Kevät tulee jälleen. Lumet ovat sulaneet pois, ja raparperit ja tulppaanit työntyvät esiin mullan alta. Titityy kaikuu päivisin ja mustarastaan laululyriikka illansuussa. Käpytikkakin koputteli viime viikolla. 

Rusakon syöttökatoksessa on vielä heinää, sillä Armaani löysi varastosta vielä yhden paalin ja laittoi sen esille. Tänä aamuna rusis oli taas pitkästä aikaa paikalla. Se loikkasi vanhasta tottumuksesta suoraan heinien päälle loikomaan ja pureskelemaan korsia.

Kun kiertelin katsomassa kevään merkkejä pihamaalla, havahduin siihen, että nurmikosta on tullut varsinainen papanamaa! Koko maa on täynnä rusakonpapanoita. Juuri eilen luin eräästä novellista, että jänikset söisivät oman papanansa, mutta meidän rusakot kylläkin ovat keskittyneet heinätarjoiluun. Ihan pelkään ahneimman, valkokorvaisen, terveyden puolesta, kun se on niin ahnaasti vetänyt heinää koko talven. Toivottavasti papanat sopivat nurmikon lannoitteeksi ja jotenkin luonnonmukaisesti katoavat näkymättömiin ennen kuin kävelen paljain varpain nurmella...

Pikkulinnut ovat enimmäkseen kaikonneet ruokinnan vähennyttyä, mutta harakat käyvät säännöllisesti hyppelemässä, ja mustarastaat asuvat täällä. Ne ovat olleet paikalla koko talven, useampia pariskuntia. Seuraavaksi voi alkaa odotella sepelkyyhkyjen ja satakielten paluuta. Ja peipposten!

Keski-Suomessa näimme pääsiäisenä jo joutsenia. Paluumatkalla kuuntelimme mainiota keväänseurantaohjelmaa radiosta. Siinä Pirkka-Pekka Petelius ja kumppanit tarkkailivat luontoa ja ottivat vastaan kuuntelijoiden havaintoja. Joutsenia tuntui olevan jo monella suunnalla. Sitruunaperhosia ja kyitäkin oli jo nähty, kuten myös uupuneita lehtokurppia. Joku keroi havainnostaan ja kyseli, mikä eläin lienee ollut kyseessä, johon toimittajat vastasivat napakasti, että tämä ei ole mikään luontoilta. :->

Naapurin talon vieressä näin tänään sinivuokkoja! Niitä saattaa olla siis lähimetsässäkin. Pitääpä käydä katsomassa.