Kuljen pyörällä töihin. Matkaa on vain viisi kilometriä, joten se on varsin mukava aloitus työpäivälle. Lähes koko matkan on pyörätietä kadun vieressä tai kevyen liikenteen väylää metsässä.

Eräs risteys on kummastuttanut minua jo pitkään. Ajan pyörätietä siihen ja käännyn oikealle, sellaiselle kadulle, jolla ei ole pyörätietä. Olen soveltanut liikennesääntöjä joustavasti ja sujahtanut pyörätieltä oikealle, olipa liikennevalo vihreä tai punainen. Perusteluna on ollut, että menen pois toisten alta enkä jää esim. kävelijöille tukkeeksi.Toiseen suuntaan olen ajanut autojen kanssa ja ryhmittynyt keskelle kääntyäkseni vasemmalle - ja taas kääntynyt silloin, kun liikennetilanne on sen sallinut. Eilisaamuna sain kuitenkin tööttäyksiä ja käsimerkkejä miesautoilijalta, joka odotteli valojen vaihtumista risteyksessä kääntyäkseen sinne, mistä minä tulin, tosin autotielle tietenkin. Ymmärsin, että olin tehnyt ison mokan kääntymällä päin punaisia. 

Tänään olin tarkempi. Valot olivat punaiset, joten jäin odottamaan kävelijöiden ja keskelle. Kun valot vaihtuivat, kävelijät jatkoivat kadun yli ja minä joukon jatkona olin kääntymässä oikealle. Samaan aikaan edestä päin tuli autoletka, joka kääntyi samaan suuntaan kuin minäkin. Odotin heidätkin ennen kuin lähdin - muutenhan olisin jäänyt alle. Illalla palatessa ryhmityin taas keskelle katua autojonon perään kääntyäkseni vasemmalle. Minun taakseni kertyi myös useita autoja, jotka eivät voineet ohittaa  minua, koska ajoin keskellä tietä. Kiltisti odotin punaisten vaihtumista vihreäksi ja lähdin sitten ja käännyin pyörätielle vasemmalle. 

Tulipahan opittua läksy: pyöräilijänä noudatan autoilijoiden liikennevaloja. Muitahan en autotietä tullessani näekään. Kiitos, ärtynyt autoilija, että töötäten opetit. Toivottavasti vihasi on jo lauhtunut. Käsimerkit voit minun puolestani jättää näyttämättä. Onneksi en kuullut, miten asian mahdollisesti verbalisoit autossasi.