Viime päivien järkyttävä uutinen on keski-ikäisen naisopettajan katoaminen Helsingissä. Mitä hänelle on voinut käydä? Pitkään yksin asuneena jotenkin sydäntä kääntää kuvitella, miten yksin sitä voi olla, jos jotakin sattuu. Opettaja on ilmeisesti ollut kadoksissa vuodenvaihteesta asti, joten kovin paljon toivoa hänen löytymisekseen hengissä ei taida olla, vaikka kuinka niin toivoisi ja tahtoisi uskoa. Paukkupakkaset  tässä välissä vähentävät mahdollisuksia ratkaisevasti. Oma arvaukseni on, että hän on päättänyt oikaista jonkin vesialueen kautta ja pudonnut jäihin. Tammikuun alussa ei jää ollut vielä kestävää. Se ihmetyttää, ettei kukaan ole häntä kaivannut viikkoon, eli vasta kun hän ei tullut työpaikalleen koulutuspäivään, alettiin ihmetellä, ja siitäkin meni vielä neljä päivää eli opetuksen alkamiseen asti, ennen kuin otettiin yhteyttä poliisiin. 

Kerran minunkin työpaikallani kävi niin, että kollega ei tullut töihin eikä häntä tavoitettu puhelimitse. Silloin esimiehemme muistaaksei lähti itse välittömästi soittamaan ovikelloa ja huutelemaan postiluukusta. Kävi ilmi, että kollega oli vakavasti sairas ja kuolemaisillaan. Ambulanssilla kiidätettin sairaalaan, jossa oli pitkään. Ei palannut enää töihin, mutta parani kuitenkin. Silloin ajattelin itsekin yksin asuvana, että on hyvä, että työpaikalla oltiin niin vastuullisia. että lähdettiin heti selvittämään poissaolon syytä.    

Toivottavasti tämä kadonnut löytyy pian ja katoaminen saa luonnollisen selityksen. Kunpa pidetty opettaja saisi vielä jatkaa opettamistaan!