Suuren huomion saattelemana avattiin Helsingissä  uusi Oodi-kirjasto, jonka sanottiin olevan satavuotislahja itsenäiselle Suomelle. Itsenäisyyspäivän aikaan paikalla oli tungeksinut kansalaisia niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet sisään yhtä aikaa. Menin itse tutustumaan paikkaan vähän myöhemmin (kuitenkin heti kun ehdin!) saadakseni omin silmin nähdä, mistä on kysymys.

Ihmisiä virtasi sisään rautatieaseman puoleisesta kulmasta. Minä halusin mennä pääovesta, joten kiersin talon toiselle puolelle. Siellä ei näkynyt ketään. Ovi kuitenkin aukeni ja pääsin ala-aulaan. Hätkähdyttävää oli suuri, tyhjä tila. Jossakin kaukana reunalla oli lainausautomaatteja ja henkilökuntaa. Oli pakkaspäivä ja minulla toppahousut, jotka piti riisua. Penkkejä ei löytynyt, mutta jokin kuvaesitys oli, jonka edessä oli tyhjä tuoli. Sain siellä homman hoidettua. (Varmaan olisi ollut naistenhuonekin jossakin, mutta niissä on usein kovin ahdasta. Tässä iässä ei ole enää kovin tarkka sopivaisuussäännöistä. Kukaan ei sitä paitsi kiinnittänyt minuun mitään huomiota.)

Löysin sitten ystäväni, jonka kanssa meillä oli sovittu tapaaminen Oodiin. Nousimme kolmanteen kerrokseen, koska toinen kerros oli vielä suljettu. Sieltä löytyi matalia valkoisia hyllyjä, joissa oli lehtiä ja kirjoja. Kovin pieneltä näytti kokoelma. Ehkä ihmiset ovat lainanneet jo hyllyt tyhjiksi käydessään tutustumassa paikkaan. Joitakin kirjoja näytti olevan kymmenen kappaletta samaa, kuten erästä Donna Leonin dekkaria. Se vaikutti erikoiselta. Kävelimme kolmannen kerroksen päästä päähän. Toisessa päässä oli nouseva ”huippu”, ilmeisesti paikka, jossa käydään ottamassa selfieitä muistoksi käynnistä. Toisessa päässä oli lastenosasto sekä sen yläpuolella pöytiä, ehkä ryhmätyötä tai muuta työskentelyä varten. Aika rauhaton paikka kenties, kun lapset mekastavat alapuolella. Lapsille oli myös satuhuone, jossa oli mukavan näköiset korkeaselkänojaiset istuimet. Keskellä kolmatta kerrosta, lehtihyllyn vieressä, oli kahvila, jossa myytiin myös suklaarasioita. 

Näin selkävaivaisena hyllyt tuntuivat liian matalilta, kun ei pysty kyykistymään eikä oikein kumartelemaankaan. Toivottavasti kirjastoon hankitaan joitakin kevyitä retkijakkaroita, joita voisi kuljettaa kädessään ja niillä istuen tutustua valikoimiin. Tilaa on paljon, varsinkin ilmatilaa, mutta kirjoja vähän. Millähän perusteella kirjat sinne valitaan? Erittäin mukavaa on se, että kaupungissa on nyt ilmainen paikka, johon voi mennä viettämään aikaa, jos pitää jostakin syystä odotella keskustassa. Samalla voi sivistää itseään lukemalla.

Kierroksemme päätteeksi laskeuduimme takaisin katutasoon. Sieltä löysimme pokkaripöydän, jossa oli kiinnostavia kirjoja. Lainasimme kumpikin yhden. Lainausautomaatti oli siinä lähellä. Sitten menimme kahvilaan, jossa nautimme virvokkeita. Leivoksen tuoteselostetta etsittiin kauan, mutta se löytyi lopulta. Glögi oli aika haaleaa. Oli kuitenkin mukava paikka istua vaihtamaan kuulumisia. 

Loppupäätelmä: kirjat eivät ole pääosassa, mutta rakennus on erikoinen, mikä oli tarkoituskin. Sijainti keskustassa on hyvä. Mutta jos todella tarvitsen jotakin kirjaa, on ehkä varmempi mennä Pasilaan tai Rikhardinkadulle - tai itse asiassa tarkistaa netistä, mistä kirjastosta teoksen löytää hyllystä. Jos aikaa on hiukan enemmän, sen voi tilata omaan lähikirjastoon. 

Kaikkein eniten toivon, että Helsingin kaupunki pitää lupauksensa siitä, että Oodin takia ei muita kirjastoja suljeta. Pidän omasta lähikirjastostani, johon on vain puolen tunnin kävelymatka. Oodiin pitää lähteä erikseen tai poiketa kaupunkireissulla. Bussilla matka sinne kestää meiltä kolme varttia.