Kuluneena viikonloppuna kirkollinen väki kokoontui suurille juhlille: kirkkokuorolaiset Helsinkiin ja luottamusmiehet ja muut delegaatit sekä lähetysväki Turkuun. Minulta kaikki tapahtumat menivät ohi - korjasin kokeita ja tein arvosteluja loma-asunnollamme. Yritin kyllä saada selville kirkkomusiikkijuhlien ohjelmaa etukäteen, mutta en löytänyt sitä mistään. Nettilinkistä tuli aina herja jostakin suljetusta sivusta. Olin jo ostanut perjantaiksi junalipun lähteäkseni maalle, kun lopulta sain tietää Messias-oratorion esitysajan Senaatintorilla. Lauantai-iltana taasen tajusin liian myöhään, että esitys saattaisi olla netissä kuultavissa kuitenkin. Löytäessäni facebook-sivulle striimaus oli juuri loppunut. Voih ja voih. Olen ollut kirkkopäivillä vain kerran, ja silloinkin vain kuoron kanssa esiintymässä 1980-luvun alussa. Kirkkopäiväthän olivat aiemmin vielä suljetumman piirin juhlat kuin kai nykyisin. Pääasiassa paikalla on kuitenkin seurakuntien lähettämiä (ja maksamia) edustajia. Hinnasta ei ole tietoa, mutta käsittääkseni sinne voisi itsekin ostaa pääsylipun. Lähetysjuhlat sen sijaan ovat olleet ilmaiset, ehkä olivat edelleenkin, vaikka olivatkin samassa paikassa. Vaikka nykyisin olenkin lähinnä seurakuntapassiivi, olisi kiinnostavaa seurata, mitä kirkossa tapahtuu. Tänään tein eräästä aikomuksesta totta: lähdin aamulla kirkkoon lomapaikkakunnallamme. Armaani heitti minut sinne autolla, sillä muuten en olisi ehtinyt ajoissa. Tuli siis bongattua uusi kirkko. Väkeä oli hämmästyttävän paljon - olin luullut, että kaikki aktiivisimmat kirkossakävijät olisivat olleet Helsingissä tai Turussa. Vanhuksia oli eniten, mutta myös lapsiperheitä (sitä vauvamekkalan määrää kaikuvassa kirkossa!), riparilaisia ja muitakin. Papit olivat miehiä ja muusikot naisia. Oli oikein perinteinen messu. Aihekin oli, nimittäin rukous. Saarnan ajatukset olivat tuttuja ja usein kuultuja, mutta olihan ihan hyvä kuulla ne jälleen. Laulaakin olisi saanut täysin rinnoin, sillä urkujen pauhu täytti temppelin niin, ettei kenenkään lauluääni erottunut paitsi kanttorin, jolla oli kantava sopraanoääni. Urkuri oli vallan taitava ja soitti pitkät alku- ja loppusoitot. Viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen. Pohjoistuuli osuu meille, joten terassilla ei tarjennut istuskella ennen kuin juuri ennen pois lähtöä, jolloin tuuli laantui ja aurinko kääntyi paistamaan sinne. Niinpä joimme lähtökahvit terassilla. Onneksi tuli tänään liikuttua tavallista enemmän pelkän työnteon lisäksi. Kävelin ensin kirkosta kotiin - 50 minuuttia - ja iltapäivällä lähdimme vielä metsäkävelylle puoleksitoista tunniksi. Linnut sirkuttivat, kukat kukoistivat, lehdet suurenivat puissa melkein silminnähden. Sorsat ja lokit uiskentelivat lammella. Kauempaa kuului palokärjen tai käpytikan naputus (voiko ne erottaa jostakin?) Metsässä on sekin hyvä puoli, että on lämmin, koska tuuli ei siellä tunnu. On myös varjoisaa, mikä on mukavampaa kuin kova paahde, joka vallitsi aukeilla paikoilla. Nyt täytyy kaivaa hellehatut ja lippalakit esiin samoin kuin muutkin kesävaatteet. Outoa, ettei niitä ole toukokuun puoleen väliin mennessä vielä tarvinnut! Tekisi myös mieli päästä pyöräilemään. Kun arvosanat on annettu, aion löytää aikaa myös fillarointiin. Meillä siirryttiin numeroarvosteluun, mikä helpottaa hiukan työtaakkaa: vain 317 arvosanaa aiemman yli 500:n sijaan. Suurin osa alkaakin jo olla selvillä. Olisi hauskaa tehdä pyöräretkiä sekä pääkaupunkiseudulla että lomapaikkakunnilla. Kunpa polveni kestäisi vielä pyöräilyä! Ensi torstaina on helatorstai. Se taitaa mennä kotihommissa, kun ne ovat jääneet viime viikkoina Armaani kontolle kaikki. Perjantaina on onneksi myös kepeä työpäivä piknikkeineen. Pidän arkipyhistä, sillä ne tekevät viikon erilaiseksi, epätavanomaiseksi. Toivottavasti niistä ei koskaan luovuta minkään kikyhömpötyksen vuoksi. (Ihan oikeasti, miten Suomi pelastuu sillä, että tavanomaisen raatamisen lisäksi teen lisätyöpäiviä ja -tunteja? Eihän siinä siirry rahaa mihinkään, työaikaa meillä ei ole muutenkaan ja työuupumus vain lisääntyy.)