Viime viikonloppuna oli sateista. Päätin kuitenkin sunnuntaina lähteä metsäkävelylle, ettei koko viikonloppu menisi liikunnatta. Varustauduin sadevaatteilla ja goretex-kengillä. Lähdin metsään kävelytietä, joka on pääasiassa nousua kesäkahvilaan asti. Sade välillä taukosi, välillä vain tihkutti. Oli mukavaa. 

Sitten yhtäkkiä oivalsin, että sateellahan sienet vallan innostuvat kasvamaan. Harmittelin, ettei tullut otettua mitään pussia mukaan, kun olin ajatellut, ettei sateessa viitsi mennä umpimetsään. Menin kahvilaan, joka sattumoisin oli vielä auki. Virkistäydyin syömällä jäätelön. Kysyin sitten, olisiko heillä antaa muovipussia siltä varalta, että löytäisin sieniä. Sain ohuen muovikassin, joka oli juuri sopiva minun tarkoitukseeni. 

Lähdin laskeutumaan korkeuksista toista rinnettä kuin mistä olin tullut. Poikkesin kaikille pikku poluille, joita löysin, ja sopivan paikan tullen vielä niiltäkin pois. Yritin tähystää, näkyisikö kantarelleja tai suppilovahveroita. Eipä näkynyt, mutta jotakin valkoista siinteli maassa polun lähellä. Lampaankääpiä! Muistin kuulleeni, että jos löydät ensin yhden, löytyy pian lähistöltä kassillinen. Se piti paikkansa! Parista eri paikasta keräsinkin muovikassini täyteen lampaankääpiä. Kassi tuli niin painavaksi, että piti suunnata pian takaisin. Reilut pari tuntia yhteensä meni mukavaan metsäretkeeni. 

Toukatkin pitävät lampaankäävistä, joten vaikka olin maastossa yrittänyt laittaa pussiin vain parhaat, huomasin kotona olevani vielä kriittisempi, ja vain parhaat pääsivät maanantai-iltana pannulle. Tein sienipiirakan, jonka päällykseen tuli myös rahkaa. Hyvää oli! Toinen satsi odottaa vuoroaan pakastimessa. 

Toivottavasti pääsen vielä toisenkin kerran sienimetsään tänä syksynä. Ei haittaa, vaikka useimmiten joutuu suojautumaan hirvikärpäsiltä. Tällä kertaa niitäkään ei ollut, ei myöskään hyttysiä tai muita öttiäisiä. Ehkä ne eivät pidä sateesta. Vain yksi kärpänen sinnitteli seuranani loppumatkan.