Aikamoisia uutisia kaiken aikaa: maailman pahin talouskriisi alkamassa, euroalue hajoaa, syvin lama ikinä tulossa, pahimpia uhkakuvia ei uskalla sanoa ääneen... Tällaista teettää rahan ylivalta, voittojen maksimointi ja suunnaton ahneus. 

Muistattekos muuten EU:n alkuajoilta ne varmat lupaukset, etteivät pohjoisen säntilliset maat voi ikinä joutua EU:ssa etelän holtittomampien maksumiehiksi? Minä muistan elävästi. Ei uskottu meitå epäilijöitä. Vaan kuka kantaa seuraukset huonoista päätöksistä, tuhlauksesta, keinotteluista? Kansa tietenkin...

Todellista viisautta tuntuu olevan harvalla. Viisaimpia taitavat olla ne, jotka rehellisesti myöntävät, etteivät ymmärrä tilanteesta juuri mitään.

Mitä voi pieni ihminen tehdä, sen enempää suomalainen kuin kreikkalainen, italialainen tai irlantilainenkaan? Toivoa parasta, pelätä pahinta? Olisiko muuta? 

Wilkersonin näky Välimeren maasta, joka menee konkurssiin ja josta alkaa maailmanlaajuinen eskatologinen ahdinko, vaikuttaa nykypäivänä siltä kuin lukisi päivän lehteä. 1970-luvulla se kai kuulosti uskomattomalta. Mitäs muuta siinä olikaan?