Kuuntelin äsken Yle Areenasta mainion Riston valinnan, jossa musiikkitoimittaja Risto Nordell kuvaili omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan ekumeenisella pyhiinvaelluksellamme ja soitti ihanaa vanhaa musiikkia. Häneen olivat tehneet syvän vaikutuksen San Calliston katakombit, joissa vierailimme. Samoin hän kehui keskusteluja katolilaisten, ortodoksien, luterilaisten sekä uskonnottomien pyhiinvaeltajien kesken "saman pastakulhon ja viinikannun ääressä" vai miten se menikään. Juuri niin. Minustakin oli todella avartavaa ja sykähdyttävää vaihtaa ajatuksia ja kuulla näkemyksiä toiseen ryhmään kuuluvilta.  

Oma matka-annin sulatteluni on vielä tekemättä, sillä siihen ei ole vielä ollut aikaa. Toivottavasti vielä jotakin muistan, kunhan ehdin syventyä näkemääni ja kuulemaani. Alitajuntani kuitenkin käsittelee kokemuksiani öisin: olen nähnyt kahtena yönä unta, jossa olin pyhiinvaelluksella, ja yhtenä yönä jonkinlaista matkustusunta. Ehkäpä kaikki muistot ovat tallessa jossakin aivolokerossa ja on ehkä esiin otettavissa sitten, kun on rauhallista aikaa. Varmaankin laitan silloin taustalle soimaan Palestrinan tai Tomas Luis de Victorian musiikkia, jota eräänä iltana luostarin kappelissa kuuntelimme omassa Riston valinnasssamme.

Eräs minuun vaikutuksen tehnyt asia olivat myöskin pyhiinvaelluksen hartaushetket. Oli kiinnostavaa rukoilla ja kuulla Raamatun lukua myös ortodoksisen ja katolisen perinteen mukaisesti. Vahvasti myös nojattiin siihen, mikä on yhteistä: ensimmäinen tuhat vuotta kristinuskon historiaa. Sehän on Roomassa läsnä ehkä elävämpänä kuin missään muualla.

Jossakin (unohdin, missä se oli) kirkossa näin myös Torinon käärinliinan jäljennöksen. Sen edessä oli kuitenkin luokallinen murrosikäisiä poikia, joita opasti kovaääninen pappi. Koska aikataulumme oli kiireinen, ehdin vain luoda pienen silmäyksen nuorukaisten lomasta ja lähteä eteenpäin. Nyt on kuitenkin juuri Roihuvuoren kirkossa näyttelyssä toinen jäljennös ja aiheeseen liittyvä näyttely pääsiäiseen asti. Aion mennä katsomaan, jos suinkin ehdin.

Jos (tai kun - heitinhän kolikon Fontana di Treviin) joskus palaan Roomaan, on muutamia kohteita, joihin ainakin palaan. Yöpyisin mielelläni birgittalaissisarten luona uudelleen. Lisäksi kävisin ainakin Trasteveressä sen pikku ravintoloissa ja Santa Maria in Trastevere -kirkossa sekä San Bartolomeon basilikassa, joka on Sant' Egidio -yhteisön keskuspaikka. Basilika on omistettu nykyajan marttyyreille. Viivähtelisin kaikissa kirkoissa pitempään ja kuulostelisin, mitä niiden holvit ja kuvat puhuisivat. Toki toivoisin vielä enemmän kuulevani koko kirkon Herran puhetta.

Oli muuten mahtavaa sekin, että lauloimme jossakin hartaushetkessä erään lempivirsistäni: "On Kristus kirkon Herra, sen luoja ainoa..." Sen sanat ovat jylhän vaikuttavat:

 

3. Ja vaikka maailmassa on kirkko vieras niin, häväisty, haavoitettu, revitty uuvuksiin, sen pyhät vartiossa kuitenkin odottaa, yön valta milloin päättyy ja taivas aukeaa.

4. Niin seurakunta Herran melskeessä taistelun tähyää täyttymystä rauhansa luvatun. On kerran juhlariemu silmissä voittajan, ja kilvoituksen kirkko on kirkko kunnian.

5. Vaan nyt jo yhtyy Herraan se kolmiyhteiseen ja riemuitsevaan kirkkoon, pyhien autuuteen. Voimasi, Kristus, anna nyt kuuliaisuuteen, armossa meidät kanna juhlaasi taivaaseen.    

VK 164   

Samuel John Stone 1866, suom. 1896, Anna-Maija Raittila 1960