Kävimme herättäjäjuhlilla Joensuussa. Siellä oli hyvä olla niin kuin aina. Tapasimme ystäviä ja veisasimme antaumuksella Siionin virsiä. Tai siis minä ja ystävät veisasimme, Armaani nautti samaan aikaan olostaan golfkentällä.

Majoitus ei ollut ihan paras: pieni hotelli, jossa ei ollut ilmastointia, joten yöt olivat tukalan kuumia. Uimaranta oli vieressä, mutta jälkeenpäin selvisi, että siellä oli ilmeisesti jonkin verran sinilevää. En ole tottunut sitä havainnoimaan, mutta jotakin vihreää höytyvää vedessä näytti olevan. Ihana ranta muuten.

Juhlien jälkeen lähdimme Kajaaniin tarkoituksena tavata sukulaisia siellä päin. Niin tapahtuikin, ja oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Pahin yllätys oli kuitenkin edessä. Sukulaisvierailujen jälkeen alkoivat keuhkoni oireilla. Seuraava yö oli hankala - sillä kertaa olimme ilmastoidussa hotellissa, mutta nukkuminen oli silti vaikeaa. Aamulla tajusin olevani sairas. Peruutimme loput tapaamiset ja seuraavan hotellin, ja lähdimme kotiin. Nukuin koko automatkan pysähdyksiä lukuun ottamatta eli kahdeksisen tuntia. Kotona mittasin kuumeen, ja sitä olikin 38,3°C. Eipä ihme, että huimasi ja päätä särki. Olin tehnyt kaiken varalta koronatestin enenn sukulaisten tapaamista, ja se oli negatiivinen, mutta kun kotona tein uuden testin, tulos oli positiivinen. Mikä katastrofi! Olin tavannut useita heikkokuntoisia, iäkkäitä sukulaisia juuri silloin, kun eniten tartutin eli juuri ennen kuin itse sairastuin. Nyt odotan kauhuissani heiltä kuulumisia muutaman päivän kuluttua: kävikö huonosti ja tauti tarttui? Jos niin kävi, on suuri vaara, että tauti on heille erittäin vaarallinen. Kurjaa, että yhdeksänkymppisetkään eivät saa neljättä rokotetta, vaikka niitä kuulemma on varastossa runsaasti.   

Tein omaolossa oirekyselyn, ja seurauksena sainkin testiajan tälle aamulle. Nyt on virallisessakin testissä käyty ja tuloksia odotellaan. Armaanikin köhii siihen malliin, että luultavasti hänelläkin on tartunta. Hän lupasi tehdä testin illalla.

Astmaatikkona tauti iski heti keuhkoihin: PEF-arvoit laskivat reippaasti ja keuhkot menivät tukkoon. Viimeisenä hotelliyönä olin ottanut avaavaa lääkettä tupla-annoksen kuten aamullakin, ja seurauksena sykkeeni pysyi 100:ssa enkä pystynyt nukkumaan. Nyt on tyydyttävä pienempiin annoksiin. Kuumetta on edelleen, joskin se laskee Panadolilla siedettäväksi. Sairaanhoitaja, joka soitti minulle, kehotti laskemaan kuumeen lääkkeillä, jotta tauti ei menisi pahemmaksi. Huimaus, päänsärky ja nivelkivut ovat vähäisempiä, kun kuume on saatu alenemaan.

Saapa nähdä, montako viikkoa tässä sairastelussa menee. Ohi menevät ainakin veljenpojan rippijuhlat, ehkä mökkiviikkommekin.  Harmillista, mutta tällaista elämä on. Suurempiakin harmeja voisi olla. Nyt voin istua lasitetulla terassillamme nauttia ikkunan takana kukoistavasta luonnosta ja mahdollisesti lueskellakin. Lisäharmina on se, että uudet rillini, joilla näen hyvin lukea, piti viedä takaisin, koska toisen linssin kaukonäköosuus ei ollut kunnossa. Laittavat uudet linssit, ja saan rillit takaisin muutaman viikon kuluttua. Nyt täytyy lukiessa tiirailla yhdellä silmällä kerrallaan.      

Minua ei haittaa sairastella, kunhan en vain olisi tartuttanut tätä kurjaa tautia sukulaisille ja aiheuttanut hengenvaaraa heille.

Mahtaako tästä sairastuksesta tulla immuniteettia taudille? Uusien varianttien myötä monet ohjeet ovat muuttuneet. Esimerkiksi altistuneiden ei tarvitse olla karanteenissa. Ei voi myöskään tietää, mikä variantti minuun on iskenyt. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä olisin voinut taudin saada, muuta kuin että herättäjäjuhlilla oli tietenkin tuhansia ihmisiä. Joku on ohi kulkiessaan sattunut hönkäisemään minuun päin. 

Jos asiaa ei voi estää, se täytyy kestää. Näin tässäkin tapauksessa.