… tai oikeastaan oo tapojen puutetta! Jatkuvasti näkee ympärillä merkkejä siitä, kuinka käytöstavat rapautuvat. Epäilen, että jotkut nuorehkot ihmiset eivät ihan oikeasti edes tiedä, mikä kuuluisi hyvään käytökseen. Jos kotona ei ole ollut hyvää mallia,  voi myöhemmin tuntuakin, että tavat ovat jotakin päälle liimattua pelleilyä, johon on joskus pakosta alistuttava. (”Kiitos, anteeksi, ole hyvä…” -  kuulevatko kaikki lapset näitä omilta vanhemmiltaan?) 

 

Taloussanomien huonoa palvelua käsitelleessä jutussa kerrottiin tänään, kuinka palvelualoille hankkiutuu niille sopimattomia ihmisiä. Lähihoitajakoulutukseen pyrkivät kuulemma ne, jotka eivät pääse mihinkään muualle. Jutussa haastateltu koulutus- ja viestintäkonsultti toteaa nähneensä esimerkiksi vanhusten palvelutaloon suuntaamassa sellaisia nuoria, joista näkee, että kotikasvatuskin on jo mennyt pieleen.  (Tähän on kyllä sanottava, että varmasti lähihoitajakoulutuksessa valtaosa on sellaisia, jotka oikeasti sopivat alalle ja ovat aidosti ihmisistä kiinnostuneita. Poikkeukset pistävät silmään ja aiheuttavat myös ongelmia, jos alalle onnistuvat kouluttautumaan.)

 

Hesarin tänäisessä jutussa asuntolainoista oli kuvassa nuorehko mies, joka istui pankinjohtajan edessä – lippalakki päässä! Ei ehkä halunnut olla ns. hattu kourassa, mutta kyllä kai alkeellisimpia kohteliaisuussääntöjä olisi syytä noudattaa kaikkialla. Eikö erityisesti silloin, jos haluaisi oikeasti saada sen asuntolainan?

 

Joissakin kouluissa on syntynyt kiistaa opettajakunnankin kesken siitä, pitääkö oppilaita vaatia ottamaan päähine päästä tuntien ajaksi vai ei. Nuorimpien opettajien mukaan kyse on uudesta tavasta, jossa pipo tai lippis kuuluu niin kiinteästi imagoon, ettei sitä voi vaatia otettavaksi sisätiloissa pois. Hm. Olen jyrkästi eri mieltä, mutta minut voikin luokitella jo kalkkikseksi.

 

Oma lukunsa olisi nykyinen puheentapa, jossa v-sanaa viljellään välimerkinomaisesti. Erityisen karkealta kuulostaa nuorten tyttöjen puhe. Säälittää myös se, että monet maahanmuuttajat oppivat ensimmäisinä nämä ikävät ilmaisut, koska ne toistuvat puheessa niin usein. He eivät kuitenkaan voi ymmärtää sen kaikkia vivahteita eivätkä sitä, millaisen kuvan he itsestään antavat viljelemällä v-sanoja ”kantasuomalaiseen tyyliin”. Olen joskus yrittänyt selittää asiaa aikuiselle maahanmuuttajalle, mutta en ole varma, menikö viesti ihan perille. Heti kun jonkin suomen sanan oppii, sitä kehotetaankin välttämään.

 

Hyvä käytöshän on toisten huomioon ottamista. Miksi se on erityisesti meille suomalaisille niin vaikeaa?