Mustarastas-parka. Viime kesänä orava söi siltä poikasen heti sen kuoriuduttua. Nyt lintupariskunta on tehnyt uuden pesän, mutta minne? Autokatoksen hyllylle kukkaruukkujen viereen! Eipä juuri huonompaa paikkaa voi olla, sillä se on melkeinpä suoraan oravien kulkureitillä. Ne juoksentelevat autokatoksen katolla ja seinillä kaiken aikaa. Ovat varmaan jo panneet merkille hautovan lintusen.

Voimmeko tehdä mitään tragedian estämiseksi? Kukkaruukkuja ei uskalla liikutella tietenkään, mutta kuinka estää verenhimoista pikkupetoa hyökkäämästä linnunpoikasten kimppuun? Kurjaa, että meidän piha on suloisille mustarastaille niin vaarallinen, että ne ovat suorastaan tuhoon tuomittuja.

Omenapuu on täydessä kukassa. Herra Mustarastas hypähtelee nurmikolla puun alla kuin ainakin mies, joka pitää huolta perheestään ja on siitä ylpeä. Voi sitä. Se ei vielä tiedä, millainen sen tulevaisuus saattaa olla. Liekö vielä sama yksilö, jonka poikaselle kävi huonosti viime kesänä?

Sovellus ihmiselämän kysymyksiin:

Joskus kun on oikein onnellinen olo (useinkin on!) , tulee mieleen kauhistuttava ajatus: kuinka kauan tämä kestää? Entä jos piankin tapahtuu jotakin kauheaa? Onko väistämätöntä, että onni joskus loppuu? Ja toisaalta: onko minulla oikeus olla näin onnellinen, kun monien muiden ihmisten elämä on silkkaa kärsimystä?  Ja vielä toisaalta: tyhmähän olisin, jos en nauttisi ja olisi äärettömän kiitollinen silloin, kun kaikki on hyvin.

 

Lisäys 6.6.2010

Tänään mustarastaan poikaset olivat lähteneet pesästään! Emme olleet paikalla, mutta yhden näimme myöhemmin räpistelevän pihalla. Osasi se jo lennähdellä pieniä matkoja. Kunpa se ja sisaruksensa varjeltuisivat kohtaamasta julmia oravia niin kauan kuin lentokyky ja nopeus ovat heikkoja! Ihanaa, että tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Oravat ovat olleet juuri sopivasti poissa.