Tänään on suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan päivä. Siksi on siis syytä onnitella omaa rakasta äidinkieltä. Hienosti on mennyt: kieli on hyvinvoipa, kehittynyt ja kaiken aikaa kehittyvä. Osasikohan Mikael hurjimmissa unelmissaankaan kuvitella mitään tällaista: suomi on maan virallinen kieli, tieteen kieli, korkeatasoisen kirjallisuuden kieli? Hän kehitti kirjakielen, jotta ihmiset voisivat itse ottaa selvää siitä, mitä Raamatussa lukee. Se tosin ei taida nykyihmistä suuremmin enää kiinnostaa.

Viikko on ollut raskas. Unettomuus ja työhuolet ovat vieneet voimat. Kaiken aikaa lisääntyvät vaatimukset töissä ilman vähäisintäkään resurssien lisäämistä uuvuttavat kaikkia ja työilmapiiri heikkenee väsymyksen myötä. Kun ongelmia nostetaan esille, seuraukset ovat epämiellyttäviä Kai tämä on tyypillinen kuva suomalaisesta työelämästä. Aamun Hesarin uutinen Kuntaliitosta ainakin vahvistaisi tätä oletusta, tosin siellä ongelmana tuntuvat olevan kiusaamiset. Usein niidenkin taustalla ovat ongelmat työolosuhteissa ja resursseissa.

Toissapäivänä minusta tuntui, että kaikki meni pieneen aamusta alkaen. Myöhästyin bussista, työpäivä venyi ja alkuillan menot oli unohdettava, hammaslääkäri hermostui, kun olin ymmärtänyt ohjeistuksen väärin, kahdessa päivän aikana käyttämässäni busseista sadevettä valui matkustajien niskaan bussin katosta... Kaikin puolin kurja päivä täynnä pieniä ja isompia vastoinkäymisiä.

Eilinen taas, kolmen huonosti nukutun yön jälkeen, meni yllättävän hyvin. Sattui hauskoja tai koomisia asioita pitkin päivää. Alkukin oli riemastuttava:  peipposet lauloivat pihapuussa ja työmatkan varrella heti aamusta. Jess! Kesä tulee.

Bussissa tukin vahingossa liputta matkustaneen miehen pakoreitin lipuntarkastajan saapuessa paikalle - miehen kaveri nimittäin huomasi tilanteen ja luikahti takaovesta ulos, mutta toinen ei ehtinyt, koska olin jo istahtanut hänen viereensä! Tarkastajalle mies väitti hukanneensa lippunsa, mutta selitys ei kuulostanut uskottavalta. Kuljettajan luona selvittelyn jälkeen mies kuitenkin sai jatkaa matkaa maksamatta.

Illansuussa poikkesin Hulluilla päivillä. Hulluksihan siellä melkein tulee, kun väkeä on hullun lailla. Kuumista aalloista taisivat kärsiä ainakin lähes kaikki vaatteita sovittaneet naishenkilöt. Käsittämättömintä joustavuutta osoittivat kaksi jo vahvasti keski-ikäistä, melko isokokoista naisihmistä, jotka olivat yhdessä ahtautuneet samaan sovituskoppiin! Minulla oli vaikeuksia mahtua sinne itsekseni.  Toinen ihmetyksen ja ihailun aihe olivat myyjät, jotka jaksoivat iloisesti hymyillen palvella valtavassa ruuhkassakin. Maksoin tosin sellaisille kassoille, joille ei ollut jonoa: puserot maksoin kynttiläosastolle, siivoustarvikkeet ja keksit matto-osastolle.   

Tänään aurinko paistaa ja liput liehuvat. Lintulaudalla kieppuu orava, hangella tepastelevat sepelkyyhky ja peipponen. Tuuli heiluttelee aitapensaita ja lumi hupenee silmissä. Kevät tulee ja sen myötä saa hellittää palttoonnappeja ja vaihtaa pienemmät kengät jalkaan. Jospa voimat ja jaksaminenkin tästä vielä karttuvat.