Uutisia lukiessani en ole voinut välttyä ihmetykseltä siitä, miten paljon vihaa ilmenee ihmisten toimissa ja varsinkin kirjoituksissa. Tämän saman päivän aikana on pöyristytty uuden kansanedustajan muutaman vuoden takaisista herjauskirjoituksista, muistutettu toisen kansanedustajan aiemmista vihaa uhkuvista blogikirjoituksist ja, uutisoitu tapauksesta, jossa komentaja on humalapäissään herjannut alaisiaan ja siviilejä työtehtävissä ollessaan ja jonka vuoksi hän on nyt oikeuden edessä. Lisäksi piispa on kutsunut yhden kirjoituksistaan tuomitun kirkkopäiville keskustelemaan ja saanut monet muut vetäytymään tapahtumasta. 

Hyvää on se, että asioista on noussut häly, toisin sanoen vihakirjoituksia ja -puheita ei edelleenkään pidetä normaalina käytöksenä vaan niistä joutuu vastaamaan. Huonoa on se, että ajatusmaailmaltaan vihaa uhkuvia, toisia halventavia ihmisiä on yhä enemmän - tai pidäkkeet ovat poissa ja mitä tahansa voidaan estoitta sanoa kenestä tahansa julkisesti. Se ei enää edes tunnu kummalliselta - ajatellaanpa vaikkapa tv-ohjelmia, joissa on jo pitkään huviteltu julkisella mollaamisella, heikoimman lenkin ulos ajamisella ja muulla ala-arvoisella. Ohjelmia katsovat varsinkin lapset ja nuoret, jotka ottavat oppia ja pitävät normaalina sitä, mitä joka päivä näkevät. Siinä sitten koulussa yritetään kitkeä kiusaamista, haukkumista ja ulkopuolelle jättämistä. Kumpi mahtaa voittaa, jos kotona ja koulussa opetetaan aivan erilaista suhtautumista toisiin ihmisiin ja erilaisuuteen?

Otsikko antaa ymmärtää, että vihaisia ovat vain miehet. Ei se pidä paikkaansa. Tällä kertaa julkisuudessa käsitellään kylläkin nimenomaan miesten kirjoituksia ja herjauksia, mutta kyllä naisetkin osaavat. Hätkähdyttävää on myös se, kuinka yleistä on naisten kiroilu. Nuoret naiset päästelevät normaaleissa keskusteluissa v-sanoja välimerkinomaisesti kuten miehetkin. Minusta se kuulostaa tosi pahalta, mutta onko se vain osoitus siitä, että olen tullut vanhaksi enkä tajua asioita? Omassa ystäväpiirissäni ei moista puhetta kuule, mutta vaikkapa matkustaessani junassa huomaan jatkuvasti, miten eri tavalla monet puhuvat. Saman huomaan, kun kuulen töissä käytävältä yläkoululaisten välituntipuheita. Karskia kiroilua kuulee niin tyttöjen kuin poikienkin suusta. Se antaa kuvan vihaisuudesta ja aggressiivisuudesta. Surullista. 

Onko mitään tehtävissä? Miten voitaisiin vähentää suomalaisten katkeruutta ja kaunaa? Tapasin juuri kansainvälisessä järjestössä työskentelevän ystäväni, jolla on kontakteja moniin maihin. Hän sanoi ulkomaankomennuksen opettaneen varsinkin sen, kuinka onnellisessa asemassa me suomalaiset olemme monen asian suhteen. Emme tiedä, miten hyvin meillä on asiat, koska emme tiedä, miten tavallisten ihmisten asiat ovat muualla. Niinpä on mahdollista, että vaikka meidät on todettu monissa tutkimuksissa maailman onnellisimmaksi kansaksi, emme itse usko sitä vaan urputamme kaikesta. Kunpa kaikesta huolimatta saisimme hyvinvointimme säilymään ja osaisimme huolehtia siitä, että kaikilla suomalaisilla olisi syytä luottaa tulevaisuuteen ja siihen, että heistä pidetään huolta. Tulevalla hallituksella on iso työ saada luottamus takaisin kikyjen ja muiden kampitusten jälkeen.