Nyt täytyy kehua Hesaria - siis niitä toimittajia, jotka saavat itsenäisesti päättää, mitä kirjoittavat. Nettiin on viime päivinä tulvahtanut paljon tietoja ruotsinkielisiä uhkailevista viesteistä. Erityisesti toimittajat, jotka ovat olleet myönteisiä ruotsinkielisyydelle Suomessa. Eilisessä Hesarissa oli loistava oivallus: asiasta uutisoivalla aukeamalla oli toinen sivu suomeksi, toinen ruotsiksi! Kerrassaan mahtava oivallus ja tuki kaksikielisyydelle. Tänään oli vastaavasti Hesarissa koko sivu lähes valkoinen. Keskellä luki:

"Kiitos HS.

Tack HS.

Taistelu nettivihaa vastaan jatkuu. Kampet mot näthatet går vidare.

HBL "

 

Suorastaan liikutuin. Näin pitää yhdessä toimia hyvän puolesta!

 

On ikävää, että yleinen mielipide on niin ruotsivastainen - mahdollisesti jossakin myös toisin päin. Netti on levittänyt kielteisiä ajatuksia entisestään, ja valitettavasti joku saattaa saada itsensä sellaiseen raivoon, että tekee jotakin harkitsematonta. 

Muistelin omia kouluaikojani, jolloin ruotsin opiskelu kuului oppikoululaisten ohjelmaan. Kyllähän se turhalta tuntui Keski-Suomessa, jossa ei koskaan kuullut ruotsin sanaaakaan ruotsintuntien ulkopuolella. Sitä silti opiskeltiin, ja suhteellisen innokkaastikin kai. Ainakin sain kiitettäviä arvosanoja ja kirjoitin aikanaan sitten laudaturin. Toki kyseenalaistimme ruotsin tarpeellisuuden, kun meillä päin ei edes maitotölkeissä lukenut mjölk vaan pelkästään maitoa, mutta emme kovin pontevasti. 

Olen ihmetellyt myöhemmin, mistä nykyinen suuri vastahanka ja raivo johtuu. Yksi syy lienee se, etä peruskoulun myötä kaikkien on luettava ruotsia. Aiemmin sitä luettiin oppikoulussa, joka kasvatti virkamiehiä, joille ruotsin osaaminen olikin välttämätöntä. Kansa- ja kansalaiskoulussa sen ehkä saattoi valita pitkäksi kieleksi englannin tai muu kielen sijaan. Ammattikoululaisilla ei siis ollut "pakkoruotsia". 

Käytännössä ruotsin taidosta on ollut hyötyä sikäli, että olen voinut lukea dekkareita alkukielellä. Erityisesti innostuin Henning Mankellista silloin, kun häntä ei ollut vielä kovin paljon käännetty. Niinpä luin useita hänen teoksiaan ruotsiksi. Kävin myös huvin vuoksi ruotsin kertauskurssilla ja suoritin lilla språkprovetin vuosikymmen sitten. Se oli tosi hauskaa.

Itse asiassa vasta vähän aikaa sitten tajusin, että nykykoululaiset lukevat ruotsia paljon vähemmän kuin me aikanaan. Mahtaako sillä tuntimäärällä saada sellaista kielitaitoa, jolla voisi kirjoja lukea? Puhekielen taito taas harjaantuu vain puhumalla, ja siihen ei ole kovin usein ollut tarvetta. Toki töissä joskus, kun ei ole jonkun kollegan tai oppilaan kanssa ollut muuta yhteistä kieltä kuin ruotsi. Ruotsinkielisiä työkavereita on useita, mutta heidän kanssaaan käytämme pääasiassa suomea. Tarvitsisin kyllä jo uuden kertauskurssinkin - niin paljon ovat taidot nyt käyttämättömnä ruosteessa. Passiivinen sanavarasto kyllä uinuu jossakin, niin että lukeminen varmaan sujuisi edelleen, mutta puhuminen ei. Sanat eivät tule mieleen ja kielioppirakenteetkin ovat varmaan rapautuneet. 

Kaikenlainen suvaitsevaisuus on vähentynyt viime vuosina ja vuosikymmeninä, vaikka siitä on puhuttu enemmän kuin koskaan. Jokaisella pitäisi olla oikeus oman äidinkielensä käyttöön julkisilla paikoilla, ja kun kyse on valtion virallisista kielistä, myöskin asioidessa. Pitäisi nähdä monien kielten osaminen rikkautena eikä pakkona ja riesana.

 Lär dig svenska ja fru Vuorinen opettivat minulle ruotsin kielen. Kovin vähän konkreettista jäi mieleen ("Fy fy, vad är det?" "Det är inte en kråka. Det är tant Bergs hat."), mutta hyvän pohjan sain, jolle olisi voinut enemmänkin rakentaa, jos olisi ollut tarvetta.