Ensimmäinen työviikko on takana. Rankalta tuntuu aina aloitus, vaikka oppitunteja on tavallista vähemmän. Paljon uutta tietoa ja yksityiskohtia on otettava haltuun. Ensi viikolla tapaan kaikki opetusryhmäni, 15 niitä taitaa tänä vuonna olla, sillä viime viikolla kaikki tunnit yhtä lukuun ottamatta olivat valvontaluokan kanssa.

Jätin työasiat huomiseen ja päätin tänään virkistyä muuten. Aamupäivällä satoi rankasti, ja kävimme silloin ostoksilla.Iltapäivällä Armaani lähti kisoihin ja minulla oli vapaata aikaa. Ensin luin lehteä, mutta nukahdin istualleni. Herättyäni päätin lähteä ulkoilemaan metsäpoluille. Siellä vierähtikin pari tuntia. Oli hiostavan kosteaa, mutta sadetta ei ennusteista huolimatta onneksi enää tullut lisää. Pari hauskaa kohtaamista sattui matkan varrella. Ensin tuli vastaan perhe, vaellussauvan kanssa kävellyt isä, äiti sekä kolme lasta. Toiseksi viimeisenä kävellyt pieni poika katsoi minua niin veikeästi, että kiinnitin huomiota eläimeen, jota he taluttivat mukanaan. Sehän oli musta pässi! Mistä lienevät olleet tulossa.

Katselin metsiä sillä silmällä, näkyisikö sieniä, mutta enpä huomannut. Pitkin teitä ja polkuja vaelleltuani päädyin kesäkahvilaan ja söin siellä jäätelön. Kävin myös vilkaisemassa kansallismaisemaa näköalapaikalla. Sieltä lähtiessäni tapasin varttuneen herrasmiehen, joka ilmoitti voivansa kertoa minulle seudusta kaiken. Juttelimme pitkään ja sainkin uutta tietoa muun muassa pyöräilyreiteistä ja sieniapajista. Lähdimme samaa matkaa eteenpäin, ja hän näytti, mistä menee paras reitti kotiin. Turhaa puhetta, että hämäläiset olisivat varautuneita ja vähäpuheisia!
 

Palattuani leivoin kesäkurpitsapiirakan, josta tuli oikein hyvää. Aurinko paistaa edelleen, joten voisin lähteä vielä iltakävelylle rantatielle, ellen hyydy lehden ja  kirjan ääreen... Mukava päivä tällainen. Illalla varmaankin vielä saunotaan.