Tänään jaettiin ensimmäinen uudistunut sunnuntai-Hesari. On syytä esittää muutamia huomioita siitä, sillä olen nyt tyytyväisempi kuin edellisen postauksen aikaan. 

Ensinnäkin tuntuu ihan siltä kuin tekstit olisivat tummentuneet. Ne on hiukan helpompi nähdä. Erityisesti perheilmoitukset -  eli kuolinilmoitukset lähinnä - näyttivät nyt arvokkaammilta kuin ensimmäisissä lehdissä. Onkohan väriä lisätty nimiin ja reunuksiin, vai onko silmäni jo näin nopeati tottunut uudistukseen? Sekin saattoi vaikuttaa, että niitä oli useilla sivuilla eikä muutamaa tavallisen tekstisivun laidassa.

Toiseksi kokeilin näköislehden lukemista netissä. 400 %:n suurennoksella pystyinkin lukemaan tekstiä aika vaivattomasti, helpommin kuin paperilta! Fontti siis näytti luettavammalta tietokoneen ruudulta katsottuna. Tästä seuraa tietenkin se, että joudun miettimään, pitäisikö siirtyä kokonaan vain digilehden tilaajaksi. En haluaisi, kun pidän niin kovasti sanomalehden rapinasta ja kosketustuntumasta aamiaispöydässä. Toisaalta olen ainoa paperilehden lukija perheessä. Kesäisin on toisin, kun ollaan milloin missäkin. Silloin digilehti kulkee vaivattomasti mukana toisin kuin paperilehti, joka jumittaa kotipostilaatikossa, vaikka itse oltaisiin missä. Nykyisin nettiyhteys on melko helppo saada aikaan lähes missä kolkassa kotimaata tahansa, tosin joillakin seuduilla aika hitaana. Vain Lapissa on vaikeuksia.

Odotan siis kiinnostuksella jatkoa ja sitä, miltä uudistus alkaa tuntua pidemmän päälle. Jutut näyttävät erilaisilta, kun ne ovat eri osastoissa, erilaisten naapurien seurassa kuin ennen, mutta uskon, että sisällön tasosta pidetään kiinni. Tänään oli kiinnostava haastattelu Mikael Jungnerin ajatuksista kuolemasta. Olen häntä ja hänen tempauksiaan monesti ihmetellyt, mutta juttu antoi selityksiä. Sekin oli kiintoisaa, kun hän sanoi, ettei ole vaikeiden sairauksien jälkeen tullut uskovaiseksi, vaikka onkin papin kanssa keskustellut. Hän kuvasi itseään toivovaiseksi!