Kotimaa24:ssa syntyi keskustelu saarnojen vaikutuksesta (ja edelleen siis siellä käyn lueskelemassa blogeja, vaikka en voikaan enää kommentoida). Onko saarnalla ollut mitään vaikutusta, jos siitä ei muista jälkeenpäin mitään? Millainen on hyvä, vaikuttava saarna?

Nuoruuteni kotiseurakunnassa oli säännöllisesti kirkkokahveilla saarnakeskustelu, jonka srk-neuvoston jäsenet vuorotellen juonsivat. Välillä syntyi tiukkaakin keskustelua kuulijoiden ja saarnavuorossa olleen papin välillä. Väkeä oli paljon, koska keskustelu koettiin innostavaksi. Saarnaa tuli ehkä kuunneltu eri tavalla, kun tiesi, että siitä keskustellaan.

Omassa edellisessä kotiseurakunnassani oli myös joka pyhä kirkkokahvit mutta ei saarnakeskustelua. Siellä tuli tutustuttua muihin kirkossakävijöihin ja kuultua ja jonkinlaisia elämäntarinoita ja ajatuksia. Siihen aikaan kävin usein kirkossa ja saarnatkin mietityttivät. Mieleen on jäänyt kahdenlaisia: sellaisia, jotka henkilökohtaisesti puhuttelivat, ja sellaisia, joiden ajatuksista olin eri mieltä ja olisi tehnyt mieli väittää vastaan. 

Nykyisessä kotiseurakunnassani ei ole saarnakeskusteluja eikä kirkkokahveja, joten keskustelumahdollisuuttakaan ei ole. Eikä kyllä tule usein käytyä kirkossakaan.

Kirkkoon mennessäni toivon, että Jumala puhuttelisi - sitä varten sinne menen. Välttämättä saarna ei tee minkäänlaista vaikutusta, mutta jokin virsi, teksti tai liturgian osa saattaa tuoda jonkin uuden ajatuksen. Joskus on käynyt niinkin, että jonkin virren säestyksessä ollut soinnutus on erityisellä tavalla liikauttanut sisintäni.

Kuoron kanssa tulee osallistuttua säännöllisesti messuihin eri puolilla Suomen Siionia. Se on erittäin mielenkiintoista, sillä saarnojen tyyli vaihtelee aika lailla. On tullut joskus ihan pöyristyttyä kuullun vuoksi, mutta monta kertaa olen myös tullut syvästi kosketetuksi.  

Minusta sellainen saarna on hyvä, joka herättää ajatuksia. Kovin tuomitseva sävy sen sijaan saa aikaan torjuntareaktion. Joskus käy niin, että saarnan alussa jo on jokin sellainen ajatus, että se vie ajatukseni kokonaan omille teilleen ja paljon jää kuulematta. Ei se minua haittaa - onhan tullut uutta ajateltavaa. Ehkä tuosta syystä nykyisen kotiseurakuntani kirkkoherralla on sellainen tapa, että hänellä on saarna kirjallisena jaossa jumalanpalveluksen jälkeen. Saattaa olla muillakin papeilla, mutta en ole osunut heitä kuulemaan. 

Paras saarna on sellainen, josta henkii saarnaajan vilpittömyys ja paneutuminen asiaan, siis se, että hänellä on selvästi viesti, jonka hän haluaa välittää kuulijoilleen. Ikävimpiä minun mielestäni ovat kuivakkaat esitelmät, opilliset selvittelyt tai mitäänsanomaton tekstin kertaaminen omin sanoin. Meitä on moneksi, joten jos saarna ei minua lainkaan puhuttele, ajattelen, että kuulijoissa saattaa olla muita, jotka toivovat juuri tällaista käsittelytapaa. Totta on kuitenkin myös se, että jotkut papit ovat armoitettuja saarnaajia, toiset eivät. Lämmöllä ajattelen kolmea edellisen kotiseurakuntani sielunpaimenta, joiden saarnat lähes poikkeuksetta puhuttelivat syvästi. Kaksi heistä on edelleen virassa, joten pitäisikin hankkiutua jonakin pyhänä heitä kuulemaan...