Kävin katsomassa Kotimaa24-sivustoa. Taas ärsyynnyin. Miksi pitää kristittyjen (anteeksi yleistys) aina olla niin suvaitsemattomia, kriittisiä ja negatiivisia? Uutisessa siteerattiin Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittajaa, jota harmitti, että hengellisistä kesäjuhlista uutisoidaan eikä huomata, että konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat Suomen suurin hengellinen kesäjuhla. No voih. On ihan oikeasti hiukan eroa siinä, lähteekö sukulaisen konfirmaatioon vai hengellisille kesäjuhlille! Kummilasten konfirmaatioissa läsnä olleena en voi ainakaan omasta puolestani väittää kokeneeni suurtakaan hengellisyyttä kyseisissä tapahtumissa. Hikinen jp, jossa nuoret silmin nähden jännittävät ja vieraat toivovat että tilaisuus olisi jo ohi ja pääsisi kotiin kahvittelemaan tai kukin tavallaan juhlistamaan. Kummina toki liikutun nähdessäni rakkaan nuoren jo NIIN isona ja rukoilen hänen elämälleen siunausta, mutta en silti koe olevani hengellisillä kesäjuhlilla.

Keskustelu uutisen jälkeen ei paljon tasoa kohottanut. Inttäminen alkoi saman tien, kun joku kertoi huomiostaan, että konfirmaatiojp:n virsilaulu on kovin vaimeaa, vaikka kirkko on täynnä väkeä. Johan jaksettiin tulkita pahantahtoisesti tällainen arkihavainto. Kyttäämisestä aina syytöksiin  toisen uskon määrän mittaamisesta. (Moittiminen käynnistyy ko. palstalla yleensä aina saman tien, olipa aihe melkein mikä hyvänsä.)  

K&k:ssa päätoimittaja oli myös sivaltanut, että Kansanlähetys ja SLEY ovat saaneet aikaan paljon vahinkoa kirkolle. En kuulu kummankaan kannattajiin, mutta olen sitä mieltä, että ilman kristillisen median jatkuvaa nurjamielistä kritiikkiä olisi keskustelua saatu käytyä paremmassa hengessä ja toinen toistaan peremmin ymmärtäen ja kunnioittaen. Vai onkohan se mahdotonta? Miksi juuri kristittyjen pitää olla keskenään niin arvostelunhaluisia? Eikö kannattaisi pyrkiä rakentamaan keskinäistä yhteyttä ja suvaitsemaan  myös toisella tavalla Raamattuaan tulkitsevia? Kaikkihan kuitenkin oman omantuntonsa mukaan ratkaisujaan tekevät.       

***

Tuli mieleen eräs herättäjäjuhlien seurapuhe. Nuori aikuinen kyseli, miksi Suomessa käydään niin harvoin kirkossa, miksei se ole tapana, niin kuin monissa muissa maissa. Hän kysyi myös, miksei kyseistä mahdollisuutta hiljentyä seuraavan viikon koitoksia varten koskaan mainosteta. Ihan hyviä kysymyksiä. Joskus on suorastaan vaikea löytää tietoa siitä, milloin olisi jossakin kirkossa seuraava jumalanpalvelus. Kerran vuosia sitten Tampereen läpi ajaessamme huomasin Pispalan kirkon kohdalla näkyvän, hauskan mainoksen mainoksen jp:sta. (Juuri nyt ei teksti tietenkään tule mieleen. Muistaako joku lukija?)  Ehkä kannattaisi kokeilla muuallakin. Kun kuitenkin on hienoa musiikkia, hiljentymistä ja tulkintaa Raamatun sanasta saatavilla jok'ikinen pyhäpäivä...  "Come to church next Sunday - beat the Christmas rush", vai mitenkä menikään erään amerikkalaiskirkon houkutusteksti.  

Herättäjäjuhlien jumalanpalveluksen saarnatekstinä oli tuttuakin tutumpi Tuhlaajapoika-vertaus. Kuinka ollakaan, saarnaaja löysi aivan uuden näkökulman asiaan, tai itse asiassa useita. Olin ihan innoissani, kun niin moninaisia ajatuksia herätti tuo saarna. Valitettavasti en kuitenkaan nyt äkkiseltään kykene sitä siteeraamaan. Kannattaa lukea h-y:n sivustolta. Niin aion tehdä vielä itsekin.