Joulunalusaika on aina kiireistä, liian kiireistä. Töissä kaikki tuntuu kaatuvan päälle, kun samaan aikaan on valtava koeruuhka kaikilla luokka-asteilla ja sen jälkeen arvioinnit, ja joulujuhlaohjelmat pitäisi ehtiä myös harjoittaa samojen vähien tuntien aikana. Tätä nykyä tilanne on kuitenkin paljon helpompi kuin parikymmentä vuotta sitten, kun kaiken muun lisäksi johdin kuoroa, joka esiintyi joulukonsertissa, ja olin vastuussa joulukirkosta. Oppilasvaihtoprojektin suunnittelukin oli käynnissä tammikuuta varten. Miten ihmeessä olen pysynyt hengissä? Omaa joulua en ole päässyt suunnittelemaan ennen aatonaattoa, ja silloin on ollut itku herkässä. Olisinhan kuitenkin syvimmiltäni jouluihminen.

Tänä vuonna kaikki on erilaista kuin nykyvuosienkaan normaali. Ei vaihtomatkoja eikä kuoroa, mutta ei myöskään joulukirkkoja tai tavanomaisia juhlia. Joulujuhlaohjelmakin syntyi melkein itsestään, kun kirjoitin hetkellisessä inspiraatiossa lokakuussa näytelmän, jonka oppilat hyväksyivät tuon tien. Sitä on harjoiteltu riittävästi, ja esitys striimataan vain yhdelle muulle luokkatasolle, jonka oppilaat katsovat esityksiä omissa tiloissaan. Arvioinnit sain valmiiksi toissapäivävä, sillä osa yläkoulun ryhmistä arvioidaan vasta helmikuussa. Kaiken kukkuraksi joululoma alkaa muutamaa päivää tavanomaista aiemmin, joten leipomisia ja siivouksiakin ehdin tekemään, jos terveenä pysyn.

Aika kivaa. Nyt ehtii jo miettiä hiukan omiakin asioita.

Eilinen oli kyllä ikävä. Aamun labrakäynnin takia menin bussilla, joten päätin iltapäivällä mennä poikkeuksellisesti bussilla kaupungille tekemään muutamia välttämättömiä ostoksia. Olin päättänyt käydä Sacrumissa, joka on aika hankalan matkan päässä, mutta tiesin löytäväni sieltä kirjat ja muut jutut, joita tarvitsin. Lähdin töistä vähän ennen neljää, ja ennen viittä olin kaupan edessä. Näyteikkunat loistivat kirkkaan kutsuvina, mutta ovella oli tyly lappu: Suljettu sairastapauksen vuoksi. Ettäs harmitti! Sisällä myyjä näytti järjestelevän tavaroita, mutta ovi oli lukossa. Voi ei! Kävin kahdessa muussa kirjakauupassa etsimässä haluamiani kirjoija, mutta eipä niissä ollut enää juurikaan mitään uskonnollista kirjallisuutta, vain Raamatttuja, joogaa ja rajatietoa sekä uskontotiedettä. Näitäkin vain muutama nimike. Olisin ollut kiinnostunut myös yhteisvastuutuotteista, mutta jäivätpä nyt väliin. Useimmissa kirjakaupoissa uskonnolliset kirjat ovat jonkin hyllyn alla ilman kylttiä, ja nekin vähät löytyvät vain kysymällä. 

Nykyisin kai kaikki vähänkin erikoisemmat asiat pitäisi ostaa netistä, mutta minä haluan hypistellä ja katsoa ennen kuin ostan. Monesti mainoskuvissa hienolta näyttävät tuotteet ovatkin pettymys todellisuudessa. Tuotteiden palauttaminen tuntuu myös tosi hankalalta, enkä halua nurkkiini lisää tavaroita, joita en tarvitse.

Ihmeekseni olen jo saanut useita joulukortteja. Omani ovat ostamatta ja sen myötä myös lähettämättä. Aionkin hyödyntää aikaisempina vuosina yli jääneitä kortteja, olivatpa millaisia tahansa, ettei tarvitse viettää aikaa kauppakeskuksen korttihyllyillä. Tekee kuitenkin mieli lähettää joulukortteja, kun ei koronan takia ole edes sukulaisten kanssa nähty pitkään aikaan. Jospa se hiukan lämmittäisi mieltä, että saa sentään joulukortin merkiksi muistamisesta.