se olisi lähestynyt, jos isäntä olisi antanut hihnasta löysää. Koiran ilme oli mainio: se ei selvästikään tiennyt, minkä lajin edustaja minä olin. Se olisi varmaankin jäänyt tuijottamaan ties kuinka pitkäksi aikaa, ellen olisi ohittanut sitä ja jatkanut matkaa ja isäntä kutsunut koiraa jatkamaan matkaa. Hauva oli itse pitkulainen, oranssinruskea, mäyräkoiraa isompi mutta spanielia pienempi. Toinen vastaantullut erityinen koirayksilö oli pieni sheltinpentu. Se oli harmaa ja kovin söpö. Sen taluttaja nykäisi koiran jatkamaan matkaa ennen kuin pentu ennätti päättää, tulisiko se tutkailemaan minua tarkemmin.

Alkuviikosta kävin kävelyllä Mätäojan varrella. Siellä oli kymmenittäin, ehkä sadoittain valkoposkihanhia! Osa oli varmaankin muuttomatkalla - taisin nähdä samanlaisen massan keväällä samassa paikassa, ja silloin ne olivat muutaman päivän kuluttua kadonneet. Hanhet uiskentelivat joen leveässä kohdassa, kunnes päättivät lähteä kävelytien yli isolle nurmikentälle. Yksi lähti, ja toiset seurasivat perässä. Nyt näin käytännössä, mitä tarkoittaa "hanhenmarssia". Nurmella oli syötävää ja mukava oleskella. Sitten tuli tietä pitkin iso koira, ja kaikki hanhet lehahtivat lentoon palaten joelle. Kokivat varmaan olevansa siellä enemmän turvassa. En malttanut olla pysähtymättä kuvaamaan tuota valtavaa joukkoa, enkä ollut ainoa, joka niin teki.

Jokasyksyinen ja -keväinen vieras on myös punarinta, joka pistäytyy meidän pihalla lyhyen aikaa ja jatkaa sitten matkaansa. Edellisen kerran näin sen keväällä, ja nyt se käväisi jälleen toissapäivänä. Se hypähteli ihmettelemässä autokatoksen ympärillä olevia rakennustellinkejä. Ehkä se muisti, ettei niitä ollut viimeksi... Sekin jatkoi sitten matkaansa, nyt varmaankin etelään. Ehkä se sai vauhtia navakasta pohjoistuulesta, joka puhalteli parin päivän ajan.

Lapissa on alkanut jo ruska. Täällä puut ovat vielä vihreitä ja kesäkukka-amppelit kukoistavat, mutta pihlajanmarjat jo punertuvat, omenat kypsyvät ja pensasmustikoiden lehdet ovat muuttuneet punaruskeiksi. Säässä on syksyn tuntu, vaikka lämpimiäkin päiviä voi vielä osua kohdalle. Näin vuodet vierivät yhä kiihtyvällä vauhdilla kesästä jouluun ja seuraavaan kesään. Vaihtelu virkistää tässäkin, mutta ei minua haittaisi, vaikka kesät jatkuisivat hiukan pitempään ja talvet olisivat edelleen pitkiä ja lumisia. Ennustus useista peräkkäisistä marraskuista ilman auringonvaloa tuntuu lamaannuttavalta. Tänään voi kuitenkin nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta ja edelleen vehreästä luonnosta.