Pääsiäiseni menikin varsin ekumeenisissa tunnelmissa. Lauantai-iltana katsoin netin kautta Vatikaanista pääsiäisyön messun. Vaikuttavinta olivat paavin puhe ja 11 katekumeenin kaste. Hämmästyttävintä protestantille taas kerran se suuri muodollisuus ja prameus, mikä juhlaviin messuihin liittyy. Pietarinkirkko jo sinänsäkin on monenlaisia ajatuksia herättävä. Valpas kameramies löysi välillä piristykseksi haukottelevia tai nukahtaneita pappeja ja kardinaaleja.

Kun messu oli jo lopuillaan, siirryin telkkarin ääreen seuraamaan orrtodoksista pääsiäisyön ristisaattoa ja yöpalvelusta Vaasan ortodoksiseen kirkkoon. Siellä erikoista oli se, että pääsiäisyön evankeliumi luettiin kirkon portailla suljettujen ovien edessä, ja vasta sen jälkeen alettin laulaa pääsiäistroparia Kristus nousi kuolleista ja mentiin sisään. Siinä vaiheessa olin itse jo aika unelias, joten lähdin kohti yöpuuta. Käväisin kuitenkin ensin lukemassa netistä Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan. Se on niin armollinen ja riemukas! Ja koska pääsiäinen oli jo koittanut ja paasto loppunut, nautin hiukan suklaata myöhäisiltapalaksi.

Aamulla heräsin kirkkaan auringonpaisteen herättämänä. Avasin radion ja osallistuin sen välityksellä luterilaiseen pääsiäisjumalanpalvelukseen. Se oli oikeastaan kyllä messu, mutta ehtolliseen asti siellä ei vielä ehditty ennen kuin radiointiaika päättyi. Lähetys tuli Jäppilästä. Valitettavasti keskittymiseni ei tainnut olla kovin vakuuttavaa, sillä mieleen ei ole jäänyt mitään erityistä sen sisällöstä. Musiikista muistan hyvän lapsikuoron ja vaivalloisemman kirkkokuoron.

Tänä pääsiäisaikana olen lukenut Juhani Rekolan kirjaa Ruusumaanantaista pääsiäsaamuun. Se on ilmestynyt yhteisniteenä Beetlehem on kaikkialla -nimisen joulukirjan kanssa nimellä Ilo pimeydessä. Suosittelen. Rekola pohdiskelee kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kysymyksiä.

Paraikaa radiossa raikaa koululaisjumalanpalvelus. Se saa pysyä taustalla - muistuttaa liikaa työasioita. Toisaalta ajattelen, että papin hidas, lapsille sovitettu puhetapa voi olla oikein hyvä myös esimerkiksi muistisairaille, jotka tarvitsevat aikaa ymmärtää, mitä sanotaan. Soitinkin äidille varttia vailla kymmenen ja kehotin kuuntelemaan. Hän ahdistui ajatuksesta, että pitäisi muistaa, miten radio saadaan auki. Puhelun aikana itseluottamus kasvoi, ja hän aikoi mennä heti avaamaan radion. Ehkäpä se sujuu vanhasta muistista, kun ei liiaksi stressaa. Jos pastori puhuukin liioitellun hitaasti, lapsilukijat pudottelivat tekstin niin vauhdikkaasti, ettei tavallinenkaan kuulija pysynyt perässä.

Pääsiäisen sanoma on käsittämätön ja samalla riemukas: Jeesus voitti kuoleman vallan... voitti kuoleman... nousi kuolleista... ylösnousemus. On käsittämättömän ihmeellistä ja lohdullista, jos voi uskoa siihen, että elämä ei pääty kuolemaan. Että omat rakkaat läheiset ovat nyt Jumalan huomassa, hänen muistissaan, ja hän herättää heidät ja meidät kaikki viimeisenä päivänä. Vaikka olemme tomua ja tuhkaa, meistä tulee kerran jotakin uutta.

Monen on vaikea uskoa, että tämän elämän jälkeen voisi olla jotakin todellista, muutakin kuin vain haavekuva ja harras toive siitä, ettei kaikki raukea tyhjiin. Kyseessä on asia, jota ei voi tällä puolen rajaa todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. Kuoleman jälkeen seuraa yllätys - kaikille. Tuskin kukaan osaa todella kuvitella, millaista ajan rajan tuolla puolen on. Sitä odotellessa.

 

PS Punarinta hypähtelee edelleen pihamaalla. Kuulin vastikään sadun:

Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, pieni lintu huomasi, miten orjantappurakruunun piikki pisti Jeesusta. Se meni ja veti nokallaan piikin pois Jeesuksen päästä. Samalla purskahti verta sen omalle rinnalle ja värjäsi sen punaiseksi.Siitä lähtien linnun nimi on ollut punarinta.