Tänään on vuoden pimein päivä. Olo on kuitenkin sikäli kevyt, että joululoma on juuri alkanut. Joulua sävyttävät tänä vuonna kuitenkin kaipaus ja suru, sillä äiti nukkui pois itsenäisyyspäivänä. Olen kiitollinen siitä, että sain olla paikalla häntä saattamassa. 

On ollut raskasta yrittää selviytyä sekä koulutyöstä että äidin saattamisesta ja nyt hautajaisjärjestelyistä. Eikä helpota sittenkään, kun hautajaiset on pidetty: sittenhän alkaa paperirumba viranomaisten kanssa ja perunkirjoituspapereiden kokoaminen. Toistaiseksi ei mikään virallinen taho ole lähestynyt minua, vaikka tieto kuolemasta kai siirtyy viranomaisile saman tien. Yhden laskunkin olen maksanut verkkopankissa ihan normaaliin tapaan. Muistelen, että isän kuoltua neljä ja puoli vuotta sitten jokainen lasku piti käydä maksamassa pankin tiskillä. Jonotusta riitti muutenkin, kun piti käydä henkilökohtaisesti jokaisessa pankissa, jonka asiakkaina isä tai äiti olivat tai olivat olleet. (Kuulustelu rahanpesumahdollisuuden varaltakin piti käydä henkilökohtaisesti läpi 300 km päässä äidin osalta pankissa, jonka asiakas isä varsinaisesti oli. Siitä tuli aika surrealistinen olo - kuinka todennäköisesti muistisairas, kielitaidoton mummeli harrastaa rahanpesua ulkomailla?) 

Yritän opetella nyt sitä, että voin alkaa hellittää jokapäiväisestä huolesta äidin suhteen. Ei tarvitse enää miettiä, onko hän yksinäiinen, ei tarvitse muistaa soittaa äidille eikä myöskään hoitajille kysyäkseni äidin voinnista. Vieläkin hätkähdän usein illansuussa: "Unohdin soittaa! - Ei kun ei tarvitsekaan enää."  Äidin kuolinvuoteen äärellä viimeisinä viikonloppuina korjailin kokeita hiki hatussa, mutta saatoin nousta äidin luo aina, kun hän havahtui. Viimeisenä pävänä hän ei enää reagoinut lauluuni tai kosketukseeni. Nyt totuttelen siihen ajatukseen, että äiti on nyt Taivaan kodissa ja me muut jatkamme täällä elämäämme niin kauan kuin päiviä meille annetaan.

Jouluvalmistelut ovat jokseenkin alkuvaiheessaan vielä, mutta jouluhan tulee niistä huolimatta. Eilen leivoin taatelikakun, tänään (epäonnistuneita) joulumuffineja. Huuomenna oli aikomus tehdä pullaa, jos selkä kestää. 

Jouluna on vilinää ja vilskettä isossa porukassa, joten hiljentyminen rajoittunee kirkossa käymisen hetkeen aattona. Toivon kuitenkin, että joulun sanoma tuntuisi todelta ja konkreettiselta. Laulut varmaan tuovat mieleen muistot aiemmista jouluista - tokko niitä pystyn edes liikuttumatta laulamaan. 

Minusta koko joulu on lahja ihmisille. Hyvän tahdon, rakkauden ja välittämisen juhla. Kunpa se olisi sitä kaikille.