sunnuntai, 20. elokuu 2017

Suruliputus

Eilen oli koko maassa suruliputus Turun perjantaisen terrori-iskun vuoksi. Yhä lähemmäs omaa elinpiiriä tuleva vihan ja terrorin aalto on hätkähdyttänyt suomalaisia. Jo meilläkin! On vaikea ymmärtää, miten joku voi aiheetta haluta tappaa hänelle tuntemattomia ihmisiä ja aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja kärsimystä. Pahuus ja viha. Hesarissa oli hyvä analyysi terrorismin syistä. Halutaan aiheuttaa pelkoa, saada ihmiset muuttamaan arkeaan, kylvää epäluuloa, saada maat reagoimaan. Pohjimmaisena syynä lienee oman ideologian levittäminen. 

Mitä ajattelee 17-vuotiaana eli alaikäisenä Suomeen jostakin syystä saapunut nuori, joka ei saa turvapaikkaa, koska ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa? Mikä on syy, jonka perusteella hän ajatteli sellaisen saavansa? Miksi hän haluaisi maahan, jonka kulttuuria ja kieltä hän ei ymmärrä? Onko saapumisen syynä ollut tuleva tehtävä, joka hänelle on jo aiemmin määrätty, vai onko hän päätynyt kauheaan tekoonsa täällä ollessaan, koska ei ole voinut hyväksyä sitä, mitä ympärillään näki? Oliko hänestä väärin se, että naiset olivat samanarvoisia kuin miehet? Pitikö hän naisia 'huonoina', kun nämä pukeutuivat ja käyttäytyivät vapaasti? Eivätkö naiset huomanneet häntä tai olleet hänestä kiinnostuneita? Joutuiko hän alistumaan halveksimiensa naisten ohjaukseen vastaanottokeskuksessa? Pelkäsikö hän miehiä ja kohdisti siksi iskunsa naisiin, itseään heikompiin?

Paljon kysymyksiä. Toivottavasti niihin ja muihinkin saadaan joskus selvyyttä, kun tekijä jäi henkiin toisin kuin useimmissa muissa Eurooppaan kohdistuneissa iskuissa. Toivottavasti hän myös joutuu kärsimään tekonsa seurauksista. Toivottavasti hän joskus myös oppii katumaan. 

Mitä Suomeen kohdistunut terrori-isku vaikuttaa omaan elämäämme? Arkeen toivottavasti ei juurikaan, paitsi että valppaana on syytä olla. Lähimmäisiä on kohdeltava kunnioittavasti ja  rakastavasti.  Omassa elämässä olisi syytä toimia niin, että olisi valmis lähtöön milloin tahansa. Asiat Luojaan ja lähimmäisiin kunnossa, paperiasiat järjestyksessä, testamentti ja hoitotahto tehtynä. Niin toki pitäisi olla joka päivä, sillä elämä voi muuttua tai päättyä äkillisesti  muustakin syystä kuin järjettömön väkivallan seurauksena. Kun asiat ovat suunnilleen kunnossa, voimme kaikesta huolimatta jatkaa elämäämme vapain ja iloisin mielin kiitollisena jokaisesta uudesta päivästä. 

 

Lisäys 21.8.

Lehdet ovat spekuloineet monenlaista perjantain tapahtumien jälkeen. Liiankin kanssa, sanoisin, sillä näin seuraava iskun suunnittelija saattaa saada innoitusta, koska huomaa julkisuuden, mikä tapahtumasta seuraa. Omiin ihmettelyihini nimenomaan naisiin kohdistuneesta iskusta tuli yksi vastaus terrorismintutkijalta: kun iskee heikoimpiin, saa eniten huomiota. Siksi terroristit kohdistavat nykyisin iskunsa lapsiin, tyttöihin ja naisiin. Kuvottavaa ja raukkamaista!

keskiviikko, 2. elokuu 2017

Honkien huminaa ja vähän pörinää

Lähdimme eilen maalle poimimaan mustikoita. Metsä on tuttu ja kiva: kun ryteiköstä pääsee läpi ja nousee jyrkän rinteen ylös, tulee valoisaan, aukeaan mäntyvaltaiseen metsään, jossa mustikat viihtyvät erinomaisesti. On nautinto poimia marjoja omaa vauhtia hiljaisessa metsässä, jossa yleensä kuuluu vain hyönteisten surinaa ja honkien huminaa. Saa antaa ajatusten virrata vapaasti, ajatella kaikkea ja ei mitään.

Sitten kävi köpelösti. Rouhaisin reippaasti marjoja poimurillani, ja siinä samassa tunsin voimakkaan kivun ranteessani. Ensin luulin käärmeen purreen, mutta sitten tajusinkin olevani parinkymmenen kiukkuisen ampiaisen ympäröimä! Poistuin liukkaasti kauemmas - poimuri jäi mättäälle - ja vain yksi ampiainen lähti seuraamaan. Onneksi sekin pian uskoi minun olevan matkalla muualle. 

Ranteessani oli nyt kivistävä pikku reikä, jonka ympäristö alkoi turvota. Soitin Armaalleni, joka oli vähän kauempana, ja kerroin lähteväni talolle etsimään lääkettä. Enhän allergisena tiennyt, millainen reaktio oli tulossa.

Kymmenen minuutin kuluttua olin laskeutunut jyrkänteen alle ja päässyt ryteikön läpi. Löysin lääkekaapista Ampikyy--pakkauksen ja nielaisin kaikki pillerit. Sitten odottelemaan. Ranteessa oli jo iso punainen turvotusalue, joka oli hyvin arka. Kurkkukin vähän tuntui oudolta mutta ei kuitenkaan turpoavalta. Puolisen tuntia istuskelin. Sitten kipu loppui ja turvotus alkoi hellittää. Siirryin pihalle puhdistamaan siihen mennessä keräämiäni marjoja. Toisen puolituntisen jälkeen olinkin valmis palaamaan metsään. Mustikat ja honkien humina kutsuivat!

Pari tuntia vielä poimimme. Nautin luonnossa olemisesta, mutta suhtauduin pörriäisiin varovaisemmin kuin aiemmin. En huitonut. Sitten alkoi selkä olla aivan liian kipeä ja aurinkokin matalalla. Tulimme pois ja lähdimme kotiin. Siellä puhdistin mustikkani, vaikka menikin puoleenyöhön. Aamulla vein osan marjoista iäkkäälle naapurille ja Armaani vei osan omistaan toiselle naapurille. Jaettu ilo jne.

On ihanaa, että voi päästä metsään. Olen kiitollinen vanhemmilleni, että meitä on viety marjaan, sieneen ja muutenkin liikkumaan luonnossa. Käy sääliksi sellaisia ihmisiä, joille metsä on pelottava tai inhottava paikka. Heiltä jää jotakin käsittämättömän hienoa kokematta. 

sunnuntai, 30. heinäkuu 2017

Urputusta

 

Tämä päivä ei alkanut hyvin. Heräsin korvamatoon, joka rallatti Vitaepro-mainossävelmää! Tosi, tosi ärsyttävää!  Katson telkkarista vain uutisia, mutta silti olen joutunut kuulemaan tuon kaamean biisin aivan liian usein. 

Tänään oli viimeinen mökkipäivä. Mukana oli pääasiassa hellevaatteita, sillä viimeinkin oli luvattu lämpenevää. Oli kuitenkin lähes yhtä koleaa kuin koko kesän ajan muutenkin. Keskiseen Suomeen kai jumittui jokin pilvialue koko kesäksi ja sademääräkin on ennätyksellinen. Muistaakseni toissa kesänä olen viimeksi voinut käyttää hellemekkoa - tai ylipäätään kesämekkoa. Ilmaston lämpeneminen ilmeisesti viilentää säätä Suomen leveysasteilla.

Kolmannen urputuksenaiheen sainkin juuri äsken eksyttyäni iltapäivälehden nettisivulle. Kansanedustajat miettivät sopeutumiseläkkeen kohtaloa. On tosi outoa, että kansanedustajan oletetaan olevan niin erkaantunut normaalielämästä, että hänelle on maksettava sopeutumiseläkettä eduskunnasta putoamisen jälkeen. Pitää siis ilmeisesti totutella tavalliseen elämään. Minulle tuli uusi idea: Mitä jos kansanedustajien pitäisikin tulla toimeen minimieläkkeellä vuoden ajan, jos ei muuta työpaikkaa löydy? Silloin kansan syvien rivien tunnot tulisivat tutummiksi ja ymmärrys syvenisi. Voisi vaikka uskottavammin pyrkiä uudelleen ajamaan kansan asiaa. Tai jo ennakolta ottaa selvää siitä, millaisilla tuloilla pienituloisten on tultava toimeen, ja toimia olosuhteiden kohentamiseksi jo edustaja-aikana. Ehkä silloin ei edes tipahtaisi lainsäätäjän toimesta.

 

torstai, 13. heinäkuu 2017

Päiväkirjan lehdiltä

Tiistaina

 

Viimeinkin mökillä, ensi kertaa tänä kesänä. Nautin!

Kesän tuoksut ovat syvimmillään, luonto hehkeimmillään. 

 

Saunoimme eilisiltana heti tultuamme. Ihanaa. Isän rakentamassa saunassa, lapsuudesta asti tutuilla tanhuvilla. Talviturkkikin tuli viimein heitettyä. Saunan kuistilla istuessa sai nauttia ihanasta hiljaisuudesta ympärillä. Tuuli tyyntyi ja järven pinta oli tyven. Onnellista.

 

Tänään kävin pyöräilemässä kotiseutumuseolla asti. Luin samalla ilmoitustauluilta tiedot paikallisista tapahtumista. Hienoa päästä pyöräilemään tälläkin, missä minulla ei ole ennen ollut kunnollista pyörää käytettävissä.

 

Muuten päivä meni puuhakkaasti: siivosin, pesin laiturin, tein pizzaa ja marjapiirakkaa, järjestelin tavaroita. Täällä on aikamoinen kaaos, kun äidin muuttaessa tuotiin tänne ylimääräisiä tavaroita, eikä edellistä sumaakaan ole ehditty kokonaan purkaa. Lisäksi on monen perheen tavarat ja mieltymykset yhdisteltävinä. Onni silti, että on paikka, johon voi aina palata ja jossa on omia muistoja vuosikymmenten ajalta.

 

Lahjoitimme ylimääräisen sohvan pois. Nyt on hetken väljempää ennen kuin järjestellään tilalle muuta. Sohvan saajatkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä. Kierrätys kannattaa!

 

Tänään on satanut iltapäivästä asti. Luonto tuoksuu mahtavalta.

Sade ropisee kattoon. Ilta pimenee. Iso harmaalokki teki kävelykierroksen pihan ympäri. Luonnon äänet ovat vaienneet. Yö tulee, lämmin kesäyö.

 

Torstaina

 

Eilinen päivä alkoi sateisena, joten päätimme viettää taidepäivän. Matkasimme Mänttään Serlachius-museoihin niin kuin joka kesä. Se vasta on mainio museokonsepti! Suosittelen ihan kaikille. Monenlaisia näyttelyitä, mikä takaa sen, että aika todennäköisesti ehkä ainakin yksi mieleinen löytyy kaikille. Niin kävi meillekin. Armaani pyyhkäisi Göstan näyttelyt nopeasti vilaisemalla, mutta minä katselin perusteellisemmin ja nautin. Tällä kertaa pidin eniten perinteisten ja modernien maalausten rinnastuksista Joenniemen vanhassa osassa. Olisin voinut viettää siellä pidemmänn ajan. Gustaf-museosta löytyi onneksi Armaallenikin kiinnostavaa nähtävää: Ville Lenkkerin näyttely tämän omasta eksentrisestä isästä. Se oli hauska! Minä katsoin myös videon maisemamaalauksen historiasta, ja se oli myös hyvin kiinnostava.  

 

Tänään päivä alkoi pilvisenä ja viileänä. Niinpä lähdimme äidin luo. Kävimme yhdessä isän haudalla ja kiertelimme samalla hautausmaalla. Löysin sellaisten nuoruudentuttujen hautoja, joiden en tiennyt kuolleen! Päätin palata seuraavalla vierailulla hautausmaalle yksin, jotta voin kiertää sen ajan kanssa kokonaan. Päiväkahville palasimme äidin ryhmäkotiin. Herkuttelimme myös mansikoilla, joita tarjoilimme muillekin. Oi miten makeita! Tapasin ryhmäkodissa sattumalta myös lapsuuden pihakaverin, joka oli oman äitinsä luona käymässä. Päätimme tavata paremmalla ajalla ja vaihtaa sitten kuulumisia. 

 

Paluumatkalla vasta alkoi sataa, ja vettä tuli välillä rankastikin. Pysähdyimme kerran apteekki- ja karkkiostosasioita varten. Onneksi täällä mökillä olikin jo poutaa. Ilta on viileä, mutta säätiedotus ennustaa parempaa säätä viikonlopuksi.

 

Ihan parasta tällä viikolla:

- kesän kauneus

- tuoksut

- oman saunan löylyt

- illaksi tyyntyvä järvi

- rauha ja hiljaisuus

- makeat yöunet viileässä aitassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

lauantai, 17. kesäkuu 2017

Nimbyt taas!

Muutama päivä sitten uutisoitiin taas kerran tosi nolosta tapauksesta. Naapurit vastustivat kehitysvammaisten asumisyksikön rakentamista heidän auinalueelleen, tällä kertaa Kirkkonummella. Edellinen tapaus oli Espoosta. Viimeisimmän perustelu oli mitä omituisin: alueella asuu lapsiperheitä, joten se ei ole sovelias nuorten kehitysvammaisten asumiseen. Mitä ihmettä? Eikö juuri lapsille tekisi hyvää oppia käytännössä pienestä pitäen, että meitä ihmisiä on monenlaisia! Puhumattakaan siitä, että joillakin on todellisuudessa taustalla silkka pelko siitä, että oman asunnon rahallinen arvo laskisi, jos naapurissa asuisi erilaisia ihmisiä. 

Jos minulla olisi lapsia, haluaisin mielelläni asua kehitysvammaisten naapurien lähistöllä! Heidän kanssaan olisi varmasti välitöntä seurustella ja vaalia hyviä naapuruussuhteita, jopa käydä toistensa luona kylässä. Toisin on tällaisella tavallisella asuinkadulla, jossa kaikki uudet naapurit eivät edes käy esittäytymässä, jotta tietäisi, ketä naapurissa asuu. (Toki on myös aivan mainioita naapureita, joiden kanssa juttua riittää ja joiden kanssa tehdään muutakin yhdessä kuin vain rupatellaan kadulla.)

Kehitysvammaisille nuorille on unelmien täyttymys päästä aikuistuttuaan asumaan pois lapsuudenkodista. Samoin on heidän vanhemmilleen helpotus, että nuoret pääsevät itsenäistymään turvallisella tavalla asumalla paikassa, jossa on henkilökuntaa auttamassa käytännön asioissa. Jos eläisimme ihanneyhteiskunnassa, he pääsisivät myös kykyjään vastaavaan työpaikkaan tavalliseen työyhteisöön. Kunpa kaikki kehitysvammaiset pääsisivät asumaan muiden ihmisten keskelle mahdollisimman tasa-arvoisina ja arvostettuina yhteisön jäseninä! Kunpa nimbyily ("totta kai heidän pitää saada hyvä asuinpaikka, mutta ei meidän naapuriin!") ei enää pilaisi yhdenkään kehitysvammaisen tai hänen läheistensä iloa uuden kodin odotuksessa.